torstai 31. maaliskuuta 2016

Koko joukko hienoja itsekudottuja neuleita

Oli melkein yhtä tuskaista selata vanhoja asukuvia tätä postausta varten kuin  on lukea teini-ikäisen minäni päiväkirjoja (mikään ei ole yhtä kamalaa kuin lukea omia teiniangstisia päiväkirjoja). Olen välillä pohtinut, poistaisinko blogistani alkumetrien kasvottomat asukuvat tai deletoisinko muuten jostain syystä häiritsevät postaukset.

Olen lopulta päätynyt säilyttämään ainakin toistaiseksi ihan kaiken. Koska silloin kun itse aloittelin blogia, oli kannustava lukea menestyvien blogistien ihan ensimmäisiä postauksia. Että hekin ovat aloittaneet jostain. Se antoi toivoa, että ehkä itsekin voin oppia, ja samalla se laski kynnystä julkaista ihan ensimmäiset omat postaukset. Ja paljon olen oppinutkin.





Mutta tämä tarina ei kerro bloggaamisesta, vaan tämä tarina kertoo neuleista. 







Neulehyllyni pursuaa villatakkeja ja -paitoja, eikä hyllyn liitoksista natisevat kannakkeet kestäisi enää yhtä ainutta hihaparia. Paristakymmenestä neuleestani ehkä kaksi on ostettu kaupasta ja loput ovat second handia. Aika moni 2nd hand neuleistani taas on kotikutoisia (tosin ei itseni tekemiä).

Arvostan suuresti käsityötä ja siksi minun on vaikea pidättäytyä neuleostoksista kirppareilla, etenkin silloin kun ne ovat taidokkaasti tehtyjä. Ja etenkin, kun hintalappu sanoo 4,90 tai jotain sinne päin. Paras paikka bongata käsinkudottuja neuleita on ollut Seinäjoen Fida. Etten joka kerta kävelisi kirpparilta neule kainalossa, olen rajoittanut ostokseni erikoisneuleisiin. Neuleisiin, jotka eivät ehkä edusta juuri tätä päivää. Tässä kuvakavalkadi kaapistani löytyvistä kotikutoisista neuleista.

Kakkoskuvan neule on äitini minulle kutoma ollessani ehkä ala-asteikäinen, muut ovat kirppislöytöjä. Viimeisen kuvan neule saattaa olla peräisin 60-luvulta ja malli Kodin Neuvokki-kirjasta, kertoi eräs blogini lukija Facebookissa.

Jos ette niin välitä menneen ajan muodista tai erikoisuuksista, olen Fidalla kierrellessäni kohdannut usein myös kauniita neuleita tähän päivään sopivina. Kannattaa käydä kollaamassa.






tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kirjat: Polkupyörällä maailman ympäri



Lainasin kirjan oikeastaan alun perin kestävyysurheilua ja pyöräilyä aktiivisesti harrastavalle miehelleni, mutta tartuinkin teokseen lopulta itse. Hyvä niin sillä tässä kirjassa oli paljon elementtejä, joiden perusteella voisin sanoa sen olevan vaikuttava lukukokemus.

Kirja kertoo Jukka Salmisen (s. 1982) matkasta maailmanympäri polkupyörällä. Ajatuksen matkaan hän oli saanut hetken mielijohteesta. Matka venyy lopulta kuuden vuoden mittaiseksi alkaen Bangkokista ja päättyen Meksikoon.

Ensi ajatus kirjasta takakannen luettuani oli, että käyn teoksen läpi luultavasti päällisin puolin selaillen ja kuvat katsellen. Mutta heti ensimmäiset parikymmentä sivua luettuani, olin Matkamiehen kertomuksiin niin koukussa, että aivan odotin iltaa ja mahdollisuutta tarttua taas kirjaan.

Jukka kuvailee maanosien maisemia, tunnelmia ja ihmisiä niin mukaansa tempaavasti, että pystyin silmissä näkemään siintävät vuoret, solisevat purot ja kuoppaiset tiet. Yhtä lailla, kun pääsin kokemaan kirjoittajan ilot ja onnistumiset vuorinousuissa, tunsin polvisäryn, janon aavikolla ja hetkittäiset tuskastumiset matkan edetessä.

