lauantai 27. helmikuuta 2016

Aika sulattaa pakastin


Tänään oli aamulla mitä kaunein talvisää. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja pakkasta oli kymmenisen astetta. Olisin voinut lähteä ulkoilemaan, mutta sen sijaan päätin tarttua yhteen pitäisi-listani töista ja se oli tällä kertaa pakastimen sulatus. Meillä on kaappipakastin ja sulatamme sen vuosittain, joten jääkertymä ei ehdi äityä kovin pahaksi. Tällöin myös sulatusaika on vain parisen tuntia.


Nappasin pakastimen pistokkeen irti rasiasta ja kannoin pakasteet ulos. Pakastimen sulatus pakkasella on siitä kätevää, että pakastimen sisällön voi kantaa huoletta ulos sen enempää pakasteita peittelemättä.

 

Pakastimemme ylimmät ritilät näyttivät tältä. Pakkaan pakastimemme yleensä niin, että alaosan laatikoissa on marjat ja muut pitkään säilytettävät elintarvikkeet. Yläosassa, jossa ei ole laatikoita, säilytetään leivonnaiset ja muut nopeamman kuluttamisen ruuat. Lämpötilan vaihtelut ovat yläosassa näin suuremmat ja ehkä siksi myös jäätä kertyy sinne enemmän.

 

Kun pakastin on tyhjennetty, asettelen pakastimen alaosaan pyyhkeen keräämään sulamisvettä. Tällä kertaa vaihdoin pyyhkeen kaksi kertaa kuivaan. Kun sulaminen lähtee tosissaan käyntiin, kannattaa olla maisemissa, sillä pyyhkeen imukyky loppuu yllättävänkin nopeaa ja sen jälkeen vesi alkaa valua lattialle. Voi toki kerrosta pakastimen pohjalle useammankin pyyhkeen, niin ei tarvitse istua vartiossa.


Jäiden sulettua kuivasin kaapin sisäosat ja pyyhin mahdolliset tahrat. Lopuksi imuroin pakastimen takaosan sekä pyyhin pakastimen kauttaaltaan ulkopuolelta. Pakastin paikoilleen ja käyntiin sekä tovin jäädyttyään, pakasteet ulkoa takaisin pakastimeen. Ja näin on homma tehty taas vuodeksi eteenpäin.

(Meillä on pakastimen vieressä jääkaappi ja siivosin samalla sen ulkopuolelta. Lisäksi imuroin ja pyyhin lattian molempien koneiden alta.)

Koska olet sulattanut viimeksi pakastimesi? Millaisella aikavälillä yleensä sulatat pakastimen?



torstai 25. helmikuuta 2016

Juoksemassa tauon jälkeen



Ehkä se on päivän piteneminen, kun mieli alkaa taas vetää lenkkipolulle. Kävin puolen vuoden tauon jälkeen testaamassa, mitä kuntopuolelle kuuluu. Ihmeen hyväähän sille vain kuului. Koska taukoa oli kertynyt monen kuukauden verran, lähdin matkaan juoksuani kevyesti kuulostellen. Aika pian huomasin, että pystyn pitämään yllä sitä samaa juoksurytmiä mitä syksyllä harrastukseni hiivuttua. Juoksin 40 minuutin lenkin ja totesin, että vielä olisi kevyesti mennyt pari kilometriä lisää.

En ole talven aikana mitenkään erityisesti liikkunut. Koirien kanssa lenkkeilykin on käynyt hitaaksi tepsutteluksi koirien tultua paappaikään. Siksi onkin jännä, että juoksu sujui näinkin hyvin. Voisiko siinä olla jotain perää, että kun löytää sen oman juoksurytminsä, rytmi kapsuloituu aivosopukoihin. Ja tauon jälkeen liikkeelle lähtiessä, meno maistuu niinkuin ennenkin.

Itse olen monen erehdyksen kautta löytänyt oman juoksurytmini. Liian monta kertaa olen lähtenyt juoksemaan turhan kovalla vauhdilla ja liian kovin tavoittein, eikä siitä ole seurannut kuin juoksujalkineiden naulaus saunan seinään. Myös se että lähden lenkille vain puhtaasti siksi, että ajatus juoksemisesta tuntuu juuri sillä hetkellä hyvältä, tuntuu sopivan minulle.

Minusta ei ehkä ikinä tule maratoonaria, ehkä juoksen aina ja ikuisesti maksimissaan 10 kilometrin lenkkejä, mutta mitä sitten. Olen tajunnut, että tärkeintä minulle lenkkeilyssä on ulkoilun riemu ja luonnonilmiöiden tarkkailu pitkin vuotta. Viime vuonna kohtasin lenkeilläni kurkia, joutsenia, hirven, kauriin ja rusakoita. Ja se hassu erään kylän kissojen kokoontuminen, kun yhdessä teiden risteyskohdassa oli ainakin viisi kissaa ja kukin päivysti oman tiensä portilla. Nyt kevään mittaan saan tietysti seurata lintujen kevätpuuhia ja pajunkissojen avautumista. Entä se kaikki äänimaailma ja tuoksut erilaisissa sääoloissa. Kaikkein parasta se.


tiistai 23. helmikuuta 2016

Ysäri pikkureppu


Tässä se nyt on. Aikaisemmin hehkuttamani "Prada"- reppu. Olisin niin halunnut uskoa, että reppu on aito. Että voisin liittyä heihin, jotka löytävät Ilmari Tapiovaaraa roskalavoilta tai Chanelin huiveja kirpparilta. Mutta ei. Ei ollut Pradalle tunnusomaista vuorta, ei tietynmerkkisiä vetskareita eikä numerointilappusta ommeltuna vuoreen.

Mikä sitten olisi todennäköisyys, että löytäisi aitoa Pradaa kirpparilta. Nii-in aika minimaalinen.

En erityisesti metsästä kirppareilta merkkejä, vaan laatua ja näppäriä yksityiskohtia, eikä tämä reppu tee poikkeusta aarteenetsintäperiaatteilleni. Reppu on vahvaa ja laadukasta nahkaa, se on nätisti kulunut ja repun sulkemismekanismi on huippu.

Olen arjessani enemmän epäluuloinen ja varovainen kulkija kuin laukku auki - nappaa tästä mitä haluat kulkija. Siksi en mieluusti kuljeta arvotavaroita repussa, ovat liian helposti pitkäkyntisten saatavilla. Tämän repun kanssa uskaltaudun kulkemaan jo vähän turvallisemmin. Arvotavarat löytyvät vetskarin takaa, joka suojataan vielä taittamalla vetskariosio suppuun olkahihnojen avulla. Mun mieleistä suunnittelua.

Sen verran kun Prada- reppuja googlettelin, arvelen mallin osuvan jonnekin 90-luvulle. Silloin näjemmä tehtiin vielä laadukkaita kopioita.



sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Silmälaseista ja turhamaisuudesta





Käytän silmälaseja päivittäin. Näköni on kohtalaisen hyvä ja jos olisin oikein turhamainen, voisin jopa jättää lasit käyttämättä. Lasien poisjättämisellä saattaisi vain olla sellaisia pieniä vaikutuksia, että en esimerkiksi havaitsisi jalankulkijoita autosta yhtä hyvin kuin laseilla. Pikkujuttu. Muita kevyempiä haittoja olisi, että en ehkä tunnistaisi ihmisiä kuin vasta ihan läheltä. Television tekstityksiä joudun myös tihrustamaan ilman laseja. Minulle on kerrottu, että silmä laiskistuu lasien käytön myötä ja jos lasit jättää pois, silmä pystyy jonkun verran korjaamaan tilannetta. Tiedä sitten onko tuo totta.

Tein ihmiskokeen itselläni ja testasin lasien poisjättämistä. Kokeiluni kesti vain muutaman päivän, kun totesin elon ilman laseja tosi työlääksi. On ärsyttävää, kun ei näe tarkasti. Esimerkiksi kaupan alahyllyn hintalappuja piti erikseen laskeutua lukemaan. Ison pöydän ääressä ruokaillessa, ei nähnyt kanssakeskustelijan kasvoja. Ja olihan näitä. Toisaalta, kun lopetin kokeen, olin jo tottunut eloon ilman laseja. Kesti aikansa palata normaaliin ja muistaa aamulla laittaa lasit päähän.

