sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Retki satumetsään








Aikamoinen tehoviikko takana. Olen taas onnistuneesti singahdellut paikasta toiseen minuuttiaikataulun kanssa. Perjantaina iltapäivällä mieheni esitti komennon. Nyt lähdetään koko porukka ulos! Minä siihen, että näin tehdään.

Koska vanhempi koiristamme Paddy on sokea, ei sen kanssa oikein enää voi mennä metsään tai ainakin metsän pitää olla helppokulkuista, jossa koiraa voi ohjastaa talutushihnalla. Meillä on tässä lähellä metsä, jossa tulee käytyä yleensä vain syksyllä puintien jälkeen. Silloin sinne pääsee helposti poikki sänkipellon. Metsänpohja on tasaista ja Paddykin pärjää.

Perille päästyä pohdin jälleen kerran, miksei me käydä täällä useammin. Meidän satumetsässä. Halaamassa sata vuotta vanhoja kuusia. Kiipeilemässä kiville. Ihastelemassa puiden läpi suodattuvaa valoa. Kuuntelemassa hiljaisuutta. Hengittämässä metsän tuoksua.

Ah, teki hyvää. Kotiin viemisinä vielä muutama litra suppilovahveroita.


1 kommentti:

  1. Joo, metsässä käyminen on parasta, siellä sielu rauhoittuu. Nimimerkillä "tulin juuri kotiin samoiltuani hetkisen pienessä lähimetikössä" :)

    VastaaPoista