keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Milloin käytetty vaate on kallis?


Milloin kirppisvaate on kallis? Minä taidan enimmäkseen ostaa vaatteita, joiden hintalapussa lukee keskimäärin 2,80e. Itsepalvelu- ja lähetyskirppiksille voi poiketa vaikka kukkarossa olisi vitonen ja silti useimmiten rahat riittää. Se miellyttää minua ostajana. 

Toki minä taidan ostaa yleensä vaatepuolella asioita, joista kovin moni muu ei innostu - vaatteita kaikilta vuosikymmeniltä ja vaatteita suunnattuna kaikille ikäluokille. Arvioin usein myös miestenvaatetarjonnan. Valtavirrasta poikkeavan pukeutumismieltymykseni myötä saatan löytää hyvälaatuisia vaatteita eurolla tai sitten ihan sieltä ilmaislaatikosta.



Palataanpa näihin Tiklaksen housuihin. Näissä oli paikallisella kirpparilla hintalappu 8 euroa. Ensimmäinen ajatus oli, että ihan liikaa ja kuka nyt kuvittelee pienellä paikkakunnalla saavansa muodittomista housuista melkein kympin. 

Nopeaa ajatukseni kuitenkin muuttui. Hei, minä voin maksaa sen koko summan, sillä housut vaikuttivat uusilta, niiden materiaali kestää iäisyyden, ne on mukava käyttää ja ne on käsittääkseni valmistettu lähes paikallisesti eli Vaasassa.

Ehkä housut kirpparille tuonut myyjä oli ajatellut samoin. Laadukkaasta vaatteesta voi pyytää vähän enemmän.



Kun vierailen esimerkiksi Seinäjoen Fidalla tai Vaasan SPR:llä, avaan kukkaronnyörejäni taas vähän lisää. Vaatteet on nätisti henkareilla, niistä on raakattu pois rikkinäiset ja likaiset. Myyntitilat ovat valoisat ja avarat. Tuotteet on laitettu esille osastoittain. Lisäksi ostoksillani tuen hyviä asioita.

Entäs 2nd hand-liikkeet. Niissä poikkean aniharvoin, mutta kun käyn, voin helposti maksaa kotimaisesta vintagemekosta kymmeniä euroja. Maksan laadusta, palvelusta ja siitä, että kauppias etsii juuri minua varten myyntiartikkeleita ja pesee sekä huoltaa ne ennen esillelaittoa. Tuen yksityisyrittäjää ja kivijalkaputiikin pitäjää, jonka arvomaailma kohtaa omani. Vastuullista muotia. Kertakäyttökultturia vastaan.

P.S. Että ei ole kahdeksan euroa paljon. Näitä herrainhousuja tai paappahousuja kun löytäisi lisää, vaikka nämä taitaa kyllä olla ihan naistenmallia.


------
cardigan / Only (old)
shirt / H&M / 2nd hand
trousers / Tiklas / 2nd hand
earrings / 2nd hand
shoes / Converse
suspenders / Helsingin olkain

6 kommenttia:

  1. Toi on tosi vaikea asia toi paljonko maksaa. Mä olen koettanut peilata siihen, mitä oikeasti käytän, mikä on se laatu ja mikä on kunto. Löydän itselle aika harvoin, lapselle sitäkin enemmän. Maksan laadusta, siitä joka tulee ulos pesusta muuttumattomana uudelleen ja uudelleen enemmän kuin heikommasta laadusta. Ostan itselleni mielelläni kirppikseltä, mutta koska olen sitä valtavirtaa niin en suostu maksamaan samaa hintaa jolla saan uuden alennusmyynnistä. Mutta oikeassa olet, paikkakin vaikuttaa ja paljon.

    Housut ovat kyllä hieno löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, laatu ja kunto ovat kaksi vahvaa tekijää myös kun mä teen ostopäätöksiä.

      Sellaistakin arvoperustettu olen miettinyt kuin tunnearvo, jos esimerkiksi kirpparilta löytää esineen jollainen on vaikka ollut lapsuudenkodissa tai sillä on muuta tunnearvoa. Maksaisiko sellaisesta enemmän.

      Poista
  2. Ehkä se on pikemminkin se, miten niitä kantaa ja mitä niiden kanssa laittaa. Tämän kirjoituksen kuvat ovat hyvä esimerkki: aika style, etten sanoisi. Mutta jos meikä tai anoppi laittais noi pöksyt päälle niin ei kyllä :D.
    Ite ehkä en ole kirppistelijä vaatteiden suhteen - jotenkin se on ällöä - lähinnä korvienvälissä kaiketi kun kone kyllä pesee ja puhdistaa, mutta vaatteissa pyrin ostamaan kestäviä ja pitkäikäisiä vaatteita, joihin en kyllästy. Ompa käytössäni esim parikymmentä vuotta vanhoja paitojakin, jotka aikoinani ostin hyvin harkiten (olivat mielestäni kovin hintavia). Tällä taktiikalla on kääntöpuolensa: Nimittäin vaatekaapin seinät tulee vastaan jos ei mitään heitä pois vuosien saatossa, joten liian kestäviä ei sovi hankkia - tai sitten pitää malttaa laittaa sinne kirpparille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kirppistely munkin mielestä välillä vähän ällöä. Esimerkiksi jos ostan vaatteen, jota ei voi heittää pesukoneeseen vaikka villakangastakin tai huopahatun, niin kyllä mä sellaisia toisinaan ja ostopaikasta riippuen aika kauan tuulettelen, että pääsen kevyen ällön yli ja voin vetää vaatteen ylleni. =) Jos taas kirpparilla on pöytä, jonka vaatteet ovat selvästi likaisia tai pahanhajuisia niin en yleensä edes koske. Niin se vain menee.

      Me kirppistelijät olemme monesti onnellisia teistä laatuvaateostajista, jotka laitatte kaapinperukoiden helmiä myyntiin ja niin meillä täyttyy vaatekaapit ja myymme/annamme omiamme muille kirppisharrastajille. Laatu kestää kierrätystä yli pukeutumistrendien =)

      Poista
  3. Tosi hyvä teksti ja mielenkiintoinen aihe/näkökulma, hienoa että otit asian esille! Kyllä kestävästä, kotimaisesta ja hyvin huolletusta vaatteesta maksaa mielellään vähän enemmänkin. Mahtavan housulöydön olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla kivasta palautteesta.

      Kestävä, kotimainen, hyvin huollettu ja vielä täydellisesti istuva vaate ilahduttaa ihan koka kerta yhtä paljon ja tästä yhtälöstä mieluusti maksaa.

      Poista