Kirja on hieno kuvaus eri maailmankolkkien ihmisistä, maisemista, perinteistä ja persoonallisuuksista. Toisaalta kirjoittaja avaa lukijalle rohkeasti syvimpiä tuntojaan. Ehkä pelkkä kliininen matkakertomus ei olisi minua innostanut jatkamaan lukemista aina viimeiselle sivulle asti, mutta yhdessä nämä kaksi eri puolta tekevät kirjasta viihdyttävän, koukuttavan ja ajatuksia herättävän lukupaketin.

Saatuani kirjan päätökseen, olin pulassa ja kärsin pari päivää vieroitusoireista. Olisin halunnut lukea lisää tarinoita. Löydettyäni Salmisen blogin netistä, luin hänen jatkaneen pyöräilyään ainakin Etelä-Amerikassa. Toivottavasti hän kirjoittaa myös tämän matkan kirjan kansien väliin.

Jään odottamaan.




sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Alakulo






Olen potenut jonkinlaista alakuloa viime päivinä. En osaa ihan tarkasti sanoa, mistä se on kummunnut. Arvelen osansa olevan Belgian terroriuutisilla, joiden kaltaiset tapahtumat saavat minut aina hetken kulkemaan alla päin.

Olen myös arvottanut itseni ja tekemiseni viime aikoina heikoin arvosanoin. Jutustelu äidin kanssa sai kuitenkin minut taas raiteilleni ja tajuamaan, että arkeni on aika täynnä ja kaikkeen ei vain voi aika riittää.

Ehkä alakuloni on vain ollut mieleni kehotus himmaamaan vähän ja sitä olenkin koko pääsiäisen ajan tehnyt. Olen karsinut tekemiseni minimiin ja nauttinut senkin edestä kaikesta mitä elämässäni tällä hetkellä tapahtuu.

Aamupäivällä kävin koirien kanssa pitkällä kävelyllä ilman kiirettä ja ilman yhteyttä some-maailmaan. Löysin metsätien varrelta auringossa paistattelevan ison kivenlohkareen ja kipusin sen päälle nauttimaan valosta ja lämmöstä.

Huoleni taisivat jäädä sille kivelle, sillä tänään olen tuntenut taas voimieni palanneen.


torstai 24. maaliskuuta 2016

Porkkana-kurpitsapihvit ja ohrahelmiä



Haluaisin oppia paremmaksi kasvisruuan tekijäksi, mutta olen kiireeseen vedoten ajatuksesta aina luopunut. Nyt alkoi tulla jauheliha korvista ulos ja oli keksittävä jotain muuta. Kasvispihvit on sellainen ruoka, joka meillä uppoaa lapsiinkin, joten sitten niitä.


Porkkana-kurpitsapihvit

-3-4 porkkanaa
-puolikas kurpitsaa
-2 munaa
-0,5 dl kermaa
-1 dl vehnäjauhoja
-suolaa
-pippuria

Raasta kasvikset hienoksi raasteeksi, sekoita loput aineet joukkoon ja anna taikinan tekeentyä vähintään vartin. Paista pihvit miedolla lämmöllä lettupannulla tai ihan tavallisella. Meidän liedellä riitti 3-4 (asteikolla 1-9).

Mitä olen oppinut kasvispihvien paistamisesta yrityskertojeni jälkeen: 1. Kasvispihvien paistamisessa kannattaa olla kärsivällinen, liian kova lämpö tuottaa päältä mustia, sisältä raakoja pihvejä. Pihvit pysyvät myös paremmin kasassa, kun saavat rauhassa paistua. 2. Taikinan sitominen munalla ja jauhoilla toimii paremmin kuin juustoraasteella.

Alkuperäinen resepti täällä.


Ohralisuke

-3 dl ohrahelmiä
-8 dl vettä
-kasvisfondi tai -liemikuutio

Keitä hiljalleen kunnes neste on imeytynyt ohrahelmiin.

