sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Uuden lajin lumoissa - pyöräily

Välillä on päiviä, ettei huvita lähteä juoksulenkille mutta kroppa kuitenkin huutaa liikuntaa. Ratkaisuksi löytyi hypätä fillarin selkään. Ekan kerran kun lähdin ajamaan, en olisi uskonut kuinka kevyeltä pyöräily voi tuntua. Kunnon pyörä on aivan eri kuin 15 vuotta vanha peruspyöräni, jossa on vielä 26 tuuman renkaat. Tällä jalat teki töitä luonnostaan hyvällä rytmillä ja kevyesti, ajaminen oli nautinto.


Torstaina lähdin ajamaan ilman reittisuunnitelmaa, ajatuksena että poljen noin reilun puolen tunnin lenkin. Ensimmäinen kymmenen kilometriä meni oikein kevyesti. Mutta tein huomion, että juomana saisi olla jotain muuta kuin sokeritonta appelsiini-mehukattia. Olisinko jo niin pro, että voisin hankkia urheilujuomaa. Vieläkö ne turmelee hampaat? Tajusin myös, että kestävyysurheilua harrastavan pitää syödä paremmin. Ateriani taisivat koostua tuona päivänä sekä lounaalla että päivällisellä kalakeitosta, aamulla kahvia ja leipää. Ei järin energiaa antavaa.

Seuraavalla viidellä kilometrillä huomasin olevani hengästynyt ja sykkeet olivat korkeat. Himmasin vähän mutta pidin silti yllä hyvää sykettä. Kärsin ajoittain varpaiden suonenvedoista, sellaisista jotka ottaa ihan helkkarin kipeää. Nyt vasemman jalan yksi varvas alkoi vetää väärään suuntaan. Siinä ei ollut paljon tehtävissä, kuin koittaa siirtää jalan painoa polkimella eri kohtiin. Tähän vaivaan tarvitsin magnesiumia. Olen hyvä aloittamaan magnesiumkuureja mutta unohdan tabletin ottamisen muutamassa päivässä. Jos purkin laittaisi hammasharjan viereen niin muistaisiko sen sitten ottaa aina ennen nukkumaanmenoa (olisi apu myös ajoittaisiin pohjekramppeihini).


Viimeisillä kilometreillä ei juuri ollut muuta huomionarvoista kuin että tottumattomuutta ajo alkoi tuntua istumalihaksissa. Siihen vaivaan ei auta kuin hypätä uudestaan fillarin satulaan.

--------------------------------------

Olen käynyt nyt kolmena päivänä peräkkäin fillarirundilla ja hitsin hyvältä tuntuu. Varustetasokin on kasvanut pyöräilykengillä ja naisten satulalla. Muuten kaikki varusteet hanskoineen, ajohousuineen ja kypärineen löytyikin jo omasta kotitaloudesta. Myös se pyörä oli valmiina mieheni harrasteneisuuden myötä.

Ensimmäinen kerta lukkopolkimilla oli mieleenpainuva eikä todellakaan mennyt niinkuin Strömsössä, siitä muistona mojovia mustelmia nilkasta olkapäähän asti. Saatan kertoa tarinan joskus, jos nolostumiseltani pystyn.


torstai 28. toukokuuta 2015

Keltainen retromekko ja Reiman farkkutakki


Keltainen ei kuulu vaatekaappini väreihin. Olen liian käytännöllinen, siksi jätän keltaiset vaatteet ostamatta. Keltaista ei voi pestä tumman pyykin kanssa, koska se ajan myötä vetää tummasta pyykistä väriä ja muuttuu likaisenkeltaiseksi. Eikä sitä voi pestä valkoisenkaan kanssa, kun no, valkopyykkiin kuuluu vain valkoinen tai vaalea. Ja yhden vaatteen peseminen yksin pesukoneessa tuntuu aina yhtä pahalta ja ei-ympäristöystävälliseltä.

Yllättäen kaikki keltaisen värin aiheuttama pesutekninen ongelmallisuus katoaa, kun kirpparilta löytää parilla eurolla retrotakkimekon. Keltaisen. Hiiteen käytännöllisyys. Paitsi että tämän mekon kanssa sitä käytännöllisyyttä vasta onkin ajateltava, koska mekko on vähän lyhyenpuoleinen. Alushame pelastaa hieman mutta kyllä tämä mekko taitaa olla sopiva vain niihin juhliin, joissa ei istuta ollenkaan.

