perjantai 8. tammikuuta 2016

Onni alennusmyynneissä







Olin varmasti kymmenen kertaa pysähtynyt katsomaan nilkkureita Tampereella Kenkärevon näyteikkunalla. Kertaakaan en ollut kävellyt liikkeeseen sisään kenkiä sovittamaan. Hoin vain itselleni mantraa en tarvitse uusia kenkiä, en tarvitse uusia kenkiä, en tarvitse uusia kenkiä. Vakuuttelin myös, että kengät ovat varmasti huonot jalkaani. Kymmenen pysähdystä käsittää käytännössä koko syksyn työmatkani Tampereelle eli aika monta kuukautta kenkäihailua.

Uuden vuoden aattona käväisin Seinäjoella hakemassa kameraani pari uutta linssiä. Ajattelin samalla reissulla käväistä myös Holmströmillä. Kello oli kuitenkin vasta yksitoista ja Holmström aukeaa kahdeltatoista. Piti kuluttaa aikaa. Kävin kahvilla Pikku Paussissa ja sieltä astelin Paulan Kenkään katsomaan, joko kenkäalet olisivat alkaneet. 

Kiersin liikkeessä nilkkurihyllyä, jossa oli reilusti Vagabondin nilkkureita alessa. Ja siellä ne oli koko syksyn haaveiluni kohde, Vagabondin teräväkärkiset nilkkurit ja alessa. Sovitus. Niinkuin olisi sukat vetänyt jalkaansa. Kyllähän minä oikeasti tiesin, että ne sopii täydellisesti niinkuin aina Vagabondit minulle. En jäänyt enää miettimään vain kiikutin kengät kassan kautta kotiin.

Oletko sinä tehnyt alelöytöjä? Tapaatko kiertää alennusmyynneissä?

7 kommenttia:

  1. Onpa kauniit! Kierrän kyllä, mutta harvoin teen noin hyviä löytöjä. Yleensä jahkailen ostoksiani niin kauan, että vihdoin kun päätän tehdä ostoksen, on tavara jo myyty. Toisaalta unelmointi ja haaveilu on (melkein) yhtä hauskaa kuin uuden ostaminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä teen enemmän juuri tuota unelmointia ja haaveilua etenkin kotimaisten suunnittelijoiden tuotteiden (esim. Samuji, Minna Parikka, Ivana H), mutta haaveeni realisoituu hyvinhyvinhyvin harvoin. Mutta ei sekään haittaa yhtään. =)

      Poista
  2. Kivannäköiset kengät oletkin löytänyt:) Sopinevat monenlaisiin yhdistelmiinkin. En ole vielä itse alessa tänä vuonna käynyt. Saa nähdä tuleeko mentyä vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, tuleeko mentyä... Seuraavana päivänä lähdettiin kaupungille ja vain kirppiksellä piti poiketa. Sielläkin poikettiin (löysin Nanson yöpaidan), mutta sitten muistin pikkutyttöjen talvitakkiasian... Lieksan Seppälästä löytyi kummallekin kivat takit -40% alessa. Joten on sitten alessa käyty:)

      Poista
    2. Hyvällä aleprosentilla löysitkin takit. Kannatti käydä aleissa. =)

      Poista
  3. Minulla on samanlainen kokemus Vagabondin nilkkureista vuosien takaa. Sopivat korosta huolimatta " levollisesti " jalkaan. Koska en mielelläni aja autoa koroissa, olen käyttänyt niitä vähän. Ovat säilyneet pyhäkenkinä, joilla kehtaa mennä sisätilaisuuteenkin talvikaudella. Mielenkiintoisia asulöytöjä sinulla.
    Olen Maija A-S:n FB-kaveri. Teillä molemmilla on varsinainen mallinvartalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään Vagabondin kapeasta lestistä ja muutenkin merkin kengät ovat (ainakin vielä) laadukkaan oloisia. Paksu nahka ja hyvät liimaukset.

      Maijan kanssa ollaan kohtuu tuttuja, juu ;)

      Poista