keskiviikko 27. joulukuuta 2017

HYVÄ JOULU



Joulu tuli, oli ja meni tänä vuonna erityisen rennosti. Olimme kotona, söimme hyvin ja kuuntelimme jouluradiota. Pukkikin kävi ja toi lahjoja, joista iloittiin. Minä sain lahjaksi lipun Sonata Arctican keikalle tammikuussa. Olin ehkä jo päättänyt, että sinne pitää mennä, mutta paketista paljastuneet liput lopettivat sen ikuisen pääni sisällä pyörivän mennäkö vai eikö mennä-mittelön.

Olen syönyt kilokaupalla suklaata, pipareita ja marmeladikarkkeja. Kuunnellut spotifysta musiikkia ja löytänyt sieltä uutta. Olen lukenut kirjaa. Olen tehnyt lenkkejä koiran kanssa, ja ilman koiraa juosten. Olen harjoitellut tähtitaivaan kuvaamista ja kulkenut muutenkin tiiviisti kameran kanssa. Olen iloinnut lumesta ja valosta.

Hyvä joulu.

----

Tapaninpäivänä olimme syömässä vanhemmillani. Ylläni oli äidin vanha mekko 70-80-lukujen vaihteesta.





perjantai 22. joulukuuta 2017

SKOTTIRUUDUN PALUU


Minä olen viimeksi käyttänyt skottiruutua vuosituhannen vaihteessa ja silloin vaate oli vähän punk-henkiset housut. Lahjemalli oli alaspäin levenevä. Käytin housuja niittivyön ja mustan pooloneuleen kanssa.



Skottiruudusta minulle tulee vahvimmin mieleeni yläasteaikainen äidinkielen opettajani. Hänellä oli usein rouvamittaisia ehkä vähän vekitettyjäkin skottiruutuisia villahameita, joiden kanssa opettaja käytti pooloneuleita ja neuleen päällä oli vielä joku iso riipus tai rintarossi. Hän oli aina hyvin huoliteltu pukeutuja ja hiukset kauniilla laineilla.



Nyt minullakin on kaapissa tosi pitkästä aikaa jotain ruudullista. Hame on kirpparilta ja se on jälleen kotiompelijan tekemä. Materiaalissa tuntuu olevan myös villaa.

Sydäntalvella hameen kanssa käy villakangastakki ja saappaat. Keväämmällä puen sen pariksi biker-takin ja maiharit.

Onko sinulla käytössä skottiruutua?


------

Pukeutumisjuttujen suhteen elän juuri nyt jotain murrosta. Minun tekisi mieli tyhjentää koko vaatekaappini ja alkaa alusta. Yksinkertaistaa ja jostain kumman syystä näen joka puolella vain mustaa. Siis väri, jota olen karttanut kuin ruttoa ainakin vuosikymmenen.
 

tiistai 19. joulukuuta 2017

TALVIUNILLA


Kaamosaika näyttää nukuttaneen blogini talviuneen. Nyt kun vihdoin ajattelin jotain julkaista, huomaan joko kamerassani tai sen objektiivissa olevan jotain häikkää. Asukuvasta tuli kummallisen utuinen. Täytyy tutkia asiaa lisää, sillä sama kamera kulkee mukanani juttukeikoilla.

Joulu on ihan tuossa tuokiossa ovella. Meillä jouluvalmistelut ovat ihan hyvällä mallilla. Tuntuu kuin tästä joulusta tulisi erityisen leppoisa, vaikka en muutenkaan ole tavannut jouluna stressata. Liekö sillä ollut vaikutuksensa, kun vietimme itsenäisyyspäivä-viikon Kanarialla. Matkatuliaisena sain roimasti keveyttä ja hyvää oloa.

Katsotaan virkistyykö blogi tästä vai vieläkö uinutaan ja kuinka pitkään, mutta instagramin puolella sitten enemmän. Olen siellä nimellä @kaisu_leena

Mukavaa joulunaikaa!
XXX



 

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

PANTTERITAKISSA OSUUSKAUPPAAN?



Minä, kun muutkin. Ei vaan, jos totta puhutaan niin tämä "miksikä-näitä-kutsutaan" tekoturkistakki on minulla jo toinen. Olin aikaani edellä, kun ostin ensimmäiseni ennen kuin niistä alettiin kohkata muotijulkaisuissa ja somessa.

Ja jos puhutaan vielä lisää totta, niin en ole sitä ensimmäistä käyttänyt kuin kerran. En tiedä, ei ole ollut vain pokkaa/rohkeutta. Ehkä jos kävisin enemmän kaupungissa niin sinne voisin takissa helpommin lähteä, mutta kynnys tänne kotipitäjän osuuskauppaan on jo suurempi.



Tämän eläinkuositakin minulle löysi kälyni. Sain whatsappiin kuvaviestin takista kirpparilla, viestin tekstissä hymiö nauraa vedet silmissä. En oikein vieläkään muuten tiedä, oliko kuva lähetetty vitsinä...

Soitin äkkiä perään. Oletko vielä siellä, mitä takki maksaa, minkä kokoinen se on? Ota se mulle! Vähän riskillä vedin, mutta takki osoittautui lopulta just sopivaksi. Ja taitaa olla vintagea englannista.

Ja mä yritän nyt sitten ruveta sitä käyttämäänkin vaikka mennessäni sinne maitokauppaan.




No nyt mulla on siis näitä takkeja kaksi, hyvin samanmallisia. Toisen voisin laittaa myyntiin. Se toinen ei ole vintagea. Koko siinä taitaa olla M. Laita ihmeessä viestiä vaikka tämän postauksen kommenttiosioon, jos kiinnostuit. Meiliosoite taas löytyy tuolta sivupalkista.


-----

vintage faux fur coat /  An Everay Model by I. Flashman & sons Ltd