tiistai 9. kesäkuuta 2015

Treeni: pyöräily 7.6.

Vinkki: Ennen kuin lähdet suorittamaan sinulle ehdotettua matkaa, muista kysyä, että niin kuinka pitkä reitti mahtaa olla.



Katsoin reitin kartasta. Joo, melko tuttuja teitä. Oletin reitin pituudeksi parisenkymmentä kilometriä. Jossain kohtaa matkan edetessä rupesin epäilemään, että nyt olen kyllä ollut jo aika kauan matkassa eikä havaintoakaan kodista. Sykemittari näytti, että olin pyöräillyt tunnin. Siinä samaisen tunnin kohdalla alkoi särkeä vasemman polven ulkosyrjää. Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni kärsin fyysisesti urheilun aiheuttamasta rasituksesta. Salaa olin siitä vähän ylpeäkin.

Kyllä minä kotiinkin vihdoin ja viimein pääsin. Matkaa lenkille kertyi lopulta 29 km. Ei ihme, kun alkoi olla vähän kaikenlaista niska- ja selkäjäykkyyttä viimeisillä kilometreillä. Ehkä oli ihan hyvä juttu, että en kysellyt matkan pituutta sen kummemmin, koska helposti en olisi sitä tieten tahtoen lähtenyt suorittamaan.

Matka 29,27 km. Kesto 1:31:59. Keskisyke 135. Keskivauhti 19,1 km/h.

2 kommenttia:

  1. Huh, onpas ollut pitkä matka! :) Pyöräily on kyllä hyvää liikuntaa ja kätevää liikkuessa paikasta toiseen. Kaupungissa asuessa tuli liikuttua yleensä aina pyörällä, oli niin helppoa ja joka paikkaan oli lyhyt matka pyöräillen. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöräily on kyllä kivaa etenkin kesällä ajellen hiljaisia hiekkateitä. =)

      Poista