Annoksen kera vielä reilu lusikallinen turkkilaista jugurttia.


P.S. Kummasti tekee ihmisestä kekseliäämmän ruuan suhteen, kun vain jättää sen jauhelihan sinne kauppaan.


tiistai 22. maaliskuuta 2016

Paluu lukioaikaiseen tyyliini 90-luvun lopulle





Ylioppilaskirjoitusten alkamisen kunniaksi, heitin kehiin vaateparren jonkalaisessa viihdyin hyvin pitkälti 2000-luvun vaihteessa. Käytin todella paljon kauluspaitoja yhdistettynä neuleisiin. Vaatekappaleet ovat vaihtuneet toisiksi, mutta pukeutumisen perusajatus on pysynyt samana. Silloin lainailin vaatteita perheenjäseniltäni ja aloittelin kirppistelijän uraani. Nyt kokoan vaatteeni kirppareilta, mutta luuhaan myös mieheni kaapilla, eritoten urheiluvaatteita lainaillen.

En tiedä, miksi neule-kauluspaita yhdistelmä on jäänyt minulta ihan kokonaan viime vuosina käyttämättä. Voisiko johtua siitä, että lukio- ja opiskeluaikoina tein koulumatkani pyörällä, ja silloin oli tärkeää pukeutua kerrostetun lämpimästi. Autoillen siistiin sisätyöhön mennessä, villapaita paitapuseron päällä saattaisi olla liikaa. Neuletakki puseron kanssa on vielä ok, sillä se sopii paremmin lämmönsäätelyyn.

Jos mietin, miten olisin tämän saman asukokonaisuuden 17 vuotiaana koonnut, olisi se mennyt jotenkin näin. Duffeli äidiltä, neule isän tai äidin kaapista, paita isän tai veljien kaapista ja housut vähän fiiliksen mukaan. Yritän miettiä, millaisia housuja olen tuolloin käyttänyt, mutta en muista kuin veljen vanhat vaaleat farkut ja jotain suoria housuja kotivintin kätköistä. Kait minulla ihan omiakin vaatteita oli, eivät vain ole jääneet mieleen. =)

Miten sinä pukeuduit 90-luvun lopulla?



coat, pullover and shirt / 2nd hand // jeans / Lindex // shoes / Vagabond



torstai 17. maaliskuuta 2016

Rakkauden pelargoniat



Aika monena syksynä olen vannonut, etten nosta pelargonioita talvisäilöön. Kun syksyn ensimmäiset pakkaset ovat saapuneet, huomaan vannomisistani huolimatta säilöväni ainakin muutaman kasvin. Viimeistään hellyn yleensä siinä vaiheessa, kun tyhjään kesäkukkapurkkeja peltoon. Minun tulee surku peltoon kumottuja kukkaparkoja kohtaan, joiden elämä voisi jatkua vielä seuraavanakin vuonna.

Ja onhan se oikeastaan kevään ja kasvukauden alkamisen merkkejäkin, kun saa tuoda pelargoniat viileästä sisälle tupaan. On mukavan rauhoittavaa siivota kasvit kuihtuneista lehdistä. Valo, lämpö ja kevyt kastelu herättelevät kasvit aika nopeaa puskemaan uusia oksia ja vihreitä lehtiä. Eikä mene kauan, kun pelaquu alkaa kasvattaa uusia kukkavarsia. Siinä sitä ollaan taas heltymisen äärellä, kun kesän kukkimisen vahvistamiseksi ensimmäiset kukkavarret pitäisi leikata, eikä millään malttaisi.


Mitä kasveja sinun varastoista ja kellareista löytyy talvehtimasta?

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Seuraanko trendejä tiedostamattani

Onneksi olkoon niille kirppismyyjille, jotka ovat uskoneet Marimekon Piccolo-kuosin uuteen tulemiseen ja hamstranneet jälleenmyyntiin Jokapoika-paitoja sen kaikissa mahdollisissa väreissä. Näitä pöytiä on nimittäin ollut aina ja niin kauan, kun olen kirppareita kiertänyt. Nyt kuosi taitaa olla taas erityisen in, sillä niin paljon se on sattunut silmiini lehdissä ja instagramissa.


