torstai 7. toukokuuta 2015

Rohkeudesta, juhlista ja elämästä







Kun katselin näitä kuvia läpi, mietin että näytän kuvissa onnelliselta ja tasapainoiselta, tyytyväiseltä itseeni.

Se ei ole aina ollut näin. Onnellinen joo, tasapainoinen no niin ja näin mutta että olisin ollut tyytyväinen siihen mitä olen niin not. Varmasti se on niinkuin sanotaan, että ikä tuo varmuutta. Myös äitiys tuo varmuutta. Koin muutama vuosi sitten myös lyhyen mutta pelottavan sairaalajakson, kun sydämeni keksi ihan oman rytminsä mutta siitäkin selvittiin ja samalla sain opetuksen olla stressaamatta ihan kaikesta.

Vuosi sitten aloitin uudessa työssä, johon lähdin ajatuksella, että kokeillaan ja katsotaan mitä tulee. Eniten pelkäsin työnkuvaani kuuluvaa asiakkaitten tapaamista. Sanoinkin pomolleni jo heti alkuun, että en ole kovin sosiaalinen. Mitä ihmettä juttelen asiakkaille mennessäni heitä tapaamaan. Ajatus lounastapaamisista oli melkein mahdoton. Mutta sitten tapahtui jotain ihmeellistä. Alun jännityksen jälkeen huomasin pärjääväni oikein mallikkaasti. En koe, että olisin vieläkään mitenkään erityisen puhelias mutta olen hyvä kuuntelemaan, niin hyvä että parhaimmassa tapauksessa asiakas jutteli minulle kaksi tuntia ilman että minä sanoin muuta kuin joo ja ihan totta, niin se varmaan on. Vaikka keskustelu oli toispuoleista niin koen, että tapaaminen oli erityisen arvokas ja onnistunut. Ja mitä tulee niihin lounastapaamisiin niin nehän on oikeastaan helpompia kuin toimistoilla tapaamiset, koska silloin voi jutella työasioiden lisäksi vaikka valokuvauksesta, matkoista, urheilusta, maanviljelystä, kalastuksesta ihan mistä vaan. Vuodessa pelko uudesta työnkuvasta on voitettu ja nyt viihdyn työssäni todella hyvin.

Myönnän, että vieläkin aina välillä tunnen itseni typeräksi ottaessani asukuvia. Että vielä otan itse omat asukuvani, kuvaan itse itseni. Itserakasta? Mutta ei se ole sitä. Kaikista eniten kuvaan vaatetta, sen istuvuutta ja värejä. Haluan tuoda esille ajatusta, että second hand pukeutumisella voi luoda omanlaisensa tyylin näyttämättä resupekalta. Second hand pukeutumisen ei tarvitse tarkoittaa vintagepukeutumista tai mitään selkeää tyyliä. Voi pukeutua keräten kirppareilta aikakaudesta tai tyylistä riippumatta upeimmat kuosit, parhaimmat materiaalit ja potentiaaliset muokattavat vaatteet.

Mutta pointtina minulle asukuvaus ja kameran edessä seisominen ovat tavallaan olleet harjoittelua yleisön edessä olemiselle. Aikaisemmin olen vihannut kameroita ja kieltänyt, ettei minua saa kuvata. Mutta nyt kameran edessä seisominen on jo luontevaa. Suoraan verrannollisesti olen alannut myös viihtymään ihmisten keskellä ja suurissakin väkijoukoissa. Kamera on tavallaan ollut ne vieraat ihmiset, jotka eivät ole enää niin pelottavia.

Kauan blogin aloittamista pohtineena olen tyytyväinen, että siihen lopulta ryhdyin. Myönnettäköön, että välillä tunnen lievää pakokauhua siitä, että kuviani alkaa olla satapäin netissä mutta sitten ajattelen, että on siellä miljoonan muunkin ihmisen asukuvia miljoonittain. Blogi on antanut edellä mainittua itsevarmuutta ja itsensä hyväksyntää mutta se on tuonut myös uusia tuttavuuksia. Olen jopa saanut blogin kautta jo pari juhlakutsuakin. Molemmilla kerroilla sähköpostin avattuani olen katsonut molempien olkieni yli, että ihan varmasti, minutko kutsutaan. Ja sitten se valtava riemu.

On jotenkin mahdottoman helpottavaa, että löytää itsensä kanssa tasapainon. Olo helpottuu kaikilla elämän osa-alueilla. Ei tarvitse enää olla niin kovin ankara itselleen. Voi hymyillä omalle peilikuvalleen.

Aurinkoista päivää! <3



-----------------------------------------------
dress / Vietto
earrings / Jatuli
shoes / Vagabond / second hand


2 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus! :) Minullekin tuli ensimmäisenä mieleen näistä kuvista, että sinä näytät niin kauniilta ja onnelliselta :).

    Kaikkeen menee hieman aikaa, kun pitää totutella ja opetella johonkin oman mukavuusalueen ulkopuolella. Minulla kesti tosi kauan ennen kuin uskalsin edes miestäni ottamaan asukuvat ja vieläkään en voi oikein ketä tahansa pyytää kameran taakse. Olin myös ennen todella ujo, mutta väkisin yritin alkaa harjoitella ihmisten kanssa jutustelua ja nyt olen jo päässyt suht sosiaalinen-tasolle :D. Sinä et mielestäni vaikuttanut ollenkaan ujolta tai hissukalta Anskun blogisynttäreillä ja oli mukava vaihtaakin kanssasi pari sanaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. <3

      Minä olen varmaan aina ollut aika arka, varsinkin suurissa ihmisjoukoissa. Mitä suurempi meteli, sitä hiljaisemmaksi olen käynyt ja myös saattanut vetäytyä omiin oloihini. Monen asian summa, että nykyisin osaan keskustella vieraidenkin ihmisten kanssa ja on se helpottavaakin, kun ei enää tarvitse niin pelätä. (Vaikka vetää se edelleen vatsan sekaisin, kun töissä pitää lähteä tapaamaan uutta asiakasta =)).

      Mukava oli myös tutustua sinuun. Kivaa kesää!

      Poista