maanantai 30. marraskuuta 2015

Löytämisen riemu

Oma tyyli- päivityksiin ei ole kauheasti ollut viime päivinä postattavaa. Viime päivien tai jopa viikkojenkin uniformu on ollut aika lailla tämä sama: maiharit, pillifarkut, villakangastakki, New York-pipo ja lapaset. Jotenkin on kiireistä (huom. hyvällä tapaa) ja se on aiheuttanut, ettei pukeutumiseen ole oikein jaksanut panostaa.





Ehkä enemmän on kerrottavaa sisustusrintamalla. Kävin viime viikolla pikaisella kierroksella Vaasan Combo-kirppiksellä. Minulla oli jättikokoisen hallin kiertämiseen aikaa puoli tuntia. Eihän siinä mitään oikeasti ehdi. Yleensä viihdyn kirpparilla kaksi tuntia ja joudun luovuttamaan viimeisten pöytien kanssa, kun ei vain enää jaksa.

Näköjään joskus lyhyt puolituntinenkin voi riittää. Yleensä välttelen kirppareiden huonekaluosastoa, koska sieltä aika usein tulee vastaan jotain suurta, painavaa ja rahaa vievää. Tällä kertaa ajattelin, jos pitkästä aikaa kävisin kurkkaamassa. Katse tietenkin suunnattuna alas ja etsien jotain pientä, kevyttä ja edullista. Ja löysinkin pikkuisen lipaston ja mikä kaikkein ilahduttavinta juuri sellaisen, mitä olen etsinyt makuuhuoneemme nurkkaan.

Lipasto oli kevyt mutta kuitenkin sen verran raskas, että valitsin reitikseni kassalle suorimman ja nopeimman. Se kannatti sillä juuri sen reitin varrelta bongasin Indiskan päiväpeiton viidellätoista eurolla. Haaveilin juuri tästä samaisesta peitteestä muutamia vuosia sitten mutta sen alkuperäinen hinta taisi olla lähemmäs 200e. En ollut haavetta missään vaiheessa kuopannut ja olin peitettä aina välillä etsinyt huutonetistä ja toristakin. Ja siinä se oli silmieni alla pikkurahalla.

Tämä ehkä kuvaa parhaiten syytä miksi kierrän kirppiksiä. Löytämisen riemu on niin suuri, kun löytää jotain mitä on etsinyt vuosia ja sitten se aina lopulta tulee vastaan pikkurahalla. Vaaditaan vain kärsivällisyyttä.

Oletteko te tehneet huikeita kirppislöytöjä viime aikoina?




3 kommenttia:

  1. Olen löytänyt huipun takin. Olin varma, että se tulisi vastaan, ja tulihan se. Olin melkein vuoden silmät auki. :-)

    Luin yhtenä iltana vaikka kuinka kauan blogiasi taaksepäin. Hauskoja ja inspiroivia asukuvia! Olen itse aika mukavuudenhaluinen ja ujokin pukeutuja, mutta on kiva inspiroitua rohkeammista.

    S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet viihtynyt blogini parissa. Itsellänikin rohkeus pukeutua omalla tyylilläni on syntynyt pikkuhiljaa vuosien saatossa ja pienillä askelilla. Ja huippua, jos asukuvani inspiroivat. Se tämän blogin tarkoitus osaltaan onkin, olla inspiraation lähde. =)

      Poista
  2. Mun viimeisin kirpparilöytö on edelleenkin kelsitakki marraskuun alusta - sen jälkeen ei ole oikein löytynyt mitään, vaikka kirppareilla olen luuhannutkin. No, ehkä se on ihan hyväkin, ettei aina löydä jotain. Osaa sitten arvostaa niitä todellisia löytöjä. :)

    VastaaPoista