perjantai 15. syyskuuta 2017

Pitkästä aikaa kameran kanssa luonnossa


Montya on saanut taas paremmin lenkille viime aikoina. Vanhaherra on muutenkin ollut pirtsakka ja leikkisäkin. Nyt kun osa pelloista on puitu, kävelylenkkimme risteilevät peltojen kautta metsiin ja takaisin pellolle. 

On taas mukava maastoilla ja pitkästä aikaa otin kamerankin mukaan.


Vettä sataa joka päivä. Miten käy Suomenmaassa tuhansien ja taas tuhansien hehtaarien viljeltyjä peltoja? Vieläkö on toivoa, että puimurit pääsevät pelloille?


Tiedättekö, kun äitini totesi, että meidän vehnä ehkä joudutaan puimaan maahan, nousi minulla pala kurkkuun. Kyllähän asian on tajunnut, mutta kun sen sanoo joku ääneen. Huokaus.

Ilmastonmuutoksesta puhutaan usein säiden lämpenemisenä ja että kuinka Suomessa kohta kasvatetaan maissia. Mutta onko se niin, että ilma lämpenee tasaiseksi 15 asteeksi koko vuoden ja koko ajan sataa? Mitä silloin kasvatetaan, ei vehnää eikä maissia. Lanttua ja naurista, ehkä.








Olen heräillyt tällä viikolla useana aamuyönä murehtimaan tai suunnittelemaan, kerran painajaisuneen. Lievää stressiä ilmassa.


Mutta olen tehnyt tällä viikolla valtavasti kivojakin asioita. Mustikoita on taas muutama litra enemmän pakastimessa. Olen tehnyt monta hienoa vaatelöytöä kirpparilta, tänään viimeksi käyttämättömän vintagevillakangastakin alle kahdella eurolla. Myhäillyt tyytyväisenä viime viikonloppuna ottamalleni lehtikuvalle, onnistui nappiin. Juoksemassakin olen käynyt pari kertaa. 

Ollaan juhlittu esikoisen matikankokeen kymppiä ja olen hymyillyt kuopuksen pahvilaatikkoautolle, se on kuulkaa hieno peli se.

"Äiti tällä voisi ajaa Vaasaan oikeaa tietä pitkin" 


Rentouttavaa ja ihanaa viikonloppua! <3

3 kommenttia:

  1. Hienot, tunnelmalliset kuvat! Kyllä sateinen syksykin jotain antaa, vaikka me emme sitä sateista syksyä mielellämme vastaan otakaan. Olen täälläkin nyt havainnoinut, että viljaa on pellolla... se on kyllä surullista nähtävää.

    VastaaPoista