lauantai 20. kesäkuuta 2015

Treeni: juoksu 18.6.15

Melkein viikon mittainen tauko liikunnasta on ohi ja olen palannut takaisin treenaamaan.

Kävin keskiviikkona hakemassa uudet lenkkarit, kun edellisiin hiertyi oikeaan kantapäähän reikä. Harmitti, koska olin ostanut kengät suurin piirtein vuosi sitten ja kyllä laatulenkkareiden nyt vähän enemmän pitäisi kestää. Epäilen, että kengissä oli virhe, koska huomasin että oikean kengän kantapään pehmusteista puuttui kantapään nousua estävä muotoilu ja vasemmassa se oli. Kantapään liikkuminen taas voi osaltaan edistää kengän kulumista. Ostaessani uuden parin, jätin vanhat urheiluliikkeeseen, josta ne lähetetään maahantuojalle, joka antaa arvion kengistä.




Olen jo aikaisemmin todennut, että viisi kilometriä on käynyt liian lyhyeksi perusreitiksi ja olen pikkuhiljaa siirtymässä kymppiin. Kymppi on asuinsijaintiini nähden erinomainen, koska noin kymmenen kilometrin reittejä löytyy useampi. Torstaina vedin uudet lenkkarit jalkaani ja lähdin yhdelle sellaisista.

Sää on ollut koko alkukesän vaihteleva, enemmän kylmä kuin lämmin ja siksi vedin päälleni pitkät juoksutrikoot, t-paidan ja pitkähihaisen. Keli osoittautui odotettua lämpimämmäksi ja parin kilometrin jälkeen sain sitoa pitkähihaisen vyötäisille. Matkan edetessä huomasin, että kyllä se kesä on jo niin edennyt, että pitkät trikoot voi heittää odottamaan syksyä ja ne saa vaihtaa sortsimittaisiin.

Sää oli tosiaan kesäisen lämmin, lämpötila lähenteli varmasti kahtakymmentä. Jossain puolenvälin paikkeilla aloin kaipaamaan juomavyötäni. Hölmö, kun jätin kotiin. Nestettä en olisi ihan mahdottomasti tarvinnut mutta sen verran, että olisin saanut kurkkuni kostuttaa.

Kahdeksan kilometrin kohdilla alkoi kengät hiertää. Hiertäminen ei varmastikaan johtunut itse kengistä vaikka uudet ovatkin vaan pienistä hiekan murusista, joita kulkeutui sukan ja kengän väliin. Yritin sormin siivota kantapäitä mutta se ei siinä vaiheessa enää juurikaan auttanut ja jatkoin irvistellen matkaa.

Yhdeksän kilometriä juostuani, oli energiavarat ihan tyhjät ja sinnillä juoksin pari viimeistä kilometriä. Periksi ei annetta. Kirosin taas, kun ei tullut aamulla syötyä. Pitäisi jo uskoa, ettei parilla leivällä jaksa. Huomenna pitää palata taas kaurapuuroon, jonka höystän Neito-öljyllä, turkkilaisella jugurtilla, marjoilla tai banaanilla sekä soijarouheella.

Sykkeestä tein matkan aikana havainnon, että parin kuukauden treeni tuottaa jo hedelmää ja keskisykkeeni on pudonnut alueelta 150-160 alueelle 120-140.

Hei, mähän kehityn!

Matka 11.48 km. Kesto 1:48:05. Keskisyke 142. Keskivauhti 9:23 min/km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti