perjantai 29. tammikuuta 2016

Matkamuistokeramiikkaa

Minä - en - osta - matkamuistoesineitä - ulkomaanmatkoiltani - piste




En kierrä matkamuistokojuja, en välitä niissä myytävistä koruista, hahmoista, figuureista, pyyhkeistä, mistään tekstiileistä, en ainakaan sellaisesta matkamuistokeramiikasta.




Mutta voin näköjään huoletta ostaa matkamuistokeramiikkaa kirpparilta.

Keramiikkalautanen
 
Hand Made
Nassos
Rodos
Hellas

Hinta alle kolme euroa. Olin myyty.

Sitä vain mietin, miten esineen arvo muuttuu mielen sopukoissa. En ole ikinä käynyt Rodoksella, mutta jos olisinkin niin en ihan varmasti olisi katsonutkaan matkamuistokojuille päin.

Kun esine on matkustanut valkoisilta dyyneiltä, oliivipuiden varjoista muutaman tuhatta kilometriä pohjoiseen, sen arvo ja arvostus yhtäkkiä muuttuu. En enää katso lautasta etelänmatkailijan silmilläni ja hyljeksi sitä. Näen vain sen posliinimaalatun kauneuden, tunnen sen painavuuden, keksin sille useammankin käyttötarkoituksen.

Kynttilöille alustaksi, tarjottimeksi juhlapöytään, seinälle koristeeksi.

Kiitos hänelle, joka myöskin näki lautasen kauneuden, pakkasi esineen huolellisesti matkalaukkuunsa ja lennätti Suomeen.



Minä joudun kyllä nyt tarkistamaan ehdottomuuttani matkamuistoesineiden suhteen.



torstai 21. tammikuuta 2016

Runo sinisestä sokerikupista



Se huutaa nimeäni kirpputoripöydän perimmäisestä nurkasta. 
Kurkottaa sinisillä kiemuroilla silmiini.
Kutsuu molemmin käsin tarttumaan korviinsa.
Toinen käsi toiseen ja toinen käsi toiseen.
Muodostuu pitävä ote.

Emmin, onhan se kaunis mutta ei se taida teekupiksi sopia. Arvotan,
liian paksut reunat,
liian painava.
Laitan kupin takaisin hyllyyn.

Tartun siihen uudestaan.
Tarkistan hintalapun. Sokerikuppi 1 euro.

Riemastun, tarralappu antoi kupille käyttötarkoituksen,
säilytys sokerille
.
Päästän siniset kiemurat sydämeeni ja esineen keittiöni pöydälle päiviäni ilahduttamaan.
 

 

maanantai 18. tammikuuta 2016

Lumi tekee onnelliseksi






 

Olen kolannut pihaa. 
Olen hiihtänyt. 
Olen pessyt mattoja lumessa. 
Olen ollut lumisotaa.
Olen ollut piilosilla lumisten kuusenoksien alla.
Olen potkukelkkaillut.
Olen vetänyt pulkkaa - Juokse äiti! Kovempaa! Ja minähän juoksen.

Riemunkiljahduksia, punaisia poskia ja lumisia vaatteita.

Olen onnellinen lumesta ja kaikesta sen tuomasta hyvästä.




torstai 14. tammikuuta 2016

Epäsäännöllisestä ruokailurytmistä säännölliseen



Aloitin viime syksynä tekemään 80 prosenttista työviikkoa, että saisimme perhearkemme pyörimään jouhevammin. Työpäiväni pituus on keskimäärin kuusi tuntia. Aina välillä teen arjessamme "aamuvuoro"- nimeä kantavan päivän. Eli herätys on ennen viittä, että ehdin seitsemäksi töihin. Aamuvuoro-päivinäni pääsen näin lähtemään kotiin jo puoli kahdelta.

