sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Uuden kokemuksen rikastama viikko




Pakkaspäivien the vaate on ollut pari vuotta sitten Holmström Second Handilta ostamani turkki. Ei tämän lämpimämpää, kun pakkanen huitelee kymmenessä ja kylmä viima puhaltaa saaden sään tuntumaan vielä viisi astetta kylmemmältä. 

Takki on ommeltu pienistä turkismateriaalin palasista ja on taatusti vaatinut työtunteja. Hienoa käsityöosaamista.




Itkua, naurua, kiukkua, väsymystä, onnistumisen iloa. Sitä kaikkea on sisältänyt viime päivät. 

Mutta jos summaa päivät yhteen niin kyllä tässä positiivisen puolella ollaan. Sydäntä lämmitti todella, kun sain perjantaina kollegaltani positiivista palautetta työstäni. Viesti tuli jotenkin niin täydelliseen saumaan, lämmitti ja kannusti.

Mikä on jäänyt päällimäisenä ja merkittävimpänä mieleeni viime päiviltä on kun sain vetää päähäni kypärän ja hyppäsin ralliauton kyytiin jääradalla. Voi jestas, se oli hieno kokemus. Pystyn nyt vielä paremmin ymmärtämään, miksi joku haluaa harrastaa autourheilua. Vauhti hurmaa. Tykkään itse seurata rallia, jos se kulkee tästä meidän kylän läpi. Rallikatsomossa on oma tunnelmansa; perhe, grillimakkaraa ja huurteista juomaa.

Ensi viikosta on tulossa kiireinen. Toivottavasti kuitenkin vähän tasaisempi kuin tämä viikko.

Biisivalinta liittyy ehkä sillä tavalla viikkoon, että olen kuunnellut todella pitkästä aikaa vähän raskaampaa musiikkia. Megadethin Coundown to Extinctionilla on aina paikka sydämessäni - back to the teenage years.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti