lauantai 31. maaliskuuta 2018

Punaisella ja mustalla jatketaan

jacket and sweater Marimekko / 2nd hand


hat / Holmström Second Hand


Asukuvia muutaman viikon takaa. Meni melko lailla kaksi päivää näiden kuvien ottamisen jälkeen, kun sairastuin flunssaan. Ensin viikko kuumeilua ja toinen meni voimia keräillen. Siihen vielä yskä päälle. Väkisin tässä sairastellessa on tullut mieleen, josko sitä ensi vuonna menisi influenssapiikille..

Kelit on ollu viime päivinä mitä mainioimmat. Olen koittanut olla mahdollisimman paljon pihalla ja kasvokylpenyt kevätauringossa. Voisiko sitä jo pestä untuvatakin pois, pohdin tänään. Jos se kevät tulisi sitten oikein tosissaan. Vein eilen ensi kertaa pyykkejä ulos kuivamaan. Lunta on nyt niin paljon ja tamppaantunut pyykkitelineen alle, että pyykkejä ei tarvinnut nostaa ylös narulle kuivamaan, vaan sai laskea alaspäin. 

Kuulin, kun kuopus jutteli tänään sisarelleen, että "Kohta tulee kesä, kun äiti laittaa pyykkejä ulos kuivamaan." Ihanasti sanottu.


P.S. Marimekon neuleesta parempi kuva instassa KLIK

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Vaatekaapin remixaus


 

Huomatkaa, tyylibloggaaja könyää ulos vällyistään heti kun pakkanen hellittää. Ei ole minusta enää ottamaan asukuvia kolealla säällä niin kuin silloin nuorena.. Kun kylmä käy sisuskaluihin, alkaa keuhkot haukkoa happea ja sydän muljahdella ikävästi. Vanhuus ei tule yksin.

Taisin olla joskus sitä mieltä, että tekisi mieli laittaa koko vaatekaapin sisältö kiertoon, mutta olen tullut toisin aatoksiin viime päivinä. Kirpputoreille en ole vieläkään innostunut enkä kyllä käynyt vaatekaupoissakaan. Sen sijaan olen ruvennut katselemaan henkarille ripustettuja vaatekappaleitani uusin silmin ja etenkin niitä joita ei ole tullut käytettyä ollenkaan. 

Uusia yhdistelmiä vanhoista artikkeleista. Remix.


P.S. Mustat pallokorvikset löytyivät yllättäen apteekkireissulta.


------

scarf / Balmuir
biker jacket / Freaky Nation
sweater / Benetton / Holmström Second Hand
vintage skirt / Finnkarelia / 2nd hand
boots / Caprice
earrings / Blomdahl medical beauty