perjantai 22. helmikuuta 2019

Kaisun kokeileva vaatekeittiö


Olen kulkenut jo toista vai kolmatta viikkoa samoissa samettihousuissa. Nämä viikot ovat olleet totuttelemista ja tunnustelua. Miten liitän housut osaksi pukeutumistani. Minkälaisia yläosia ja kenkiä. Entä jos kengässä on matala varsi, minkälainen sukka.

Koko alkuviikon puin housujen kanssa sinivalkoisen jokapoikapaidan, jonka alla kulki musta poolopaita (en tykkää palella). Tänään vaihdoin heittämällä Marimekon klassikon vaatekaapin ovessa riippuneeseen punaiseen puuvillakimonoon ja tuntui, että kokonaisuus natsasi heti kerrasta.

Kimono on löytö Vaasan Hoppet Stjärnasta ja se on alkuperältään aito japanilainen. Kaksi kertaa emmin kimonon kanssa, että ostanko vai en. Onneksi ostin, tykkään siinä ihan kaikesta. Täytyy ottaa joskus kuva, jossa näkyy kimonon hihojen upea leikkaus.



Kelsiturkin sain ystävältäni. Se on kotimaista vintagea eli Kestilän. Elämäni on viime viikot ollut siis jo valmiiksi yhtä vaatekokeilua ja sillä samalla polulla jatkan turkin kanssa. Ensi sovituksella ensi ajatukseni oli, että en tiedä, onko tämä nyt kuitenkaan mun takki. Mutta tänään liitettynä mustaan ja punaiseen, sekoittaen aikakausia ja kultuureja, takki tuntui yhtäkkiä tosi omalta. Ja miten lämmin se olikaan, kun aamupäivällä pakkasmittari näytti kymmentä ja tuuli puhalsi kylmästi.


Hiusten kasvatusprosessi etenee. Ei tätä nyt ihan vielä ponnarille saa, mutta uskon ylittäneeni sen pahimman kipuvaiheen, kun ei oikein tiedä mihin suuntaan suortuvat kääntäisi. Saas nähdä, palaanko vuoden päästä aikaan, kun kaikkien laukkujen ja taskujen pohjilta löytyi hiuslenksuja.

-------

Aurinkoista viikonloppua!

Meillä on suunnitelmissa sukulointia ja ulkoilua. Lisäksi uskon käsistäni löytyvän viikonloppuna kutimet (lapaset tulolla), kameran ja kirjan. Lukemisen loppumetreillä mulla on menossa Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin. Yöpöydällä odottaa jo esikoiskirjailija Paula Nivukosken Nopeasti piirretyt pilvet.


-------

vintage fur coat / Kestilä / hand me down from my friend
japanese kimono / 2nd hand / Hoppet Stjärna Vaasa
vintage trousers / Ewald Oy / 2nd hand
shirt / Seppälä / 2nd hand
boots / Wonders (very old)
earrings / Aarikka? / 2nd hand
 

2 kommenttia:

  1. Olisi mielenkiintoista nähdä kyllä kimono ihan kokonaan. Tuosta kelsiturkista tulee mieleeni, että siinä on oikea hametakki, riittävän pitkä. Se tieto kiinnostaisi myös, onko turkki miten painavan tuntuinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kelsi on mun mielestä yllättävän kevyt ja siksi ehkä se tuntuukin mukavalta käyttää. Olen erilaisia turkkeja ja kelsejä testannut, mutta juuri se, että ne ovat usein kovin raskaita, on saanut jättämään ostamatta.

      Ehdottomasti hyvä hametakki, sopivast levenee kohti helmaa.

      Täytyy kimono ottaa uudelleen kuvaukseen, kun vähän ilmat lämpenee. Tarkoitus oli kuvata jo tähän postaukseen, mutta oli niin kylmä, että luovuin ajatuksesta ja taisi jo luopua kamerakin, kun simahti =)

      Poista