torstai 27. kesäkuuta 2019

Vähemmän somea - vähemmän tyyliärsykkeitä


Olen onnistunut välttelemään tietokoneelle istumista varsin tehokkaasti koko kesäkuun ja siksi varmaan blogikin on levännyt. Kesäkuu alkoi ylioppilasjuhlilla, joiden jälkeen melko nopeaa vietin melkein koko viikon Rovaniemellä lentopallon Power Cupissa. Josta toivuttua, lähdimme kesälomamatkalle Pariisiin. Loppukesälle ei ihan hirveästi ole suunnitelmia - mutta ajallisesti ehkä kuitenkin aika paljon jalkapallohuoltajuutta ripauksella Metallicaa.


Muutamia asukuvia on jäänyt julkaisematta ja eka mietin, että aika on ajanut kuvien ohi tai ainakin kesä kevään. Mutta sitten toisaalta taas, aika ei aja tyylini ohi. Vuodesta toiseen kuljen samoissa vaatteissa, joita piristän uusilla kirppislöydöillä.

Tämän postauksen asu on siitä mielenkiintoinen, että voin nyt näin jälkeen päin todeta eläneeni keväällä kokeilukautta. Kokeillen runsaita kerroksia ja tietynlaista huoletonta ja hulvatonta värien ja kuosien yhdistelyä.


Kevät oli selkeästi eräänlainen mielentila, pukeutumisen mielentila. Hauska ja vallaton. Sillä en ehkä enää pukisi tätäkään asua näin runsaasti, vaan jotain muuttaen - keventäen.


Ei sillä, etteikö mieleni olisi edelleen hauska ja vallaton, mutta olen rauhoittunut selkeämpiin linjoihin ja yksinkertaisempaan tyyliin.

Sellainen asia juolahti tässä juuri nyt mieleeni, että voiko sillä olla jotain merkitystä, että viimeinen kuukausi on kulunut vähemmän blogissa ja myös vähemmän koko somessa. Vähemmän jatkuvaa tyyliärsykettä, enemmän eläen as I am.

P.S. Ja vähemmän somea, enemmän kasvimaata, kukkapenkkiä ja kirjojen lukemista.



9 kommenttia:

  1. Ihania nää kuvat. Tuo kevään vihreys on niin kirkasta, niin säkenöivää. Ja ah, tuo takki on vaan niin mahtava!

    Mulla on taas päällä ihan älytön somessa roikkuminen, mikä tietysti johtuu siitä että olen toipilaana kotona enkä oikein voi tehdä kauheasti mitään. Voin kertoa, ettei tarvitse montaa päivää nenä puhelimessa tai läppärillä toisten asu- ja kirppistelypostauksia kytätä, kun tekee ihan älyttömästi mieli lähteä itsekin kirpparoimaan ja haluaisi omistaa kaikki maailman vaatteet ja kokeilla mitä älyttömimpiä tyylejä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväänvihreä on kyllä ihan oma käsitteensä, kun luonto on tosissaan herännyt talviuniltaan. Kiitos taas kerran takkikehuista, aina vaan päivittäisessä käytössä - aamutakki, kauppatakki, koiranlenkitystakki, saunatakki =)

      Tuo on niin tuttua mullekin, että haluaisi kokeilla kaikki tyylit ja erikoiset vaatteet somen inspiroimana. Joskus mulla oli vaihe, jolloin luin ihan hulluna sisustuslehtiä ja sitte oli ihan pakko päästä kirppareille etsimään tietyn tyylisiä esineitä ja huonekaluja. Nyttemin sisustusintoni on rauhoittunut ja olen ollut pitkään tyytyväinen siihen mitä meillä on (toki mieleni tekisi välillä niitä puulattioita, uusia keittiöratkaisuja ja seinien kirkastamista maalitelalla =)).

      Poista
  2. Tykkään niin tuosta sun punaruskeasta takista. että kun joitakin aikoja sitten näin kirpparin rekistä saman värisen neuletakin, niin pitihän se ottaa:) Eikä se edes maksanut mitään. Ja nuo sun kuvauspaika mua ihastuttaa. Nytkin kuvissa niin kiva tunnelma, kun on mahtava kuusten ja muidenkin puiden vihreys takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä takki on saanut paljon aikaan ihastusta =)

      Kuvauspaikat on tosiaan tässä meidän pihassa. Olen liian laiska lähteäkseni kuvaamaan asuja kameran ja jalustan kanssa kävelymatkaa kauemmas. Vuodenajat tuokoon vaihtelua taustoihin.

      Poista
  3. Tuo punaruskea takki on ihana! Itse olen päinvastaisesti ollut liikaa somessa ja koneella johtuen, että blogin puolella on ollut ihan oikeita "töitä". On tullut muutamana päivänä sellainen olo, että ei ruutua enää yhtään... Toiveissa pian siis ihan someton jakso.
    Tänään mietin kirpparilla, että itselläkin tyyli elää murroskautta. Rauhoittuisiko se sitten minun kohdallani syksyyn? Se on oma lempparivuodenaikani, minun mielenrauhan aikani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaruskean takin omistaja kiittää =)

      On niin helppoa uppoutua somen eri kanaviin, jotka päivittyvät uusin kuvin jatkuvalla syötöllä. Mulla paukkui kevällä ruutuaika jossain ihan mahdottomassa, joten kevennetty some teki oikein hyvää. Yritän nyt edelleen pitää siitä kiinni.

      Just se kirppareissa on niin ihanaa, että voi kokeilla jotain uutta väriä, mallia, tyyliä, materiaalia eikä kustanna oikeasti mitään =) Unohtamatta, että harrastus tuottaa suuresti iloa ja hyvää oloa.

      Poista
  4. Ihana tää takki ja asu on jotenkin hauska ja niin huoleton! :) Hyvältä näyttää, mielenkiintoinen kokonaisuus. ^^

    VastaaPoista