maanantai 20. toukokuuta 2019

Supikkaat - suutarin kautta koristeesta käyttökengiksi


Käytän aika vähän koruja. Toisinaan innostun pujottamaan sormiini sormuksia. Kaula- ja rannekoruihin taivun lähinnä juhlatilaisuuksien alla. Mutta korviksista tykkään ja niitä käytän päivittäin. Siinä kun hammaspesu kuuluu aamurutiineihini, niin kuuluu myös korvisten valinta. Saatan jopa päivän mittaan vaihtaa parin toiseen.

Useimmiten korvalehtiäni koristaa Aarikan korvikset. Tykkään puun keveydestä. Tämä korvissani oleva vaaleanpunainen hiiripari on jäänyt tyystin käyttämättä. Ekana ajattelin kirjoittaa tähän, etten oikein pidä tästä mallista. Mutta kun tarkemmin ajattelen, niin pidänhän, ainakin niin paljon, etten halua luopua.






Sininen kotelomekko on vintagea ja itseommeltu. Mekko on hyvin pelkistetty ja leikkaukseltaan sellainen, että se on helppo pukea vetämällä vain ylleen. Siinä ei itseasiassa ole pukeutumisvetskaria, -neppareita tai mitään muutakaan. Pikkasen olen mekon tekokuituisuuden kanssa kysymysmerkkinä. Kun en tykkää, että vaate yhtään hiostaa. Katsotaan saako tästä joku toinen itselleen soman mekon.


Ostin useampi vuosi sitten kirpparilta kahdeksalla eurolla supikkaat. En ole käyttänyt niitä kuin pari kertaa, sillä nahkapohja oli niin kovettunut, että kenkiä voi kutsua tappoliukkaiksi. Kulkeminen niillä oli hipsuttelua. Viime syksynä mulla meinasi lähteä jalat alta ihan nurmella kulkiessa.

Nyt vihdoin sain kiikutettua supikkaat suutarille ja siellä niihin laitettiin kumiset puolipohjat. Kengät pääsee nyt eteistä koristamasta kunnolla käyttöön.

perjantai 17. toukokuuta 2019

Kuka oli Kurt Kellermann osa 2



Kun edellisen ja sen ensimmäisen kerran löysin kirpputorilta Kurt Kellermannia olin kerrasta myyty. Kirjoitin aiheesta blogiini maaliskuun lopulla KLIK. Ei mennyt kauan, kun selaillessani SPR:n kirppiksen hamerekkiä, pilkisti kaiken sen mustan seasta joku houkutteleva kuosi. Tartuin vaatteeseen ja kiskoin esiin upean grafiikantöiden kaltaisin printein koristellun hameen.

Jep, olin taas myyty. Olen ollut aika monta kertaa myyty tänä keväänä =)


Kokokin osoittautui omakseni. Hameessa on edessä napitus ja sivuilla taskut. Laskokset edessä ja takana tuovat hameeseen mukavaa muhevuutta.


Ja kuten otsikko antaa osviittaa, olemme jälleen Kellermannin äärellä.



Mutta kuka ihmeessä oli Kurt Kellermann? Missä ja koska hän vaikutti?

Niin Mua verkkokaupan sivulta samaista merkkiä olevan tuotteen kohdalta löytyy, että Kellermannia olisi valmistettu Suomessa.


------

sweater / MEXX / Holmström Second Hand
hat / Fredrikson / Holmström Second Hand
skirt / Kellermann of Scandinavia / Red Cross Charity Shop
home made legwarmers / Red Cross Charity Shop
shoes / Vagabond (old)


maanantai 13. toukokuuta 2019

Superhelppo mokkanauha-asuste



Siitä on parisen vuotta, kun kävin haastattelemassa yo-kirjoitusten aikaan abeja ja yhdellä haastateltavista oli kaulaan rennosti kietaistuna ohut nahkainen nauha. Asuste jäi mieleeni ja ajattelin, että voisin samaa joskus kokeilla.



Aikaa vierähti. Ehkä sitä nauhaa olisi saanut ostettua ihan käsityökaupasta, mutta niin kiire minulla ei asian kanssa missään vaiheessa ollut. Muutamia viikkoja sitten silmiini osui kirpparilla pieni muovipussi, jonka päällä luki "mokkanauhaa noin 170 cm 2€". Siinä se oli, mun asusteeni.


Nauha on niin pitkä, että se pitää kietoa kaksi kertaa kaulan ympärille, jos jättää sen päät tähän tyyliin vapaasti.

Tykkään, että tästä tuli aika kiva asuste ja varmasti monen mekon ja paidan kaveri etenkin nyt keväällä ja kesällä.

maanantai 6. toukokuuta 2019

Pitkä mekko farkkujen kanssa


Pitkä mekko ja farkut. Olen aina tykännyt ajatuksesta liittää farkkujen pariksi mekon, mutta se ei ole aiemmin onnistunut. Ongelma on enemmän ollut omassa päässäni kuin oikeasti olemassa. En siis ole tykännyt siitä, että vyön solki pullottaa mekon läpi ja koska minun on vaikea löytää housuja, joiden kanssa pärjäisin ilman vyötä, on farkku+mekko pari jäänyt käyttämättä.

