keskiviikko 29. marraskuuta 2017

SOMEWHERE IN BETWEEN


Elämä on sellaista, että menee aikoja, kun mieli joutuu työskentelemään hankalien asioiden kanssa, harmaat pilvet tuntuvat seuraavaan askelia. 

Sitten yhtäkkiä kaikki kirkastuu - kun kaikki on vaan hyvin. Tapahtuu hyvien tapahtumien sarja, kohtaa uusia ihmisiä - hengenheimolaisia, tulevaisuus näyttäytyy kirkkaana, tulee onnistumisia. Elämä on kevyttä liitelyä, pää pilvissä, jalat metrin maanpinnasta, kun vain hymyilyttää ja haluaisi halata kaikkia.


Seuraavassa hetkessä otsaa koristaa taas huoliryppy, yöuni häiriintyy, väsyttää ja ajatus karkailee. Miettii, miksi ei koko ajan voisi olla vain hyvin.



En tiedä, olisiko se oikeaa elämää jos koko ajan vain liitelisi? Varmaan siihen turtuisi, mikään ei tuntuisi miltään. 

Tarvitaan matalalentoa, että voi taas liitää. Eikö näin sanota.


Tässä metsässä minä käyn joka päivä koiran kanssa. Käveleskelen ja kuuntelen tuulta, tuijotan puiden latvoja. Kauniilla ilmalla ehkä istahdan hetkeksi kannolle, annan ajatuksen juosta. 



Kun oikein tuntuu pahalta, kierrän käteni puunrungon ympärille ja painan pääni rungon rosoista pintaa vasten. 

Puristan...

...niin kauan...

...että alkaa helpottaa.



--------------------


2 kommenttia:

  1. Itse olen sellainen tasainen tallaaja, jolloin kaikki pienetkin muutokset tuntuvat kovin suurilta. Sitä ihmettelen monasti, miten ne, joilla on isoja vaikeuksia, jaksavat. On tuttua minullekin tuo, että ihan metsässä kävely usein rauhoittaa levottomia ajatuksia. Itse saatan siellä kävellessäni Jumalallekin asioitani valittaa ja toisinaan kiittääkin muistan.
    Tuo asusi on ihana ja on kuvausympäristönäkin metsä on mainio:) Hyvää tätä päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö siitä ole ihan tutkittuakin tietoa, että jo viisi minuuttia metsässä oleilua rauhoittaa ja laskee stressitasoa.

      Taidetaan molemmat olla yhtä paljon metsäihmisiä =)

      Poista