torstai 14. huhtikuuta 2016

Mettäpöyröö

Katsoin illalla peiliin ja totesin olevani kovaa vauhtia muuttumassa mettäpöyrööksi. En ollut tainnut kammata tukkaa koko päivänä. Kulmakarvat vaatisivat pikaista ojentamista. Ei se ripsarikaan pahasta olisi. Ja mitä sitten puen ylleni? Sitä mitä vaatekaapista ensimmäisenä tulee vastaan, jotain mukavaa ja lämmintä. Ehkä pukeutumisinnostuskin menee sykleissä niin kuin kaikki muutkin asiat elämässä - välillä huvittaa enemmän ja välillä vähemmän.





Viime päivät viikot ovat menneet pitkälti collareissa. Asioille lähtiessäni olen vaihtanut collarit farkkuihin, siinäpä se. Nyt tuntuu siltä, että voisi taas oikeasti katsoa, mitä vaatekaapistani löytyy.

Olen viritellyt ajatusta liittyen pari postausta sitten kirjoittamaani juttuun mokkahameesta KLIK, että yrittäisin vetää ylleni vaatteita, jotka jäävät syystä tai toisesta käyttämättä. Yleensä syy liittyy jollain tapaa ajatukseen vaatteen epämukavuudesta tai sitten vaatetta haluaa suojella. Mutta jos epämukavuus onkin vain mielen luoma harha-ajatus, ja todellisuus olisikin jotain parempaa. 

Oikeastaan kuvan Ivana Helsingin (kirppis) takkikin kuuluu vuosia säilömiini ja kerran kaks käyttämiini vaatteisiin. Epämukavuus-ajatus takin kanssa lähti siitä, että se on malliltaan niin lyhyt. Selkä jää paljaaksi, se on kaikkein kamalinta. Viikko sitten totesin, ettei minulla ole yhtäkään välikausikototakkia (siis ihan oikeesti ei ole, miten olen pärjännyt esim. viime kevään?). Mutta sitten silmäni osui tähän takkiin, vedin ylleni kun ei muutakaan ollut ja kas, olen käyttänyt sitä siitä asti joka päivä. Ratkaisu selän suojaamiseen on yksinkertainen, selän peittävä pitkä toppi.

Lähteekö joku muukin mukaan vetämään ylleen kaapista niitä vaatekappaleita, jotka sulloutuu kaapin takaseinää vasten?


P.S. Jos sinulla on kapea jalkapöytä, suosittelen testaamaan Lowa-merkkisiä vaelluskenkiä.

6 kommenttia:

  1. Eipä hullumpi idea tuo, että ihan oikeasti ottaisi käyttöön niitä, joita ei yleensä käytä:) Voisin yrittää minäkin. Se vain on niin helppo vetäistä ne tutut kuteet ylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tutut kuteet taitaa yleensä olla myös ne mukavimmat =)

      Poista
  2. Jes, mä olen myös ihan tietoisesti ottanut käyttöön vähemmälle käytölle jääneitä vaatteita. On hyvä pohdiskella, että miksei jotain tule käytettyä, ja jos löytyy hyviä syitä, voi ne vaatteet sitten laittaa vaikka kiertoon. Tai sitten niistä käyttämättömistä vaatteista löytyykin yllättäen uusia suosikkeja, mikä on tietty vain plussaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla roikkui vuosia kaapissa yksi superkaunis mekko, jota olin käyttänyt vain yksissä juhlissa. Miksi en käyttänyt sitä enempää oli, että se oli tyköistuvaa mallia. Viihdyn ennemmin väljissä kuin tiukissa vaatteissa. Lopulta vein sen nyt talvella kirpparille ja sain siitä vielä peräti kympin.

      Poista
  3. Ihana takki! Ja minä olen kyllä mukana tällaisessa tempauksessa. Piristävää välillä löytää jotain "uutta" omastakin kaapista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään takin raikkaasta värimaailmasta. Toivottavasti kaapistasi löytyy unohtuneita aarteita. =)

      Poista