Mutta ei ajatustakaan, että luopuisin tästä sen ongelmallisuuden takia. Ei yksi epäkäytännöllinen mekko niin paljon kaapista tilaa vie, niiden muiden epäkäytännöllisten vieressä.








En ollut tiennyt, ennenkuin löysin tämän denimtakin, että Reimalla on ollut vuosikymmenten aikana myös muutakin tuotantoa kuin teknisiä tekstiilejä lapsille. En edes ollut sisäistänyt, että Reima on jo 70-vuotias, vaikka periaatteessa kuulun kohdeasiakasryhmään ja väkisinkin, blogeja seuranneena olen Reiman mainontaan törmännyt.

Mielenkiintoista olisi saada takille valmistusvuosikymmen. Veikkaisin 60-70-lukua. Reimalla näytti olevan pinterest-tili, josta löytyisi kuvia 70-vuotisen historian varrelta mutta koska en ole kirjautunut pinterestiin, en päässyt tutkimaan muutamaa riviä kauemmas ilman kirjautumista. Asia kiinnostaa sen verran, että pitäisi ehkä ihan sitä varten kirjautua.



--------------------------------------
denim jacket / Reima (vintage) / Holmström Second Hand
bag and retro dress / second hand
shoes / Minna Parikka


tiistai 26. toukokuuta 2015

Rhodotarhassamme kukkii P.J.Mezitt

Puutarhassamme on oma nurkkauksensa alppiruusuille. Kun mieheni kahdeksan vuotta sitten ehdotti rhodotarhan perustamista, olin epäileväinen. Ajattelin, että kasvuvyöhykkeemme (III) on liian kylmä alppiruusuille.



Ensimmäinen kevät olikin hankala rhodoille. Muistan, että silloin oli pitkään kuivaa ja yöpakkasia. Etummaiset (nyt kukkiva P.J. Mezitt) kärsivätkin mittavasti kevätöiden kylmyydestä ja arvelimme, etteivät ne selviäsi. Sinnikkäästi kuitenkin jatkoimme kastelua ja yöksi levitimme taimien päälle harsoja ja lakanoita.

Sinnikkyytemme palkittiin ja Mezittit taisivat kukkiakin pienin kukinnoin heti ensimmäisenä keväänä. Nyt vuosia myöhemmin, kun pensaat alkavat olla maksimimitassaan, saamme ihastella niiden runsaankaunista melkein aniliininpunaista kukintaa.





Nämä kuvat ovat viime viikolta, jolloin kukinta oli vasta alkamassa. Nyt muutamia päiviä myöhemmin, kukinta on parhaimmillaan. Jos vain muistan niin voisin instagramiin lisäillä jonkun kuvan.

Lisäksi rhodotarhastamme, Mezittien takaa, löytyy kaksi puistoalppiruusua (Catawbiense Grandiflorum), joiden kukintaa odotamme alkavaksi parin viikon kuluttua.

Rhodotarhaan mahtuisi vielä pari yksilöä lisää. Alppiruusujen lisäksi kauniita samanlajin edustajia olisivat myös atsaleat.

-----------------------------------------------------------

Juuri nyt on muuten alkanut parhain kausi tutustua Mustilan mittavaan alppiruusutarhaan Elimäellä.

Elimäellä sijaitseva Arboretum Mustila on Suomen vanhin ja suurin arboretum eli puulajipuisto. Vuodesta 1902 lähtien valtioneuvos A. F. Tigerstedtin perustamassa arboretumissa on koeviljelty koti- ja ulkomaisten puulajien kestäviä alkuperiä laajoissa tutkimusmetsiköissä ja ainutlaatuisessa metsäpuutarhassa. Mustila tunnetaan erityisesti eksoottisista havupuumetsiköistään sekä kesäkuussa kukkivista sadoista alppiruusuista ja atsaleoista. Arboretum myös myy kylmänkestävien puiden ja pensaiden siemeniä ja pikkutaimia.

Voi että, nyt tuli kaipuu Kymenlaaksoon. Mitäköhän meidän silloisen asuinsijan puutarhallemme kuuluu...


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Näkökulma juoksuharrastukseen

Blogistani ja instagramista on varmasti käynyt selville, että harrastan juoksua. Olen kertonut tuntoja harrastuksen aloituksesta ehkä joskus myös motivaation puutteesta. Olen kertonut kehityksestäni yleisellä tasolla mutta jättänyt tarkoituksella kertomatta juoksumatkojen pituudet ja -ajat.

Kysymys: Kirjoitusteni ja kertomani perusteella, minkälaiselle tasolle arvioit minut juoksijana?


En ole ikinä ollut kestävyysjuoksija enkä ole ikinä lajista tykännyt ja siksi lajin aloittamisen harkitseminenkin jo tuntui vastenmieliseltä. Kipinä juoksuharrastuksen aloittamiseen tuli mitä suurimmassa määrin mieheltäni, joka on treenannut nyt kolmisen vuotta tavoitehakuisesti pitkänmatkanhiihtoa ja -juoksua sekä voimaharjoittelua. Tänä kesänä hän aikoo osallistua myös ensimmäiseen triathloniinsa. Kun vierestä seuraa, miten toisen kunto kehittyy ja miten paljon urheilu on tuonut häneen arkeensa lisää energiaa, alkoi itseäkin houkuttamaan, josko sittenkin minusta olisi siihen.

En ole kauheasti valottanut juoksumatkojani tai- aikoja, koska olen lähtenyt ihan nollasta ja vaikka kuntoni on kehittynyt, olen silti edelleen aika hidas. Tänä keväänä olen käynyt kahdessa hölkkätapahtumassa ja molemmilla kerroilla lähtökäskyn kajahdettua, olen jo ensimmäisellä kilometrillä jäänyt kauas kilpakumppaneista. Pikkuhiljaa.

Mutta miksi haluan kertoa, että olen harjoittelusta huolimatta juoksijana hitaan puoleinen on se, että ehkä joku muukin haluaisi aloittaa juoksemisen nollasta mutta tuntee sen ylivoimaisen haasteelliseksi. Kun lähtee nollilta ensimmäista kertaa juoksemaan, voi tuntua helposti jo ensimmäisen sadan metrin aikana, ettei tästä mitään tule, hengästyttää ja voimat loppuu. Mutta kun muistaa, että juosta voi ihan hitaastikin ja ilman kelloa tai sykemittaria, kuunnellen itseään ja säännellen vauhdin sen mukaan mitä kehossaan tuntee, niin lajiin pääsee helpommin kiinni. Älä ainakaan vertaa suoritustasi muihin harrastajiin. Ole ylpeä siitä, että olet vetänyt lenkkarit jalkaan ja lähtenyt liikkeelle.

Itse olen harrastanut juoksua nyt parisen vuotta. Välillä on mennyt paremmin, välillä laji on tihkonut oikein kunnolla, välillä olen luovuttanut ja sitten taas parin kuukauden jälkeen palannut maantielle. Aikaa on kulunut ja vasta nyt asiat ovat loksahtaneet paikalleen. Ajattelisin, että olen vihdoin päässyt siihen pisteeseen, josta liikunta aktiivisesti harrastavat puhuvat eli jäänyt koukkuun. Lenkin jälkeen minun tekee useasti mieli lähteä uudestaan lenkille.

Tsemppiä muillekin lajia aloittaville! Hyvä siitä tulee.

Oletko juuri aloittanut juoksuharrastuksen? Olisi hauska kuulla tuntojasi. Voit kommentoida tänne blogiin, facebookiin tai instagramiin.


Juoksuajastani voin kertoa, että juoksen viisi kilometriä samaan aikaan kuin mieheni kymmenen.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kaksien syntymäpäiväjuhlien mekko

Ystäväni täytti vuosia ja juhlimme sitä viime lauantaina kera hyvän ruuan, juoman ja iloisen juhlaväen. Juhlapukineeksi valikoitui Holmströmmiltä löytämäni vintagemekko. Olen jotenkin aina ajatellut, ettei a-linjaiset mekot sovi minulle mutta vielä mitä, tämä mallihan passaa oikein hyvin. Mikähän noita ihmeellisiä "ei sovi minulle"- ajatuksia päähän tuottaa?







Samassa mekossa juhlin myös pari viikkoa sitten Peace&Style-blogin viisivuotissynttäreitä Helsingissä. Juhlatunnelmia sieltä voit käydä kurkistamassa täältä. Juhlien teemana oli hyvinvointi, terveet elämäntavat ja itsestänsä huolta pitäminen. Itseeni suuren vaikutuksen teki juhlassa puhumassa käynyt Karita Tykkä. Karita on itselleni hyvinkin vieras, tiesin oikeastaan hänestä vain hänen missitaustansa ja että hän puuhailee terveysasioiden parissa mutta en sen enempää.

Mutta mikä karisma hänestä paistoi ja miten paljon energiaa hän toi kuulijoihinsa ihan jo läsnäolollaan. Ja miten paljon hänellä oli tietoutta terveellisestä ravinnosta.

Ehkä parhaiten mieleeni jäänyt asia Karitan puheissa oli itsensä kuunteleminen. Asiana ei mikään uusi. Olenhan minäkin lukenut monenlaisia mindfulness- ja tietoisuusartikkeleita lehdistä, blogeista ja kirjoista. Mutta se että lukee, ei välttämättä vielä tarkoita että asian sisäistää. Eikä varmaan tälläkään kertaa asia olisi mennyt perille asti, jos siitä olisi vain kerrottu. Mutta Karita kehottikin meitä luentonsa aluksi sulkemaan silmät ja piti lyhyen läsnäoloharjoituksen. En nyt tiedä, tunsinko siinä hetkessä itsessäni mitään sen kummempaa mutta ajatus jäi elämään mieleeni.

Joskus asioiden todellinen sisäistäminen tarvitsee juuri oikean ajan, paikan, ihmiset sekä ehkä tuoksun ja tunnelman. Viime päivinä olen useammankin kerran hiljentynyt kuuntelemaan itseäni ja tehnyt vasta sitten ratkaisuja sekä päätöksiä. Ja nyt ei puhuta sen suuremmista päätöksistä kuin jotka liittyvät syömiseen, nukkumiseen ja liikuntaan.

Jos teillä on joskus mahdollista päästä kuuntelemaan Karita Tykkää niin menkää ihmeessä. Valloittava persoona.



Kiitos molempien synttärijuhlien sankareille kutsusta, juhlista, ruuista, hauskasta tunnelmasta ja uusista tuttavuuksista. <3


maanantai 18. toukokuuta 2015

Ruusuisia tuulia

Joskus asukuvausolosuhteet voivat ikkunasta katsottuna näyttää täydellisiltä, aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä. Todellisuus: aurinkoista ja lämmintä mutta puuskittainen tuuli ja vauhdilla liikkuvat pilvet. Aurinko pilvessä, kamera tarvitsee lisää valoa ja hups, aurinko tuli pois pilven takaa, kamerassa liikaa valoa. Tuulikin oli juuri niin puuskittaista, että vuoroin ei tuullut yhtään ja seuraavassa hetkessä niin kovaa, että hiukset olivat aikamoinen tuulenpesä ja takinliepeet korvissa. Paljon tuli epäonnistuneita ruutuja mutta aina niistä huonoista kuvaushetkistä joku julkaisukelpoinenkin kuva löytyy, etenkään kun ei katso niin kriittisesti.





Voihan nyt ruusupaita. Ihan mummo vai just cool?

Ensimmäinen ajatukseni paidan nähtyäni oli: i-ha-na. Toinen ajatus: ai-ka mum-mo. Neule on Vero Modaa, vaikea sanoa miltä ajalta. Materiaali 100% puuvillaa ja tuntuma käteen: laadukas ja kestävä. Ei ehkä kuitenkaan kuluvaa vuosikymmentä.

Kirpparipukeutumisen positiivisia puolia on, että vaatteita voi helposti ostaa testattavaksi ja jos ei tykkääkään niin ei rahallisesti putoa korkealta. Vaikka tyylini on vähän sillisalaatti niin olen jo aika varma ostaja vähän jännittävämpienkin vaatteiden kanssa. Hutihankintoja ei juuri tule enää tehtyä. Oikeastaan jo tiesin tämänkin ruusuisen paidan hyväksi hankinnaksi, vaikka pieni epäilyksen ääni yrittikin uskoani horjuttaa.


Translation: New shirt with roses, cool or granny?



-------------------------------------------
shirt / VeroModa / Fida
skirt / KappAhl
jacket / VeroModa / second hand
bag / Lumi
brogue shoes / Janita
earrings / Aarikka / second hand


sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Rauhallisesti kotona sunnuntaiaamupäivänä






Sunnuntait ja erityisesti sunnuntaiaamupäivät ovat minulle niitä erityisen tärkeitä. Ne ovat omaa aikaa, keittiössä, mutta silti omaa aikaa. Kun muut lähtevät aamupalan jälkeen ulos, minä avaan Radio Suomen ja kuuntelen musiikkia menneiltä vuosikymmeniltä ja kokkaan käyttäen kaiken sen luovuuden, mikä arjen kiireessä jää keittiössä käyttämättä.

Kun veitsi kuorii perunaa, raastin raastaa porkkanaa ja liedellä kiehuu pavut ja parsa, soi aamussani ensin Tarja Närhin iskelmäradio ja heti perään Jake Nymanin popradio. Täytyy myöntää, että pikkaisen kaipaan kyllä Hectorin samettista ääntä sunnuntaiaamujani sulostuttamaan. Hectorin eli Heikki Harman ohjelma Pop eilen - toissapäivänä lopetettiin minun ja monen muunkin harmiksi vuoden vaihteen paikkeella. Mutta samoissa leppoisissa tunnelmissa, välillä radion mukana laulaen, hommat sujuu näinkin.

Keittiöradiot auki ja mukavaa sunnuntaita.



torstai 14. toukokuuta 2015

Nerokasta muotoilua - kahvilusikka - sekoitustikku

Ensi alkuun hämmästelin ja vähän paheksuinkin, että tällaiseksi on mennyt sitten kahvilusikatkin lentokoneessa. Kertakäyttöisiä "muka"lusikoita. Pah.




Kertakokeilun jälkeen perun kaiken väheksynnän. Lusikan muotoiluun on todella panostettu. Ottaessasi kupin käteen, asettaen sormen oikeaoppisesti lusikan päälle, lusikka kääntyy 180 astetta mukaillen sormen liikettä, jolloin sormi suorastaan lepää lusikan päällä.

Lisäplussaa verraten tavalliseen muovilusikkaan, tämä pysyy hyvin paikallaan kahvia juodessa. Muoviset pikkulusikat saattoivat ikävästi liikahtaa sormen alla aiheuttaen pärskeitä, joskus jopa raapaista poskea. Mutta ei tämä sekoitustikku, jonka pää on kivasti pyöristetty pallonmuotoon.

Harmillista, että tikut ovat kertakäyttöisiä, etenkin kun ne on valmistettu vahvan tuntuisesta muovista ja kestäisivät varmasti useammankin käyttökerran. Ne eivät ehkä kuitenkaan kestäisi konepesua ja villiveikkaus, ettei Finnairille palkata ketään käsitiskaamaan kahvinsekoitustikkuja.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Vintagejakku ja lentoturvallisuudesta








Taidan olla parhaimmillani pukeutujana, kun lähestyn vaatekaappiani ilman mitään ajatusta. Niinkuin taiteilija kohtaa valkoisen canvastaulun. Aloitin uudesta vintagehankinnasta riikinkukkokauluspaidasta, edeten ysäri viisnollaykkösten kautta ehtaan 60-luvun jakkuun, joka on muuten äitini vanha. Vähän käärittyjä lahkeita niin se on siinä: kevyttä ja kevättä.

---------------------------------

Käväisin tänään pikaseen Helsingissä lentäen. Mikä siinä on, kun sanotaan että turvavyön saa avata vasta merkkivalon sammuttua niin ihmiset avaa sen laskun jälkeen parkkiinrullauksen aikana. On turvallisuuteen liittyvä syy miksi se pitää olla ihan loppuun asti kiinni. Ja kun faktinen fakta on, että ei sieltä peltilinnusta edes pääse ulos ennen kuin henkilökunta antaa luvan ja sittenkin vielä pitää kiltisti jonottaa ja odottaa, että kone tyhjenee järjestyksessä. 