Kokeen tulos: En osaa sanoa, vertyikö silmäni vaan totuinko vaan elämään ilman laseja. Laseissa olen kuitenkin sen jälkeen pitäytynyt.

Niin ja miksi päädyin kokeeseen, turhamaisuus. Tykkään itsestäni enemmän laseitta, siksi lasit ovat pysyneet poissa myös asukuvista. Tämä taitaa kuitenkin olla aika tavallinen piirre ihmisissä, juhliinkin lähdetään ennemmin piilareissa tai ilman mitään, kuin lasit päässä. Kuulostaako tutulta?



shorts and shirt / Holmström Second Hand // cardigan / homemade / 2nd hand // bag / 2nd hand // shoes Vagabond // tights / H&M // necklace / vintage Aarikka / gift from a reader

torstai 18. helmikuuta 2016

Antaisinko mahdollisuuden legginseille?






Hameen helmanpituus on minulla asettunut tiukasti polveen tai sen alle. Kaikki tätä lyhyemmät mekot ja hameet ovat jääneet melkeinpä käyttämättä sitten viime kevään. Olen tässä pohdiskellut, että kääntäisinkö kelkkani legginsien suhteen. Tähän mennessä olen nähnyt ne vain välihousuina lämmitämässä kylmimmillä talvikeleillä. Mutta voisiko tuo parjaamani pari olla ratkaisu ja avainsana, jolla saan lyhyet helmat taas käyttööni? 

Jos unohtaisi perusmustat ja lähtisi heti rohkeasti liikkeelle valitsemalla kuviota. Niinkuin vaikka tämän villaisen parin Uhanalta KLIK?


sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Villatakki kasvivärjätyistä langoista



Olen jo vuosia, hirveä sanoa mutta oikeastaan jo toista vuosikymmentä, haaveillut kutovani äidin kasvivärjätyistä langoista jotain. Ties kuinka monta ihanaa ja juuri oikean tunnelman omaavaa neulemallia olen löytänyt käsityölehdistä juuri näille spesiaalilangoille, mutta sitten aloitus on vain aina jäänyt.

Nyt vihdoin pääsin alkuun. Malli näkyy käsityöni alla alemmassa kuvassa. Kuvioinnin jätin suosista pois, koska en ole kovin hyvä tekemään kirjoneuletta. Teen aina joko liian tiukkaa tai liian löysää. Ja helpostusta todellakin tarvitsen sillä langanpaksuus ja puikkojen koko eivät täsmää ohjeen vastaavien kanssa, ja näin ollen minun mallitilkkuni 20x25 silmukalla oli 11,5x11,5 cm, kun ohjeessa se oli 10x10 cm.

Aloitin siis työni arvioimalla senttiperusteisesti, milloin käsialani yhdistettynä käyttämiini tarvikkeisiin vastaisi suurinpiirtein kokoa M-L. Sain loppupäätelmäksi, että valitsen silmukkamäärän koosta XS, jolloin työni lopputulos vastaisi senttimääräisesti edellä mainitsemaani M-L- kokoa.

Menitkö jo sekaisin? Ihan ok, sillä niin minäkin.

Sillä olen jo etukäteen murehtinut, minkä koon mukaan valitsen neuleen kainalo-helma pituuden. Arvelisin, että M-L- koon perusteella.

Entä sitten kun pääsen kerroksissa sinne kainaloon asti. Miten teen kavennukset, mitä ohjetta sitten noudatan? Ei vielä hajuakaan. Pitääkö minun suhteuttaa silmukat senteiksi ja arvioida ohjeessa mukana olevan kaavion perusteella kavennettavien silmukoiden määrä. Olen ajatellut pohtivani tätä sitten enemmän, kun pääsen siihen pisteeseen.

Ja tämä on vasta takakappale ja ensimmäinen kappale neuletta kaiken kaikkiaan. Vielä täytyy pohtia etukappaleet ja kaulus. Ai niin, ja hihat.

Yritän lohduttaa itseäni sillä, että neuletöissä saa aina vähän anteeksi, koska neulos on venyvää. Eikös?


lauantai 13. helmikuuta 2016

Mekkokaappi Oloblogit-lehdessä osa 1





Yllätys oli melkoinen, kun minua kysyttiin viime vuoden puolella Oloblogit-lehteen. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun pikkuinen blogini huomioitiin niiden kaikkien tuhansien tyyliblogien joukosta. Saanen olla hitusen ylpeä aikaansaannoksistani.