Piccolo-kuosin on suunnitellut  50-luvulla Vuokko Nurmesniemi.


Itselläni on kaksi Piccolo- kuosista Jokapoika-paitaa, tämä sininen ja toinen viininpunainen. Molemmat paidat ovat kirppislöytöjä 90-luvun lopulta. Sen muistan, että toinen paidoista on Seinäjoen Raviskan kirpparilta ja paidan osti minulle äitini. Muita muistikuvia hankintahetkistä ei ole. Käytin Jokapoika-paitoja lukiossa tuolloin 90-luvun lopulla ja vielä myöhemmin lukion jälkeen tekussakin, mutta sen jälkeen ne ovat jääneet täysin käyttämättä.

Heikkoina hetkinä, olen itsekin kantanut paidat kirpparille myyntiin, mutta ei niitä kukaan ole halunnut ostaa, edes hinnan ollessa pari euroa. Paidat ovat myös olleet jo matkalla lähetyskirpparille, mutta olen sitten lopulta ne aina nostanut pois pussista ja takaisin kaappiin. Onneksi.

Kaikkea ei kaapissa pysty säilyttämään etenkään turhan panttina, mutta ehkä tällaisille klassikoille pitää sijansa löytää. Olen vuosien mittaan monesti sovittuna näitä paitoja, mutta yleensä vain irvistänyt peilikuvalleni. Ajatus omasta kuvasta Jokapoika-paidassa näyttää muuttuneen, sillä nyt tykkään että vanhat paitani ovat taas tosi jees.

Että vaikka väitän, etten seuraa trendejä pukeutuakseni niiden mukaan, niin jotkut vieroksumani vaatekappaleet saattavat yhtäkkiä muuttua mieleisiksi, kun ne tarpeeksi näkyvät mediassa.

Mainostaminen siis toimii. MOT.


maanantai 14. maaliskuuta 2016

Kompostilla

Keittiön biojäteastia oli täynnä, mutta sitä ei voinut tyhjätä, kun kompostori oli täynnä. Kompostoria taas ei voinut tyhjätä, kun jatkokompostori oli täynnä. Ei auttanut kuin tarttua kottikärryihin ja lapioon ja ruveta jatkokompstorin tyhjäyshommiin.




Meillä kompostori syö kahden talouden jätteet. Se on kompostorin talvitoiminnan kannalta erinomaisen hyvä, sillä yhden kotitalouden biojäte ei välttämättä jaksaisi pyörittää jätteen hajoamisprosessia eli kompostoitumista. Tämä talvi on ollut kompostoijalle suotuisa, sillä pakkasjakso oli lyhyt. Paukkupakkaset tosin pääsivät yllättämään takavasemmalta ja meidänkin kompostori pääsi jäätymään ja mittari putosi hetkeksi nollaan. Hajottajaeliöt kuitenkin selvisivät hyytävistä olosuhteista ja kompostori lähti ihan itsestään pyörittämään prosessiaan pakkasten hellittäessä.

Tyhjäsin kompostiainesta kasvihuoneeseen, jossa se saa jatkaa hajoamistoimintaansa vielä kevään mittaan. Päätin myös testata veljeltä saamaani vinkkiä ja lapioin laatikoiden päälle vielä kerroksen lunta. Ideana on, että sulava lumi imeytyy tasaisesti kasvualustaan ja pitää sen kauttaaltaan kosteana, kevään istutuksia odottaen.




