perjantai 22. maaliskuuta 2019

Metri ja kaksikymmentä pitkä vaaterekki


Toisinaan mietin, kun somessa seuraan second hand-shoppaajia, että miten glamoröösin suuria heidän vaatehuoneensa ovatkaan. Mutta sitten kerran taisin asiaa kysyä Mekkorakkautta-blogin Tiinalta (KLIK) ja vastaus oli, että ei hänellä ole mitään vaatehuoneita vaan ihan maltillinen kaappi vaatteille.

Ehkä se on sosiaalisen median luomaa harhaa, että toisella on vaikka mitä ja vaikka kuinka paljon, jos esimerkiksi vain on aktiivinen somessa eli esimerkiksi Tiina julkaisee aktiivisesti asukuvia instagramissa (KLIK).

Toinen harhaa luova asia ehkä on, että pukeutumisen harrastajat ovat taidokkaita yhdistelemään sitä mitä kaapista löytyy. Kun asu on aina vähän erilainen, tuntuu ja näyttää se tuoreelta. Eli tutut ylä- ja alaosat vain löytävät uusia pareja tai kuvausympäristö muuttuu.



Mietin, että mitä te blogini lukijat arvelette, paljonko minulla on vaatteita ja niille säilytystilaa?


No, ei ole minullakaan kuin metri ja kakskymmentä pituinen rekki vaatekaapissa paidoille, hameille, mekoille ja jakuille sekä yhtä leveä hylly neuleille. Lisäksi hyllytilaa muille vaatteille, sekä talvisäilössä komeron ylähyllyllä kesävaatteet. Takkejani säilytän eteisen kaapissa sekä yläkerran takkirekillä (joissa myös mieheni takit).

Siinäpä se melko lailla. Ei ylitsepursuavaa vaatehuonetta minullakaan.


-------

shirt / Pola / hand me down from my sis-in-law
jeans / Levi's / Holmström second hand
earrings / Aarikka / Combo kirppis

8 kommenttia:

  1. Howdy, I do believe your web site may be having web browser
    compatibility issues. When I take a look at your site in Safari, it looks fine
    however when opening in IE, it's got some overlapping issues.
    I simply wanted to give you a quick heads up!
    Apart from that, wonderful blog!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hey, thanks for the information. I'll try to figure it out.

      Poista
  2. Aika harvassa taitavat olla ne, joilla on oikein kunnon vaatehuone ja/tai pukeutumishuone, mutta kieltämättä joskus mietin, että millaisia upeita säilytysratkaisuja muilla mahtaakaan olla. Oma vaatekaaokseni on täysin kesyttämätön ja erittäin kaukana glamöröösistä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taida tietää ketään, kenellä olisi pukeutumishuone. En taida tosin edes tuntea pukeutumista harrastavia ihmisiä kuin somen kautta =)

      Mun vaatteet on muutes kesytetty, nyt kun asiaa ajattelen. Kaikki on näkyvillä melkein yhdellä silmäyksellä. Koitan pitää homman kasassa ajatellen, että tällä säilytystilalla on pärjättävä. (Paitsi että, mieleni on tehnyt jo vuosia hankkia harvemmin käyttämilleni vintagevaatteille oma kaappi, Mekkokaappi (siitä se bloginkin nimi =)))

      Poista
  3. Tuli muuten mieleen tuosta anonyymin kommentista, että eihän Internet Exploreria ole enää edes päivitetty vuosikausiin eikä sitä käytä enää kukaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin kuulinkin. Kun en itse käytä, enkä näköjään seuraa kovin tarkkaan alan uutisointia, niin oli uutinen tämäkin vanha uutinen =)

      Poista
  4. Ihana paita! Ja ihana blogi, putosin jonkun linkin kautta tänne vasta tässä ihan pari viikkoa sitten :)

    Olispa mullakin joskus sekä mielenkiintoinen että kesytetty vaatekaappi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina :)

      Sain paidan kälyltäni joitakin vuosia sitten, enkä ole oikein osannut sitä käyttää, mutta en ole malttanut luopuakaan. On se niin spesiaali.

      Just sitä kesyttämistä olen itsekin tässä harrastanut viistoista vuotta varmaan ja ehkä nyt alkaa joku punainen lanka löytyä. Kirpparit ovat vaan niin ehtymätön aarteiden lähde, että pahoin pelkään että se lisäkaappi, jota olen vältellytkin hankkimasta, on jossain vaiheessa tarpeen.

      Mukavaa, kun kävit kommentoimassa. Aurinkoisia päiviä! :)

      Poista