sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Voi taivas tätä kevättä



Pyrin olemaan valittamatta säästä ja yleensä minua ei kauheasti haittaa olkoon sää mikä tahansa. Metsässä on aivan mukava tarpoa kaatosateessa, kuraisilla teillä pääsee eteenpäin ja kastumatta kumpparit jalassa. Pakkasella pärjää kunnon vaatetuksella jne. jne.

Mutta come on!!!! Vappuna kymmenen senttiä lunta. Just kun eilen kävin katsomassa, että sinivuokot olivat aloittamassa kukintaansa. Narsissit ja tulppaanit nostivat päätään. Idänunikotkin heinän alla venyttelivät karvaisia lehtiään. 

Ja sitten aamulla tämä näkymä ikkunasta. Kömmin kiireesti takaisin peiton alle.






Koskahan olisi vappuna ollut niin, etten olisi pessyt toppavaatteita pois ja nostanut talvikenkiä kaapin perällä? En muista. Edelleen saa pukeutua yhtä lämpimästä kuin viimeiset aika monta kuukautta. Fleeceä ja villaa, uloslähtiessä vedenpitävä kerros suojaamaan tuiskulta ja tuulelta.

No jaa, huomiseksi olisi luvattu kymmenen astetta lämmintä. Pidetään peukkuja, ettei ilmavirtaukset muutu sitten kuitenkin pohjoisesta puhaltaviksi.

------

What a weather!! Where is our spring?

------


shoes / Vagabond
linen shirt / Peppercorn / 2nd hand
vintage skirt / Finnkarelia / 2nd hand
vintage scarf / 2nd hand
vintage hat / 2nd hand (birthday present)
vintage brooch / inherited
Edit: cardigan / Benetton / 2nd hand 

4 kommenttia:

  1. Juu ei tämmöinen sää vappuna oikein innosta. Minäkin ihastelin eilen leskenlehtiä ja aamulla kauhistelin lumen määrää. Toivotaan, että huomisen sääennuste pitää kutinsa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään sai herätä auringonpaisteeseen :)

      Poista
  2. Joo, aikamoista. Katsoin vuoden takaisia kuvia, sellaisia jotka oli otettu noin viikko tästä eteenpäin. Niissä olin pyöräillyt satamaan paljain säärin, hame ja virkattu toppi päällä...
    Ja juu, minäkään en kuulu säästävalittajiin, vaan oon aika samoilla linjoilla sun kanssa. Sitäpäitsi sovin tähän ilmastoon, se sopii mulle.. Mutta nyt on kyllä sellainen olo että luontokin ansaitsisi jo vähän lämpöä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei tässä itsellä mitään hätää ole, mutta surku on käynyt monesti muuttolintuja.

      Poista