Emme olla tainneet kertaakaan onnistua tomaattien kasvatuksessa kasvihuoneessa ja viime vuonna emme laittaneet niitä ollenkaan. Tomaatin taimet ovat kyllä kasvaneet hyvin, kukkineet ja tehneet hedelmääkin. Mutta kypsymään emme ole hedelmiä saaneet. Tänä vuonna ajattelin opiskella tomaattien kasvatuksesta lisää ja kokeilla tauon jälkeen uudelleen, josko hommassa nyt onnistuisi. Tomaattien lisäksi aion kasvihuoneeseen laittaa ainakin kurkkua ja rucolaa. Ehkä voisi kokeilla taimen jotain eksoottisempaakin, vaikka vesimelonia.


torstai 10. maaliskuuta 2016

Mekkokaappi Oloblogit-lehdessä osa 2

cardigan / Indiska // pants / vainio.seitsonen // hat / Holmström Second Hand // socks / self made //shoes and shirt / 2nd hand // mittens / old
dress / Holmström Second Hand // cardigan / vintage / 2nd hand // woolen scarf / 2nd hand // all shoes / shooting props
sneakers / Converse // skirt, shirt and pendant / 2nd hand // hat / Holmström Second Hand

Tässä vielä lisää kuvamateriaalia Oloblogit-materiaalista, jota kuvasimme tammikuun kolmantena Laihian Kotiseutu ja Nuukurenmuseolla. Näitä kuvia katsellessa ei ole tietoakaan hyytävän kylmistä kuvausolosuhteista. Museolla oli nimittäin todella k-y-l-y-m-ä.

Kuvauspäivä osui juuri kylmän pakkaskauden ensimmäiseen päivään, miinusasteita ulkona oli lähemmäs kymmenen. Koska museo pidetään kylmillään muulloin kuin tapahtumapäivinä, oli sisälämpötilakin pakkasella. Vahtimestari Jenni oli onneksi ystävällisesti laittanut meille takkaan valakiaa, ja se saattoi olla pelastus, että selvisimme urakasta ilman jäätyneitä sormenpäitä ja varpaita. Tiedostuneena siitä kuinka kylmä  lähes kaksisataa vuotta vanha, lämmittämätön hirsitalo voi olla, olin pakannut mukaani meille kuumaa mehua.

Kuvausassistenttini Tuire oli suureksi avuksi miettien kuvauspaikkoja, etsien kuvausrekvisiittaa ja ollen ennen kuvien ottamista se viimeinen silmä, joka katsoo ettei tukka hapsota, alushame vilku tai kaulukset irvistä, puhumattakaan roudausavusta ja henkisestä tuesta.

Vielä haluan kiittää myös Jarkkoa, joka oli heti idean hänelle esittäessäni täysillä hankkeessa mukana, keksi esittää kuvauspaikaksi museota ja ammattilaisen ottein ohjasi kuvaustilanteita.

Jätän vielä pari kuvaa odottamaan julkaisua osaan 3. Ne missä kylmyys tunkeutuu ihon alle ja saa kuvattavan hölmöilemään ja keksimään juttuja pystyäkseen jatkamaan mallinhommia "ammattilaisen" ottein. Kaikki arvostus todellisille ammattimalleille, jotka hoitavat homman ilmekään värähtämättä olkoot kuvausolosuhteet mitkä tahansa.



tiistai 8. maaliskuuta 2016

Hyppäsin



Tein sen ja hyppäsin. Jäljelle jäi avustavan toimittajan työni paikallislehdessä, mistä olen tavattoman ylpeä, sekä valoisa tulevaisuus shiatsuterapeuttina. Bloginkin lukijamäärät näyttävät ylöspäin, sekin lämmittää. Mielessäni siintää ajatus monialayrittäjänä. En sanoisi kuitenkaan olevani alanvaihtaja, vaan pidän silmät auki myös koulutustani vastaaviin töihin, miksen liittäisi sitä osaksi yrittäjyyttä.

Olo on tavattoman kevyt, tiedän tehneeni oikean ratkaisun. Olen ymmärtänyt, että haluan jollain tapaa työskennellä ihmisten parissa. Toimittajan hommissa olen suuresti nauttinut, kun olen päässyt erilaisiin tilaisuuksiin ja tutustunut uusiin ihmisiin. Yhtä lailla shiatsukoulutus on tuonut elämääni uusia tuttavuuksia opiskelutovereiden muodossa ja toivottavasti vielä lisää valmistuttuani asiakassuhteina.

