tiistai 17. marraskuuta 2015

Oman elämäni pelle

Olen pitkä. Minulla on pitkät kädet ja pitkä selkä. Löydän todella harvoin hyvin istuvia jakkuja, paitoja tai takkeja. Sitten kun sellainen tulee vastaan, on se ostettava, vaikka se näyttäisi henkarilla kuinka hassulta. Ihan vaan siksi, että se istuu.







Eihän tässä jakussa riitä hihat alkuunkaan (kuten ei myöskään jakun alla olevassa paitapuserossa) mutta muuten jakku on mittasuhteiltaan täydellinen. Ei kai tällaisia enää kukaan käytä mutta itse tykästyin jakkuun ihan täysillä. Jakku on mielestäni hauska ja kun olen vetänyt sen ylleni ja katsahdan peiliin, tulen heti hyvälle tuulelle.

Rakastan sirkusta ja kaikkia sen muotoja. Jakun hauskuus piilee ehkä siinä, että se ruutukuosillaan ja pyöreillä kauluksillaan vie minut sirkusmaailmaan. Jakku ylläni minusta tulee oman elämäni pelle. Odottaakaa vain niin saatte vielä nähdä jakun hullunkurisen paidan kanssa ja kaulaani aion silloin laittaa myös punaisen rusetin. Pellekokonaisuuden kerääminen ei edes tuota ongelmaa vaan kaikki osaset löytyvät jo vaatekomeroni henkareilta.


Pitäisiköhän minun perustaa hullunkuristen vaatteiden lainaamo? Ai niin sellainen on jo keksitty ja kulkee nimellä naamiaisvaatelainaamo tai teatteripuvustamo. =)




4 kommenttia:

  1. Minulle tulee mieleen näistä kuvista sellainen lännentytttö-meininki:) Ei siis ollenkaan mitään pellemeininkiä mielestäni. Jakku istuu hyvin sinulle ja tuo hattu ja farkut sopii sen kanssa hyvin. Tulipa mieeeni vielä noista hihoista, että monissa vanhemmissa takeissahan on tosiaan hihat aika lyhyet. Minulla puolestaan on monet takit ja jakut liian pitkiä yläosasta ja usein ne hihatkin:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhemmissa takeissa ja paidoissa on kyllä lähes aina liian lyhyet hihat mutta en ole antanut sen häiritä. Monesti kyllä tämänkään päivän takeissa ei hihat riitä minulle.

      Mutta eikös pelleillä ole tuollaisia ruututakkeja. Punainen nenä vaan päähän ja jättikokoiset kengät jalkaa. =)

      Poista
  2. Minusta tää kokonaisuus on söpö!

    VastaaPoista