Olen huomannut että nämä aamuvuorot sotkevat usein päivän ruokailurytmini. Aamupuuron sijaan syön juustovoileivän kahvin kanssa. Koska herään ja lähden aikaisin, on aamukahvin aikaan töissä jo nälkä. Siirrän nälkää kekseillä. Lounasajan lähestyessä lasken, onko minun tarpeen enää käydä lounaalla. Työtunteja kun päivässä on jäljellä enää muutama. Aika usein kuittaan lounaan työpaikkaruokalasta noutamallani sämpylällä tai kupilla teetä ja kekseillä. Kotiin päästyäni jatkan kahvilla. Oikeaa ruokaa pääsen näin syömään vasta kotona neljän-viiden aikaan iltapäivällä. Sitten tietysti on jo kiljuva nälkä ja tulee hotkittua enemmän kuin tarpeeksi, josta seuraa totaalinen nuupahtaminen ja väsy.

On selvää että päivän epäsäännöllinen ja vähän epäterveellinenkin syöminen tekee erityisesti iltapäivästä takkuisen. Energiavarat sahaavat ylös ja alas.

Tunnen itseni ja tiedän tarvitsevani kunnon aamiaisen, lounaan sekä päivällisen. Muuten syömisistäni tulee jatkuvaa jää- ja keksikaapilla kolistelemista. Nyt täytyy taas yrittää palata ruotuun ja muistuttaa itselleen oikeasta ruokailurytmistä.



keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Kateellinen etelän lumesta








Luonnoksista löytyi tällaiset asukuvat. Nämä on otettu joskus joulun välipäivinä. Silloin kun ei vielä ollut tietoakaan paukkupakkasista tai eteläisen Suomen lumimyräköistä.

Olin tiistaipäivän Helsingissä työmatkalla. Lunta tuprutti koko päivän. Olin aikeissa varata jo maanantai-illalla paluulipun tiistaiseen paluujunaan mutta silloin ei tietenkään enää ollut paikkalippuja tarjolla. Seuraavien päivien lumituisku ja junavuorojen vähennys oli jo ehtinyt kiiriä ja paikkaliput oli myyty. Jätin asian ja paluun hautumaan tiistaille. Ajatus, että pitäisi seistä junassa Helsingistä ainakin Tampereelle ei houkuttanut ja vaihtoehdoksi oli jo syntynyt jäädä sukulaisten nurkkiin yöksi. Kotiinpaluun voisi suorittaa myös keskiviikkona.

Tiistain kokouspäivän jälkeen oli jo kuitenkin sen verran koti-ikävä. Myös tekemättömät työt sekä keskiviikon asiakastapaaminen painoivat päälle. Kotiin oli päästävä. Koska paikkalippuja ei ollut tarjolla, ajattelin että ostan lipun vasta konduktööriltä. Juna-asemaa kohti tallustaessani olin jo henkisesti varautunut taistelemaan paikastani ravintolavaunussa. Mutta vielä mitä. Juna oli puoli tuntia ennen lähtöä typötyhjä. Pikainen kirjautuminen nettiin ja sain varattua itselleni paikan. Junaan oli lisätty vaunuja.

Paikkani oli vaunussa numero 12, joka oli heti veturista seuraava. Päivän aikana sataneesta lumen määrästä sai hyvän käsityksen tarpoessani taivasalla kohti omaa vaunua. Ratapihan kattamattomalle osuudelle oli matkustajien tallustaessa painunut lentolaukun levyinen polku, jota reunusti 40 sentin lumivallit.

Melkein kolme tuntia myöhemmin vaihtaessani junaa Seinäjoella oli maisema ihan toinen. Ei lunta nimeksikään. Onko nyt näin, että lunta on kaikkialla muualla Suomessa mutta ei läntisessä Suomessa, Vaasa-Seinäjoki-akselilla?

