maanantai 8. toukokuuta 2017

Trenssitakki ja pikkureppu



Olen aina halunnut olla trenssi-ihminen, mutta sitten kuitenkaan en ole osannut. Ja vielä sellainen beige-klassinen-trenssi-ihminen. Mutta jotenkin takit ovat sovitusvaiheessa aina näyttäneet hölmöiltä, eikä se beigekään ole oikein pukenut.

Tein muutama viikko sitten ihan huippu kirppiskäynnin meidän paikalliselle lähetyskirpparille. Löysin sieltä vielä blogissa ensiesiintymistään odottavan vintage villatrenssin sekä tämän sinisen kevyemman takin.

Trenssi oli ihan uusi. Merkkiä en heti tunnistanut, mutta myöhemmin muistin sen olevan Lidlin vaatemerkki, Esmara. Tykästyin takin keveyteen. Sininen on myös värinä parempi kuin musta, jota välttelen.

Uskon, että se beigekin trenssi vielä löytää tiensä kaappiini, kunhan löydän sen just sopivan sävyn ja mallin.






Tuli yhtäkkiä inspiraatio kaivaa pieni nahkainen selkäreppuni käyttöön. Tämä on enemmänkin kerännyt pölyä kaapissa kuin ollut käytössä, mutta en ole halunnut siitä luopuakaan. 

Saatan rohmuta kirppareilta vaatteita, mutta laukkuja en niinkään. Mieluiten kulkisin ilman laukkua. Mutta niin kauan kuin välttämättöminä tarvikkeina mukanani kulkee nenäliinoja, puhelimen laturi sekä kuulokkeet, rusinoita, pastilleja, avaimet, kukkaro ja puhelin, en voi ajatellakaan laukusta luopumista. 

Onneksi enää ei tarvitse kuljettaa leluja, vaippoja, pilttejä ja varavaatekertaa, niin voi kulkea astetta pienemmän pussukan kanssa.





Viime viikolla ja kuvia ottaessani oli ihan tavattoman kaunis aamu. Nappasin kuvat lakialla matkalla töihin. Tein paikallislehteemme kahden viikon jakson lomasijaisuuksia.


------

trench coat / Esmara / 2nd hand
scarf / ?
back bag / "Prada" / 2nd hand
suomi-vintage skirt / Finnkarelia / 2nd hand
shoes / Minna Parikka Lin / 2nd hand
earrings / Aarikka / 2nd hand


2 kommenttia:

  1. Ihana asu, juuri sellainen josta itsekin tykkäisin. Trenssi on kiva, samoin ruutuhame, juuri sopivan mittainen vieläpä ja nuo punaiset kengät on oikein piristys:) Olipa hauska lukea myös tuo, ettet välittäisi kassia kuljetella... Täällä toinen samanlainen. Mieluusti takissa saisi olla isot taskut, että sinne saa sen lompsan ja kännykän... Jos muuta tarvii mukaan, niin onhan se kassi sitten otettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kengät kyllä herätti tuolla kylillä katseita ja ihastelevia kommenttejakin. Ja tuona samana päivänä saivat varauksen lainaankin yo-juhla viikonloppuna =)

      Poista