Kun olen kertonut kylillä kulkiessa shiatsuopinnoistani, on moni innostunut ja jonkinlainen pieni asiakaskuntakin alkaa olla jo valmiina. Eikö mahtavaa? Eilen sain meilin, että futon-patja shiatsuhoitoja varten on valmis toimitettavaksi. On aika hitsin hienoa, kun unelmat konkretisoituu.


Ehkä kuitenkin parasta oli eilen, kun vanhempi tyttäreni koulusta saavuttuaan kertoi, kuinka kiva on kun olen kotona hänen tullessa koulusta. <3






lauantai 5. maaliskuuta 2016

Vihdoin oma hiusväri, joka on harmaa






Silloin kun minulla oli vielä pitkät hiukset, haaveilin hiuksiini tuhkaharmaasta sävystä. Se olisi kuitenkin vaatinut ensin rankkaa vaalennuskäsittelyä ja sen jälkeen vielä värjäystä lopullisella harmaansävyllä. Itse harmaansävykin olisi vaatinut ylläpitoa, sillä hiuksissani oleva vaalennus kääntyy helposti keltaiseksi. Koska olen mukavuuteen ja helppouteen taipuvainen, en sitten ikinä lähtenyt tuhkanharmaata väriä toteuttamaan.

Jossain vaiheessa hiustenvärjäyskierteeni ollessa vielä päällä ja tyvikasvun ollessa karmeimmillaan, huomasin pitäväni omasta maantienharmaasta väristä. Totesin sen myös korostavan silmieni sineä. Ryhdyin kasvattamaan pois vanhoja värjäyksiä. Pari kertaa lipsuin hiuksiani värjäämäänkin, mutta molempien kertojen jälkeen ajatukseni omasta luonnollisesta väristä vain vahvistui.

Pikkuhiljaa hiuksistani alkoi häviämään pituutta, joka myös helpotti oman värin kasvattamista. Nyt olen asian kanssa jo melkein perillä. Enää otsatukassani on sentti värjättyä hiusta, muuten kaikki on ihan omaa. Ihan oma tarkoittaa myös harmaita hiuksia, joita minulle taisi alkaa salavihkaa kasvaa täyttäessäni kolmekymmentä. Oikeastaan nyt ei edes puhuta harmaasta vaan valkoisesta.

Minulle on kerrottu, että nuorelle harmaat vielä sopii, mutta iän karttuessa sävy vanhentaa. Ainakin vielä koen, että harmaantumiseni on ihan ok, eikä mieleni tee peittää harmaita piiloon. Harmaa menee myös aika makeesti tämän hetken hiusmallini kanssa.

Aika näyttää, muuttuuko mieleni tulevaisuudessa harmaiden suhteen ja palaanko hiustenvärjäyskierteeseen.

--------------------------------------------------

Viihdytkö omassa hiusvärissäsi vai värjäätkö hiuksiasi? Miten suhtaudut harmaisiin hiuksiin? 

--------------------------------------------------


skirt / Finnkarelia / 2nd hand // shirt / Vila / 2nd hand // cardigan / Gudrun Sjöden / 2nd hand // boots / Dockers 



perjantai 4. maaliskuuta 2016

Laatuaikaa koirien kanssa

Koiramme Paddy ja Monty ovat vahvasti mukana arjessamme ja ovat yhtä kuin perheenjäseniä. Koirat pitävät meidät hyvällä tapaa liikkeessä. En usko, että olisin ilman parivaljakkoamme kulkenut viimeisen yli kymmenen vuoden aikana näin paljon metsissä ja lähtenyt ulkoilemaan säällä kuin säällä.


Monty täyttää tänään jo 10 vuotta.

