sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Treeni: juoksu 4.6.15 ja 6.6.15

Ajattelin kokeilla blogiini omaa selkeää treeni-osuutta. Osuus toimisi päiväkirjamaisena paikkana, johon voisin kirjoittaa tuntoja harjoituksista ja tavoitteistani sekä kaikesta muusta kuntoiluun liittyvästä. Luon näille teksteille oman tunnisteen Treeni, Juoksu ja Pyöräily löytyvätkin jo tunnisteista.

Tähän mennessä en ole aihetta lähtenyt avaamaan sen enempää mutta nyt voisin ajatella, että purkaisin tuntojeni lisäksi myös dataa eli tietoja sykemittarista. Kuntoilijana olen peruspertti-aloittelija, mentorinani toimii kestävyysurheilua kolmisen vuotta aktiivisesti ja tavoitteellisesti harrastanut mieheni.



Juoksu 4.6.15

Olen treenannut juoksua aktiivisesti pari kuukautta käymällä lenkillä 3-4 kertaa viikossa, matkojen pituuden ollessa 4-5 km. Olen kipuillut asian kanssa, juoksenko pitäen keskisykkeen noin 130-140 vai juoksenko aikaa min/km, tavoite 8 min/km. Tällä kuntopohjalla en molempiin pysty yhtäaikaa. Kysyin mieheltäni, kumpaa kannattaa tavoitella, kun se varsinainen tavoitteeni on kestävyys pidemmille matkoille. Hän suositteli tässä vaiheessa harjoittelua unohtamaan aikatavoitteen ja seuraamaan vain sykettä.

Lähdin torstaina testaamaan, onnistuisiko minulta jo 10 kilometriä. Edellisen kerran olen kokeillut kymppiä joskus viime vuonna edellisellä harjoituskaudellani ja silloin se tuntui tahmaiselta, rankalta ja inhottavalta. Suurin muutos, mikä viime vuoden treeniin on tapahtunut, on tapahtunut päässäni. Olen oppinut tämänkin asian kanssa relaamaan. Nappasin mukaani lenkkikaverikseni Montyn ja niin lähdettiin taivaltamaan. Kello oli illalla yli kahdeksan, tuuli tyyntymään päin ja aurinko paistoi.

Ensimmäisten kilometrien aikana huomasin, että olisi pitänyt ottaa juomavyö mukaan mutta koska minulla oli hyvä juoksudraivi päällä niin en enää halunnut kääntyä kotiin tai juosta vähempää kuin sen kymmenen. Ja koska osaan ottaa itseni kanssa nyt vähän rennommin, ajattelin että voin kävellä välillä, jos siltä rupeaa tuntumaan.

Matka sujui tosi hyvin. Missään vaiheessa ei tuntunut pahalta, hengästyttänyt, särkenyt tai tullut tarvetta kävellä. Kotiin tullessa hyvät fiilikset. Tyytyväinen sykkeeseen.

Matka 10,44 km. Kesto 1:39. Keskisyke 145. Keskivauhti 9,31 min/km.



Juoksu 6.6.15

Eilen iltasella satoi vettä vaakasuoraan, tuijotin ikkunasta sateeseen ja arvoin, lähdenkö lenkille vai en. Kun sateeseen tuli pieni tauko, emmin vielä toisenkin hetken mutta vedin sitten kuitenkin lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan. Kiersin lenkin, jota kutsumme Rapakujaksi. Sitä samaa viiden kilometrin kierrosta olen kiertänyt ihan pikkuisesta asti pyörällä, kävellen tai iloisesti hypellen ja kukkia keräillen. Reitin varrella juuri mikään ei ole vuosien mittaan muuttunut, ainoastaan pari talo on tullut lisää, siksi se on erityisen kotoinen.

Suoritus se tämäkin meni oikein hyvin. Keskisyke pysytteli alle 130 ja juoksu kulki. Erityisen tyytyväinen olen tuohon sykkeeseen, joka antaa viitteen että kilpailutilanteessa minulla on varaa parantaa vauhtia ilman, että juoksu menee puuroksi.

Lenkin viimeisellä kilometrillä heräsi ajatus, että ehkä olen valmis nostamaan peruslenkkini pituutta viidestä esimerkiksi kahdeksaan. Se vain, että minusta paras lenkki on se, että saa kiertää kierroksen eikä tarvitse mennä ja palata samaa tietä takaisin. Me vain satumme asumaan niin, että ihan sama mihin suuntaan lähtee kiertämään niin joko matka on tämä kotilenkin 5 km tai sitten vaihtoehtoisesti 10 km tai enemmän. Jos haluaa juosta jotain tuolta väliltä, pitää mennä ja palata samaa tietä.

Matka 5,3 km. Kesto 51:17. Keskisyke 129. Keskivauhti 9,41 min/km.




Alan vissiin olla ajatuksiltanikin enemmän urheilija kuin koskaan. Pohdin todella kauan perjantai-iltana, avaanko oluen vai en. Annoin itselleni lopulta luvan avata tölkin: olihan sentään perjantai, viikkosiivous tehtynä ja ruohokin leikattu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti