keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Ikäkriisin poikanen

Perusilmeeni taitaa olla huolestunut tai ehkä vähän jopa kiukkuisen huolestunut.





Joskus vuosia sitten pomoni tiedusteli minulta ihan yllättäen, että onko minulla joku hätänä. Kysymys tuli ihan puskista. Vastasin kysymykseen kysymyksellä, että miten niin, miksi kysyt? Pomoni siihen, että koska olet niin huolestuneen näköinen.

Kait minä sitten olen aina ollut vähän huolestuneen näköinen ja yleinen huolestuneisuus saattaa jopa olla yksi luonteenpiirteistäni.




Tämän blogin myötä itseään ihan väkisinkin tutkii suurennuslasin kanssa, koska no minähän se itse esiinnyn 90% kuvissa. Viime aikoina huomioni on kiinnittänyt kasvoilleni jäädäkseen tulleet juonteet eri toten otsan huolirypyt. En oikeastaan ole huolissani, että ikä alkaa näkyä kasvoissani enkä edelleenkään aio tarttua nuorentaviin tai siloittaviin tuotteisiin. Enemmänkin tunnen jonkunlaista haikeutta, että en ole enää ihan nuori.






En tiedä, ehkä jonkunlainen ikäkriisi menossa kuitenkin. Monta surullista poismenoa viime kuukausina, väkisinkin ajatus kääntyy ikään ja vuosiin, elämäntarkoitukseen ja muuhun syvälliseen - mikä on tärkeää ja mikä ei. Myös ammattinvalinta kysymykset mietityttävät, suunnatako rohkeasti kohti unelmia vai pysyä turvallisessa.


Odottaako, että jotain tapahtuu vai ottaa itse ensimmäinen askel.



-----------------------------------------------------
biker / Freaky Nation
shirt and scarf / 2nd hand
jeans / Neuw / Inch"
boots / Andiamo
mittens / can't remember where

6 kommenttia:

  1. Ota se askel, mää neuvoisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnettäköön, että muutamankin kerran juolahdit mieleeni tätä postausta kirjoittaessani. =)

      Poista
  2. Unelmiaan kannattaa aina tavoitella, koska jos niitä ei ole ikinä yrittänyt saavuttaa, niin vanhana se varmasti kaivertaa mieltä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on varmasti niin totta. Instaasi seuranneena, on minulla tunne, että sinä taidat elää unelmaasi =)

      Poista
  3. Minulta kysytään usein "oletko surullinen?..." Jossain vaiheessa jopa opettelin "nostamaan" huomaamatta kasvojani, jotta surusilmäisyys ei antaisi ympäristölle väärää viestiä milentilastani. Mutta asia on tosin myöskin juuri niin, melankolisuus on yksi luonteenpiirteeni. Ehkä kasvot ilmentävät juurikin sellaisia asioita, etenkin vanhemmiten kun ei enää ole niin huolissaan toisten mielipiteistä :)... Minä täytän seuraavaksi 42, ja samoja mietin minäkin. En sinänsä kyllä tahtoisi olla lainkaan nuorempi. Haluaisin enemmän että aika kulkisi hiukan hitaammin.. toisinaan tahtoisin kyetä pysäyttämään jonkun tietyn hetken, jotta saisin nauttia siitä kauemmin. Omien vanhempien ikääntyminen herättää ajatuksia, ja yksinelävänä etenkin että kunpa sitä ei itse jäisi yksin. Lapsikin täyttää seuraavaksi 20. Vastahan se oli sellainen pieni pellavapäinen poika...! No, samahan se edelleen on, mutta pitkänhuiskea, jolla on matala miehen ääni...:).

    Ja jos minulta kysytään, unelmia kohti. Aina pääsee takaisin jos siltä tuntuu, ja minkä ikäisenä hyvänsä voi valita toisin <3. "Nimim. entinen kotiäiti/opiskelija- sossutäti - kirjakaupantäti - somistaja... Nykyinen yrittäjä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä miten kommenttisi täydentää postaukseni. Postauksessani luki aluksi jotenkin tähän tyyliin, kunpa voisin jäädä tällaiseksi kolmikutoseksi, en tahtoisi olla yhtään nuorempi mutta en tahtoisi yhtään lisääkään numeroita.

      Arvelen tehneeni jo sisimmässäni päätöksen, että olen muutoksen tiellä. En vielä tiedä mitä se muutos on, mutta kun tämän päätöksen on tehnyt, tavallaan jo elää unelmaansa.

      Poista