torstai 25. helmikuuta 2016

Juoksemassa tauon jälkeen



Ehkä se on päivän piteneminen, kun mieli alkaa taas vetää lenkkipolulle. Kävin puolen vuoden tauon jälkeen testaamassa, mitä kuntopuolelle kuuluu. Ihmeen hyväähän sille vain kuului. Koska taukoa oli kertynyt monen kuukauden verran, lähdin matkaan juoksuani kevyesti kuulostellen. Aika pian huomasin, että pystyn pitämään yllä sitä samaa juoksurytmiä mitä syksyllä harrastukseni hiivuttua. Juoksin 40 minuutin lenkin ja totesin, että vielä olisi kevyesti mennyt pari kilometriä lisää.

En ole talven aikana mitenkään erityisesti liikkunut. Koirien kanssa lenkkeilykin on käynyt hitaaksi tepsutteluksi koirien tultua paappaikään. Siksi onkin jännä, että juoksu sujui näinkin hyvin. Voisiko siinä olla jotain perää, että kun löytää sen oman juoksurytminsä, rytmi kapsuloituu aivosopukoihin. Ja tauon jälkeen liikkeelle lähtiessä, meno maistuu niinkuin ennenkin.

Itse olen monen erehdyksen kautta löytänyt oman juoksurytmini. Liian monta kertaa olen lähtenyt juoksemaan turhan kovalla vauhdilla ja liian kovin tavoittein, eikä siitä ole seurannut kuin juoksujalkineiden naulaus saunan seinään. Myös se että lähden lenkille vain puhtaasti siksi, että ajatus juoksemisesta tuntuu juuri sillä hetkellä hyvältä, tuntuu sopivan minulle.

Minusta ei ehkä ikinä tule maratoonaria, ehkä juoksen aina ja ikuisesti maksimissaan 10 kilometrin lenkkejä, mutta mitä sitten. Olen tajunnut, että tärkeintä minulle lenkkeilyssä on ulkoilun riemu ja luonnonilmiöiden tarkkailu pitkin vuotta. Viime vuonna kohtasin lenkeilläni kurkia, joutsenia, hirven, kauriin ja rusakoita. Ja se hassu erään kylän kissojen kokoontuminen, kun yhdessä teiden risteyskohdassa oli ainakin viisi kissaa ja kukin päivysti oman tiensä portilla. Nyt kevään mittaan saan tietysti seurata lintujen kevätpuuhia ja pajunkissojen avautumista. Entä se kaikki äänimaailma ja tuoksut erilaisissa sääoloissa. Kaikkein parasta se.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti