torstai 19. lokakuuta 2017

Lomalta paluu



Oli päässyt unohtumaan, että omistan tällaisenkin syystakin. Takin valmistaja on Trendy Look. Merkkiä on myynyt Halonen.  Takki on vakiintunut kaapissani niihin, joista en luovu, en ikinä (vaikka välillä saatan unohtaakin sen olemassaolon). Vaate sopii hyvin aikaan ennen pakkasia, sitten se käy liian kylmäksi.





Lomalta palattu työpöydän ääreen. Muutama päivä poissa kotinurkilta teki jälleen ihmeitä ja energiaa piisaa taas. Toisaalta olisin kyllä mieluusti jatkanut vielä lomailua tämän päivän, reissuväsy on vähän painanut ja viikkovillis sitäkin enemmän. En oikeasti näytä tietävän mikä päivä tänään on, saati huomenna.


Lomamatkamme sisälsi ulkoilua Hämeenlinnassa ja Tallinnassa. Viime kerrasta Tallinnassa olikin vierähtänyt viitisentoista vuotta. Miten ihastuttava kaupunki se olikaan ja mahdollisuuksia sekä ajanvietettä pullollaan. Itse tykkäsin eniten kävellä vanhankaupungin muurien sisällä ja syödä leivoksia teen ja kahvin kaverina. Harmillisesti sää oli vähän kehno vierailupäivinämme. Ostoksia tein vain vähän, se tärkein esiintyy täällä blogissa varmaankin pian tai ainakin joskus.


-------

jacket / Trendy Look / 2nd hand
dress and bag / Red Cross 2nd hand store
beanie / h&m / 2nd hand
boots / Pomar
scarf and wool socks / knitted by me
brooch / Poola Kataryna

4 kommenttia:

  1. Ihana tuo ensimmäinen kuva - taulumatskua! :) Muutenkin kuvat ovat taas todella upeita, oletko nämäkin ottanut kolmijalan avulla vai onko joku toiminut kuvaajana? :) Näistä tulee ihan mieleen käsityölehtien mallikuvat :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Tuosta ekasta kuvasta tuli kyllä kiva ja sisältää itselleni paljon tunnetta. Monty on päivieni ilo =)

      Otan edelleen kuvat itse, kolmijalka apuna. Lisäksi kuvien ottamista helpottaa Olympuksen OIShare puhelinsovellus.

      Poista
  2. Kiva takki onkin ja sopii hyvin yhteen tuon hameen kanssa:) Hassua muuten, minulla sattuu juuri olemaan ylläni ainoa Trendy Look -vaatteeni; pellavasekoitehame, jonka ostin kesällä kirpparilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä sattuma =) Tämä takki taitaa myös minulla olla ainoa Trendy Look-merkkinen.

      Poista