tiistai 8. joulukuuta 2015

Viininpunaiset mokkasaappaat

Kun parikymmentä asukuvausruutua on epäonnistunut syystä tai toisesta: tarkennus ei ole onnistunut, ilme on kummallinen, paita repsottaa vyötäröltä, valoa on liikaa tai liian vähän, olet asettunut puoliksi kuva-alueen ulkopuolelle tai muuten vain kuvat ovat tympeää pönötystä. Jäljelle jää tämän jälkeen kaksi vaihtoehtoa. JOKO luovuttaa, lyö kameran pussiin ja menee sadatellen sisälle tai -> TAI pistää koko homman ihan läskiksi.

Onneksi meillä ei ole kauheasti naapureita katsomassa, kun tyyppi juoksee ja hyppelee edestakaisin kameran edessä. Ja sekin vielä, että kameran jalusta on niin matalalla, ettei katselija näe kuin yhden sekopään tanssimassa talon puutarhassa, ilman musiikkia. Onneksi lähinaapurissa tiedetään harrastuksestani, joten edes heillä on joku selitys outoon käytökseeni.







Eikö olekin ihan huiput retromokkasaappaat. Löysin nämä Combo-kirppikseltä Vaasasta pari kuukautta sitten. Kengät ovat kotimaisen M-Shoe Makersin käsialaa. Tyylillisesti nämä ehkä ajoittuvat 90-luvun alkupuolelle tai sitä myöhäisempään aikakauteen. Saappaat istuvat jalkaan kuin sukka ja lämmin karvavuori pitää varpaat lämpimänä.

Googletus vei minut Orivedellä, jossa M-Shoe Makers näyttäisi edelleen pitävän majaansa. Yritys valmistaa urheilukenkiä suunnistajille. Myös nastakengät ja muut pitävät ulkoilujalkineet ovat heidän erikoisosaamistaan. M-Shoe Makersin merkkejä ovat Sarda ja VJ Sport. Sarda kuulostikin tutulta vaan enpä olisi arvannut, että merkin jäljet johtavat Pirkanmaalle.

Valtavan mielenkiintoista, että Suomesta löytyy tällaistakin osaamista.




-------------------------------------------------------
cardigan / self knitted / 2nd hand
lace top / Vila / 2nd hand
skirt / KappAhl
boots / M-Shoe Makers / 2nd hand 

6 kommenttia:

  1. Kauniita, tunnelmallisia kuvia! Sinulla on tosi kiva blogi. :)
    Edellisen postauksen luettuani nyt tekisi kovasti mieli possumunkkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sara =)
      Tuoretta possumunkkia ei kyllä voita mikään.

      Poista
  2. Onpa kauniit saapikkaat :). Itse sorrun usein hankkimaan aina mustat saapikkaat vaikka olisi kiva välillä kokeilla saapikkaissa jotain muutakin väriä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta se on minunkin kengissä vallitseva väri. Konjakkiset saappaat voisi itselläni olla vaihtoehtoinen väri. Oikeita värejä ei taida kenkäkaupoista löytyäkään =)

      Poista
  3. Oi, aivan upeat! Mahtava löytö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytö, kyllä. On tositosi harvassa, että löydän kirpparilta kenkiä ja sitten vastaan tulee tällaiset retropopot. =)

      Poista