Tämä maailman suurin! esteettinen ongelma jyrää edelleen, mutta olen löytänyt siihen ratkaisun, joka on nimeltään "tarpeeksi löysän mallinen"-mekko.


Tässä mekon parina siis skinny-farkut, jotka olen tähän mennessä nähnyt ainoana parina mekoille. Kunnes luin edellisen postaukseni kommentista blogini lukijan kokeilleen mekkoa leveälahkeisten housujen kanssa ja viimeistellen tyylin vielä isolla huivilla. Tuli heti olo, että ihan pakko kokeilla.

Pakko sanoa, että ei ollut tullut edes mieleeni parittaa mekkoa leveiden lahkeiden kanssa, ja miten hyvältä se ajatuksena kuulostaakaan. Näinkin heti silmissäni Yesterday One More:lta joskus ostamani 70-luvun Jordache-merkkiset farkut, hippimekon ja olalle huolettomasti heitetyn ison huivin. Jalkaan vielä Converset, niin se on siinä.


Edellisestä varmaan voitais päästä siihen, miten yhdistelen vaatteita mielessäni. Mun ei välttämättä tarvitse seistä vaatekaapin edessä tekemässä valintaa, vaan usein yhdistelen jutut mielessäni ja sitten vain poimin asun ylleni kaapista. Tämän postauksen asu on yksi sellaisista, mielessä muokatuista.


Olen vihdoin päässyt alkuun vaatteiden korjaamisen ja paikkaamisen kanssa. Niitä olikin kertynyt jo iso ikeapussillinen. Tästä mekosta repesi napin kohta. Olisin voinut korjata asian näkymättömästi, mutta halusin kokeilla paikkaustekniikkaa, jonka tarkkasilmäinen huomaa, mutta valiten paikkauskankaan värin niin, ettei paikkaus hypi silmille. Ja korjaushan jää kokonaan piiloon, kun napittaa mekon alas asti.

Oikeastaan olen jo kerran muokannut mekkoa. Siitä puuttui yksi nappi ylempää ja koska en löytänyt varastoistani vastaavaa, siirsin alimman napin paikkaamaan sen puutetta. Mekon käyttöä se ei haittaa, koska nappilista ulottuu tarpeeksi alas ilman sitä yhtä puuttuvaakin.

Olen nauttinut ihan valtavasti hetkistä ompelukoneen ja käsillätekemisen kanssa. Omassa yksinäisyydessäni, ilman mitään ärsykkeitä. Seuraavaksi ajattelin kokeilla housujen kaventamista, eli olisi askel kohti kirpparilta löytämieni vaatteiden muokkausta itselleni sopiviksi ja miksei muillekin, mikä myös kiinnostaisi.


------

dress / Mattlin / hand-me-down from sis-in-law Tuire
earrings / 2nd hand / Keltainen kirppis Pietarsaari
shirt and jeans / H&M / 2nd hand
shoes / Vagabond Grace

perjantai 3. toukokuuta 2019

Rohkeasti yhdistellen huippumukavaksi kokonaisuudeksi





Tässäpä sitä olisi puettuna ylle kaikkee sitä, mitä vaaterekiltä löytyi puolipitoisena. Sanoisin, että asukokonaisuus oli todella todella mukava. Joustavia materiaaleja ja monta kerrosta pitämään kylmän loitolla.

Kuvat on otettu lähimetsässä, jonka pienelle rinteelle keskipäivän aurinko paistoi mukavasti lämmittäen. Metsän ulkopuolella sää oli ihan jotain muuta, kylmää pohjoista tuulta.



Kengät Pomar / villasukat Bertta-mumman kutomat / sukat Lindex? / loput muiden vanhoja vaatteita


Velourtakin sain ystävältäni Heliltä. Se on ollut käytössä nyt ihan päivittäin. Aluksi vähän epäilin, löytääkö se ikinä paikkaansa pukeutumisessani, mutta se onkin osoittautunut ihan huipuksi.

Olen rohkeasti heittänyt sen pariksi mekoille ja hameille. Farkkujen kanssakin se on ihan yliveto, kun alle heittää jonkun simppelin t-paidan tai topin.

Se mikä takissa vähän häiritsee on se, että se on nurjalta puolelta valkoinen eli tuo kaikki tumma väri lienee siis painettu valkoiselle velourille (voiko näin olla?). Mutta siis jos esimerkiksi haluaa kääntää hihoja, näyttää se vähän epätyylikkäältä tai ainakin itseäni asia häiritsee.


-------

Katsoin tuossa dokumentin Lady Gagasta. En ole Gagaa tuntenut kuin näyttävistä gaala-asuistaan. Musiikki on jäänyt vähän taustalle, enkä ehkä ole erityisesti pitänyt siitä discopopista, millä hän uransa aloitti. Mutta tämä pari vuotta sitten julkaistu levy Joanne sen sijaan säväyttää. Levyllä on pari ihan timanttibiisiä, kuten tämä Joanne. Ja tuo hänen lauluääni saa kyllä mulla karvat pystyyn ja kylmänväreitä kulkemaan selkäpiitä.