Oloblogit lehteen bloggaaja tekee itse jutun, joka sisältää kuvat ja tekstin. Kuville kriteerinä oli tietysti teknisesti tarpeeksi korkea laatu, että ne soveltuvat painettuun lehteen. Toisena kriteerinä oli, että kuvat soveltuvat lehden teemaan. Kuvien ei tarvinnut olla uusia ja blogissa julkaisemattomia, vaan myös vanhat jo julkaistut kävivät. Itse juttuun sai halutessaan ottaa mukaan yhteistyökumppaneita tai tuoda esille hyviä juttuja, palveluja tai tuotteita.

Itse keksin kysyä mukaan laihialaista Jarkko Laine Photographyä ja Jarkko onneksi heti innostui asiasta, kun sen hänelle esittelin. Yhtä lailla, kun lehtijuttu tehtiin näkyvyyttä vastaan, samaan tapaan sovimme Jarkon kanssa eli tässä tapauksessa bloginäkyvyyttä vastaan.

Juttu on nyt siis julkaistu uusimmassa Oloblogit-lehdessä, joka löytyy lehtipisteistä. Meillä oli aika hauska kuvauspäivä. Kerron siitä vielä myöhemmin kera uusien kuvien.

Laihialaaset tietysti käyvät lukemassa jutun kaupassa, mutta ulkopaikkakuntalaiset voivat sitten ihan vaikka ostaakin lehden.


keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Lököfarkut vs. kinnerifarkut


Oi katsokaa nyt näitä valkoisen lumipeitteen valaisemia maisemia. Juuri nyt sataa vettä ja nurmien vihreä paistaa sen vähäisen jääpeitteen läpi, jota on jäljellä. Jos on jäljellä. En ole vielä valmis siirtymään odottamaan kevättä. Toivottavasti vielä saadaan lunta ja hiihtokelejä. Olen tänä talvena ehtinyt hiihtämään vain kaksi kertaa. Niin mieluusti lähtisin vielä pökkimään tasatyöntöä perinteisen laduille.



En kauheasti käytä farkkuja, koska ne ovat epämukavia ja epäistuvia. Istuvuuden voin toki löytää elastaanipitoisista farkuista, jos ostan housut niin pienessä koossa, että housujen napin saa juuri ja juuri kiinni. Ja vyötärön tietenkin pitää olla tarpeeksi korkea. Vaan eipä noin nafteissa kinneripöksyissä mukava ole olla ja tehdä. Jos ne vetää aamulla ylleen, vähintään puolen päivän aikaan pitää avata nappia helpottaakseen olotilaa ja verenkiertoa. Töistä kotiin tullessa tuntee valtavaa helpotusta, kun voi vaihtaa leppoisiin kotivaatteisiin ja pystyy taas hengittämään.

Mukavimmat farkkuni ovat nämä tamperelaisesta Seelestä ostamani Kyuichin ekologiset ja eettiset arvot omaavat bootcut- farkut. Mukavuus tulee siitä, että housut ovat väljät ihan joka puolelta. Housut eivät purista eikä kiristä mistään kohtaan. Takamuksen istuvuutta säätelee vyö. Jos ahistaa, täytyy löysätä vyötä ja housut lököttää. Säätämällä vyön neulaa astetta tiukemmalle, palaa housun istuvuus. Minä taidan kulkea näissä aina vyö löysällä.

Olen pistänyt kaapistani useamman epämukavan farkkuparin eteenpäin kirpparille. Farkkuhyllystäni löytyy kuitenkin vielä yksi pari kinnerifarkkuja. Maksoin niistä maltaita. Ostin liika timmit, kun myyjä kehotti ottamaan vielä yhtä kokoa pienemmät. Olen käyttänyt paria kaksi kertaa. Pois en raaski laittaa, kun olivat niin hintavat. Ehkä niitä voi käyttää aina silloin tällöin, lyhyitä hetkiä kerrallaan. Kaappini viimeiset kinnerit esiintyneet blogissa täällä KLIK.