Kunpa meillekin sataisi parikymmentä senttiä, että pääsisi hiihtelemään. Kävin jo vähän kyllä lasten kanssa kokeilemassa suksia kotopellolla. Hyvinhän siellä jo pääsi, vaikka sänkipelto ladun alta kuultikin.


perjantai 8. tammikuuta 2016

Onni alennusmyynneissä







Olin varmasti kymmenen kertaa pysähtynyt katsomaan nilkkureita Tampereella Kenkärevon näyteikkunalla. Kertaakaan en ollut kävellyt liikkeeseen sisään kenkiä sovittamaan. Hoin vain itselleni mantraa en tarvitse uusia kenkiä, en tarvitse uusia kenkiä, en tarvitse uusia kenkiä. Vakuuttelin myös, että kengät ovat varmasti huonot jalkaani. Kymmenen pysähdystä käsittää käytännössä koko syksyn työmatkani Tampereelle eli aika monta kuukautta kenkäihailua.

Uuden vuoden aattona käväisin Seinäjoella hakemassa kameraani pari uutta linssiä. Ajattelin samalla reissulla käväistä myös Holmströmillä. Kello oli kuitenkin vasta yksitoista ja Holmström aukeaa kahdeltatoista. Piti kuluttaa aikaa. Kävin kahvilla Pikku Paussissa ja sieltä astelin Paulan Kenkään katsomaan, joko kenkäalet olisivat alkaneet. 

Kiersin liikkeessä nilkkurihyllyä, jossa oli reilusti Vagabondin nilkkureita alessa. Ja siellä ne oli koko syksyn haaveiluni kohde, Vagabondin teräväkärkiset nilkkurit ja alessa. Sovitus. Niinkuin olisi sukat vetänyt jalkaansa. Kyllähän minä oikeasti tiesin, että ne sopii täydellisesti niinkuin aina Vagabondit minulle. En jäänyt enää miettimään vain kiikutin kengät kassan kautta kotiin.

Oletko sinä tehnyt alelöytöjä? Tapaatko kiertää alennusmyynneissä?

tiistai 5. tammikuuta 2016

Oma tyyli vuonna 2015 osa 2

























Ensimmäinen mitä itselleni tästä toisesta vuoden 2015 puoliskosta ja sen asukuvista tulee mieleen on the tukka.

Heti, kun säät taas lämpenee eikä pipolla ole muuta virkaa kuin olla asusteena, palaan takaisin rokkitukkaan.

Toinen asia mitä tuli mieleeni oli, että en oikeasti tarvitsisi enää yhtään vaatetta. Ihan jos siksikään en, että kaikella sillä mitä kaapistani löytyy on vielä satoja erilaisia mahdollisuuksia tulla asustettua ja yhdistettyä. (Mietti hän ja suunniteli siinä samassa seuraavaa kirpparireissuaan.) Ei tämä harrastus taida ikinä tulla valmiiksi.

Tulevasta vuodesta arvelen, että se tuo lisää suomalaista suunnittelua vaatekaappiini. Kirppareilta toivon löytäväni taas jotain uutta, outoa ja ihmeellistä.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Oma tyyli vuonna 2015 osa 1



















Muisteloja mitä tuli viime vuonna puettua päälle. Kuvat ovat aikajärjestetyksessä vuoden ensimmäiseltä puoliskolta. Merkittävin tekijä näyttäisi olevan hiusten lyheneminen kuukausi kuukaudelta. Outo tuo tammikuinen kuva kun hiukset ovat vielä niin pitkät, että ne sai ponnarille.

Kaikki asukokonaisuudet näyttävät omiin silmiini sellaisilta, että voisin pukea ne uudelleen. Ja kaikki nuo vaatteet löytyvät edelleen kaapistanikin. Siitä olen iloinen, että olen pukenut näin paljon värejä sekä sekoittanut ja kerrostanut erilaisia juttuja.

Olen monesti miettinyt millä tyyliäni voisi kuvata, enkä oikein vieläkään ole sitä keksinyt. Joskus olen ajatellut, että minun pitäisi oppia hankkimaan vaatteita niin että ne mätsäis keskenään yhteen. Nyt kun katson näitä kuvia niin ehkä minulla on joku alitajunnasta pulppuava vaatteiden mätsäystaito vaikka vaatteeni ovatkin eri aikakausilta, eri tyylejä ja monen värisiä.

Jatketaan vuoden 2015 tyylimuisteloiden kakkososalla seuraavassa postauksessa.