Ensimmäinen lenkki tehdään arkena usein jo viiden aikaan aamulla otsalampun valaistessa lenkkipolkua. Aamulenkin tekemiseen on jo niin rutinoitunut, ettei säätilaa edes tule pohdittua. Jos näyttää, että sataa niin sitten vetää vielä sadetakin kaiken jo pukemansa päälle. Aamulla parikymmentä minuuttia rauhallista kävelyä raikkaassa ulkoilmassa pyyhkii viimeisetkin unihiekat silmistä. Ja lenkin jälkeen on aivan eri lailla skarppina päivän ohjelmaan.




Itse tykkään, että illan viimeinen lenkki on parhain. Päivän työt alkaa olla tehty, eikä enää ole kiire minnekään. Kylä on hiljentynyt. Koiria voi pitää irti, koska mahdollisen ajoneuvon äänen ja ajovalot havaitsee jo kaukaa. Kävelyvauhti on yhtä hidas kuin sokealla setteriherrallamme Paddylla 11,5v (alla). Yhtä lailla kun tykkään hiljaisuudesta, iloitsen ajasta jonka voin käyttää koiriemme kokonaisvaltaiseen huomioimiseen. Välillä tepsutellaan hissukseen eteenpäin, välillä leikitään ja sitten tehdään täydellinen pysähdys ja rapsutellaan.




Huomaatte varmaan, että molempien poikien kuonot ovat muuttuneet punaisenruskeasta hopeanharmaaseen. Se muistuttaa joka ikinen päivä yhteisen ajan rajallisuudesta, ja huomioi rapsuttamaan vielä kerran ja sen toisenkin korvan takaa. <3




keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Maatilan kasvatti




Olen kasvanut maatalossa sisaruskatraan ainoana tyttönä, kolmen veljen hellässä huomassa. Jokainen maatilalla kasvanut tietää, että töitä on riittänyt jokaiselle perheenjäsenelle huvitti tai ei. Lapsena ja vielä teini-ikäisenäkin puurtaminen tuntui joskus vähän ärsyttävältä ja muistan itsekin miettineeni, että kunpa asuisi kirkolla.

Kotimme lämmitettiin puilla ja vielä silloin pannuhuone oli sisällä tuvassa. Puidenkantoon olen luultavasti osallistunut siitä lähtien, kun olen oppinut kävelemään. Muistan, että hinasin puita pulkalla puusolasta ensin tuvan ovelle ja siitä sylillisinä sisälle. Porkkanoiden harvennuksen, perunamaan perkuun ja hukkakaurojen keruun muistan ikäviksi tehtäviksi, mutta puunkannosta tykkäsin ja etenkin puiden halkomisesta.

Vaikka lapsena töitä riittikin, ei niitä nyt sentään määräänsä enempää tehty. Kesät rallitettiin naapurin likkojen kanssa pikkufillareilla pitkin kylänraittia ja rakennettiin hyppyreitä tai majoja. Talvella hiihdettiin pitkiäkin lenkkejä pelloilla ja metsissä, puiden välissä kiemurrellen.

Lukion jälkeen asuimme melkein kymmenen vuotta poissa kotikunnastamme. Koko sen ajan, en tuntenut olevani kotona missään muualla kuin lapsuuden kodissani ja kotikunnassani. Oli aika selvää lopulta minne asetumme. Rakensimme talomme kotitilani maille, vanhempieni kainaloon.

Yhtä lailla kun haaveilin omasta tuvasta kotikylässä, kuului haaveisiini myös oma kasvimaa ja -huone. Nyt ne minulla on. Jännä, että se mikä lapsena tuntui ikävältä työltä, on nyt muuttunut mukavaksi puuhailuksi. Koirien kanssa kuljen pitkin peltoja ja niiden pientareita, keväällä kerään pelloilta kiviä ja kesällä silmäilen hukkakauroja. Äidin pyytäessä avuksi kasvimaalle porkkanoita harventamaan, teen senkin ihan mielelläni.

Kevät ja peipposten saapuminen näyttää, löydänkö sormeni yhä syvemmältä kotipeltojeni mullasta.


jeans and cardigan / H&M / 2nd hand // t-shirt / gift // vintage denim jacket / Reima / Holmström Second Hand // shoes / Andiamo // belt / old