torstai 24. elokuuta 2017

Pesu vei mekosta sopivasti viisi prosenttia


Vierailin kesällä sukuloimassa Pietarsaaressa. Siellä on yksi parhaita kirppareita, missä olen ikinä vieraillut. Minä tunnen kirppiksen nimellä Keltainen kirppis, mutta netistä sen löytää nimellä Missionstugan. Kirpputori on Pedersören seurakunnan kirpputori, jota pyöritetään vapaaehtoisvoimin.

Hintataso kirppitorilla on juuri sellainen kuin pitää ollakin eli löytöjä voi tehdä muutamalla eurolla. Paikka on kohtuullisen suuri ja tavaraa paljon, mutta kaikki on siististi aseteltu hyllyihin ja rekkeihin, joten juuri sen jonkun tietyn esineen tai vaatteen etsiminen on helppoa.



Minä suuntaan kirpputoreilla aina ensimmäisenä mekkorekeille. Aika vähän olen viime aikoina mekkoja käyttänyt, mutta ei se ole vienyt paloa löytää vielä uusia. Tämä mekko löytyi Keltaiselta. Sovittaessani totesin mekon olevan minulle kokoa liian suuri. Jossain määrin nykyisin välttelen ostamasta kotiin muokattavia vaatteita, koska muokkaukset tuppaa jäädä tekemättä. Tällä hetkellä olen vielä ompelukoneeton.
 






Mekon afrikkalaishenkinen kuosi ja etenkin sininen väri olivat kuitenkin liian houkutteleva yhdistelmä jättämään mekkoa kirpparille. Ostin sen. Pesin sen. Kun pesun jälkeen puin mekon ylleni ajatuksenani mitata paljonko mekkoa pitää ottaa sisälle, se yllätys yllätys olikin sopiva. Mekkoa ja kangasta ei ilmeisesti oltu pesty vielä kertaakaan, joten pesu vei sen koosta sen viisi prosenttia ja se istuu nyt just passelisti. 


---------------


Eräs tuttava kysyi minulta tällä viikolla. Onko mielestäni nyt vielä kesä vai joko syksy. Vastaukseni oli ehdoton syksy. Tuleentuvan viljan tuoksu ja marjapuskissa kypsyvät viinimarjat, koulujen alku. Tuttavani mielestä nyt on vielä kesä. Hänellä oli juuri alkanut kesäloma =)

Mitäs mieltä olet, tuntuuko enemmän kesältä vai syksyltä?


-----------------

Bought this dress from Keltainen Kirppis in Pietarsaari. Dress was one size too big for me, but bought it anyway. I was about to modify it a bit. But after I wash it, it fitted perfectly. Dress or even the fabric was propably never washed. So the first wash shrinked dress that five percent.

----------------

dress / 2nd hand
leggings / Neulomo
vintage cardigan / Teroma Oy Oitti

4 kommenttia:

  1. Tykkään tuollaisista mekoista. Sininen värikin on suosikkini. Tuon mekon malli on käytännöllisen mukava, sopiva pituus ja leveyttä silleen, ettei kiristä mistään:) Juuri tänään tuumin, että nyt alkaa olla syksy. Ja pitäsi niitä syksyisempiä vaatteita alkaa kai varastosta etsimään käsille. Toisaalta nytkin minulla on kesämekko yllä ja lisänä neuletakki. Ja piti harmikseni ne sukkahuousutkin tänään pukea, että tarkenee. Mieluusti sitä kesää aina jatkaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että kaapissani olevat lyhythelmaiset mekot ovat jääneet täysin käyttämättä. Polvimitta tai sitä pidempi on mukavampi.

      Pikkuhiljaa alkaa syksyvaatteet tulla käyttöön minullakin, paksumpia neuleita ja enemmän kerroksia. Toivottavasti saadaan aurinkoinen ja kuiva syksy.

      Poista
  2. Syyskesä. Minulla on vielä hetki lomaa. Selvisin viime kirpparireissusta ilman mekkoa, mutta nyt alkoi tehdä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparireissun kruunaa kun löytää hienon mekon, sanon minä =)

      Poista