perjantai 3. maaliskuuta 2017

Rokista elektropoppiin. Iskelmien kautta progeen.

Jos minulta on kysytty musiikkimaustani, olen helposti vastannut rokki ja hevi. Bändeistä CMX ja Sonata Arctica. Koska niinhän minun kuuluu vastata tai olen jotenkin sisälläni asian näin ymmärtänyt, kenenkään minua siihen pakottamatta. Ja onhan vastaukseni osa totuutta, mutta lopulta vain hyvin pieni osa sitä.

Kotona isoveikat kuuntelivat Kissiä, Metallicaa ja Mötley Crueta. Minä imin tietysti vaikutteita ihailemiltani veljiltä. Sitten ala-aste aikoina tuli NKOTB. Muistan, että luokallani oli pari tosifania ja minäkin vähän tykkäsin bändin musasta. Nauhoitinkin kaverilta yhden C-kasetillisen bändin musiikkia. Mutta muistan tehneeni sen salaa. En halunnut, että veljeni tietävät. Tuskinpa olisivat mitään sanoneet. 

Vaikkakin vielä näin 30 vuoden jälkeen uskon, että olisivat saattaneet vähän naljailla ;)

Rockin ja hevin eri muodot ovat ehkä lähimpänä sydäntäni, mutta rakastan musiikkia sen kaikessa muodossa. Sunnuntaiaamuihini kuuluu Yle Suomen musiikkiohjelmat. Perjantaisin olen tykännyt jammailla Novan ysärijytkeen parissa. Autossa saatetaan kuunnella tytön kanssa Robinia. Äskettäin kuuntelin Youtubesta Evelinaa, koska halusin tutustua artistiin, joka kuulemma esiintyy lentiksen Power Cupissa kesällä.

Youtube on minulle se musiikkikanava, joka napsautus kerrallaan vie aina vaan uusiin ja uusiin maailmoihin. 




Ane Brunin löysin Undine-blogista...




...jota seurasi Sóley...




....josta päädyin electropoppiin ja Coccolino Deepiin. Ihan mahtavaa fiilistelymusaa ja sopiva tausta soimaan korvanappeihin, kun työstän tekstejä.



Ja sitten on Kairon, IRSE! 
SEINÄJOELTA!



Musiikintäyteistä viikonloppua ittekullenkin!


xxxxxxxxxxxxxx

In english:
Few of my favourites lately. 
Have a nice weekend! 

 

4 kommenttia:

  1. Hauskaa, olen kanssa aina kysyttäessä määritellyt itseni hevi-ihmiseksi. Totuus kuitenkin on, että jos selaan soittohistoriaa spotifyssa, niin sieltä löytyy nykyisin kaikkea muuta. Suurimman sielun sykähdyksen saa aikaan 60-70-luvun rock (Led Zeppelin, Lynyrd Skynyrd), vahvat naislaulajat (Janis Joplin, Nina Simone, Aretha Franklin, Cesaria Evora) ja vanha blues/roots-musiikki, vain muutaman esimerkin mainitakseni. Toisaalta taas nuoruusvuosien synkeät goottirakkaudetkin soivat kaiuttimessa. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, joten totean vain, että on vapauttavaa, kun ei (enää) tarvitse pysyä tyylilleen uskollisena, vaan voi kuunnella just sitä, mikä sillä hetkellä iskee. Musiikki on valtava rikkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 70-luku on ehkä kaiken kaikkiaan kuuntelulistoillani juuri nyt vahvoilla sekä kotimaisten että amerikkalaisten artistien esittämänä.

      Lopetin vuosi sitten spotifyn ja täytyy sanoa, että pahus sentään kymppi kuus sinne tai tänne. Taidan palata ruotuun. =)

      Poista
  2. ...piti vielä sanoa, että Kairon, IRSE! on kova, olen nähnyt livenäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vasta tutustunut Kairon, IRSE! een veljeni suosittelemana.

      Poista