Miten on käytätkö ahdistavia tai puristavia vaatekappaleita ihan vaan siksi, että ne istuvat täydellisesti tai vain kauneusarvon takia?

lauantai 6. helmikuuta 2016

Hurahdin amppeleihin


Olen jo pitkään ollut innostunut amppeleista. Joku takaraivostani huutanut ääni on kuitenkin kieltänyt sellaisia hankkimasta. Koska no, ovathan amppelit vähän epämuodikkaita. Vai?





En kuitenkaan ole päässyt irti amppeli-ajatuksesta, vaan olen mielessäni asetellut niihin milloin juoruja, milloin muratteja. Jos jokin helposti toteutettava mieliteko pyörii ajatuksissa kuukausi tolkulla, niin silloin se varmasti kannattaa toteuttaa. Ja eipä ikkunan eteen kattoon ruuvattava koukku niin pahoja jälkiä tee, ettäkö kokeilun epäonnistumisesta suurempaa haittaa olisi aiheutunut.

Löysin, yllätysyllätys, kirpparilta punotun amppelin. Ostos verotti kukkaroani valtaisan 50 sentin verran. Pari kuukautta amppelia kodinhoitohuoneen pöydällä katseltuani, sain sen vihdoin ripustettua olohuoneen kattoon. Amppeliin asettelin juorun (minulle kaikki roikkuvat kukat ovat juoruja, paitsi muratit ovat muratteja). Ja se on ihana. Ihastelen putouksen lailla laskeutuvaa, hempeän vihreää kasvia amppelissa joka ikinen kerta, kun saavun tilaan tai vaikka vain kuljen tilan ohi.

Toinen amppeli meillä löytyy eteisestä, sen sain kälyltäni. Samaiselta naiselta sain myös idean asetella amppeliin kukan sijaan emalivadin ja vatiin talouden taskulamput. Lamput löysivät vihdoin oman säilytyspaikkansa huushollissamme, ovat helposti käden ulottuvilla ja mikä parasta, pysyvät tallessa.



Jos nyt ihan totta puhutaan niin sieltä kodinhoitohuoneen pöydältä löytyy vielä yksi, jolle ei vielä ole paikkaa. Entä mites sitten ne simpukka-amppelit?



keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Vitosen mokkatakki


Hello! Tyylibloggaaja on herännyt pakkaskoomasta ja iloitsee sään lämpenemisestä ja päivän pitenemisestä.

Ei sillä ettenkö olisi pakkasjaksolla pukeutunut ihan samaan tyyliin kuin muutenkin. Olen vain kuorruttanut kaiken topalla ja untuvalla ja töihin päästyäni kuoriutunut perhosen lailla kotelostani. Enemmänkin pakkasjakso vaikutti mahdollisuuksiin asukuvien ottamisessa. Pakkasen pudottua viiden asteen hujakoilla, uskaltaa taas astua ulos kameran kanssa. Ei jäädy sormet eikä nenä loista kirkkaanpunaisena.

-----------------------------------------------------


Viimeisin kirpparilöytöni on Vilan musta mokkatakki ja se pääsi käyttöön sekä pariksi viininpunaiselle vintagemekolleni. Aivan näin kevyesti ei tietenkään vielä pysty pukeutumaan mutta takki menee nyt kevyenä jakkuna, jonka päälle voi kotoa lähtiessä heittää villakangastakin. Mokkatakissa on parasta sen pehmeys ja täydellinen istuvuus. Myös takin pituus on tismalleen oikea, alareunan asettuessa juuri sopivasti vyötärölle.

Samalla kirppisreissulla kun löysin mokkatakin, mukaani tarttui myös Pradan musta pieni nahkareppu. No okei, ei se taida aito olla. Mutta on laukku niin vahvaa nahkaa ja laadukkaan oloinen, ettei minua haittaa sen aitous tai aitouden puute. Oikeastaan voisin joskus tehdä minirepusta ja sen erinomaisuudesta oman postauksensa. Siitä löytyy nimittäin yksi ylitse muiden ratkaisu ajatellen reppua käsilaukkuna ja arvotavaroiden säilytyspaikkana.


jacket / Vila / 2nd hand // vintage dress / Kaisu Heikkilä / Fida // hat / Holmström Second Hand // shoes / Andiamo 
// earrings / 2nd hand / Fida