---------------------------------

Tuo keltainen pensas on muuten koreanonnenpensas. Useana vuonna ihailin sitä veljeni pihassa. Viime kesänä hankin sellaisen meillekin. Se kukkii aikaisin keväällä kauniin kirkkaan keltaisin kukinnoin ja tekee lehdet vasta sen jälkeen.



maanantai 11. toukokuuta 2015

Sympaattinen sämpylä



Oletteko ikinä törmänneet sämpylään, joka on muodoltaan ja ulkonäöltään sympaattinen ja lempeä. Niin sympaattinen ettei sitä malta leikata veitsellä puoliksi, se olisi liian brutaalia. Ennemmin murtaa sämpylän käsillä kahdeksi palaksi. Minä kohtasin sellaisen sämpylän tänään työpaikkani ruokalassa. Ensi kerralla otan teille kuvan niin ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Koska minulla ei ollut kuvaa sämpylästä, saatte kuvia Monty-pojasta, lempeä hänkin.

Lempeää viikkoa!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

The Biker


Te, jotka olette etsineet vanhaa kunnon pätkärotsia, paksulla nahalla ja isoilla metallisilla vetoketjuilla, tiedätte kuinka vaikeaa sellaista on löytää sopuhintaan. Minulle kävi säkä ja toinenkin, kun löysin tämän rotsin. Se löytyi paikalliselta facekirpparilta. Harmikseni joku oli ehtinyt siitä jo kiinnostua ja ajattelin takin menneen. Kului aikaa ja takki pompsahti uudelleen samaan paikkaan myyntiin, silloin olin tikkana valmiina ja otin yhteyttä myyjään. Sovimme vielä, että voin sovittaa ennen ostopäätöstä (paikallisen facekirpparin etuja).

Kaupankäynnin hoidin taas niin mallikkaasti, kuin tapanani on eli maksan vähän liikaakiin, kun tuntuu että muuten lähtee liian halvalla. Takista oli siis ilmoituksen perusteella se joku minua ennen tarjonnut 10€. Tuon verran tiesin lähtiessäni takkia sovittamaan. Paikalla selvisi, että se joku oli jättänyt lunastamatta mutta en tiennyt mihin hintaan. Siinä pyörittelimme ajatusta kymmenestä eurosta. Myyjä oli vähän niin ja näin, että ehkä vähän enemmän pitäisi saada. Tajusin tilanteessa, että puhumalla olisin saanut takin sillä kympillä mutta minäpä tarjosin kaksi. Kaupat tuli. (Älkää päästäkö minua käymään kauppaa, saan periaatteessa kiltteydelläni aina takkiin.) Lisää hyvistä kaupankäyntitaidoistani täällä.

Ostin takin taloudesta, jossa poltettiin tupakkaa ja lisäksi siinä oli pistävä vanhan talon haju. Haju oli niin vahvan pistävä, että second hand vaatteita ennenkin ostaneena tiesin, ettei se ikinä lähde pelkällä tuuletuksella. 

Takki tuntuu itsessään kantavan onnea. Viedessäni sen pestäväksi, sovimme että minulle soitetaan pesulasta ennen kuin mitään tehdään ja annetaan arvio, mitä takille kannattaa tehdä sen hintaan ja kuntoon nähden. Tiesin jo valmiiksi, että nahkatakin pesettäminen on arvokasta ja olin varautunut maksamaan siitä n. 100 euroa. Mutta pesulasta soitettiinkin, että heille oli tulossa emulsiopesukouluttaja, että voisivatko he käyttää takkiani koulutusmateriaalina ja samalla saisin takin pesuun reilun alennuksen. Tottakai se sopi. Lopulta takin pesu maksoi alle 30€ ja takin kokonaishinnaksi tuli 50€.

Me happy!


torstai 7. toukokuuta 2015

Rohkeudesta, juhlista ja elämästä







Kun katselin näitä kuvia läpi, mietin että näytän kuvissa onnelliselta ja tasapainoiselta, tyytyväiseltä itseeni.

Se ei ole aina ollut näin. Onnellinen joo, tasapainoinen no niin ja näin mutta että olisin ollut tyytyväinen siihen mitä olen niin not. Varmasti se on niinkuin sanotaan, että ikä tuo varmuutta. Myös äitiys tuo varmuutta. Koin muutama vuosi sitten myös lyhyen mutta pelottavan sairaalajakson, kun sydämeni keksi ihan oman rytminsä mutta siitäkin selvittiin ja samalla sain opetuksen olla stressaamatta ihan kaikesta.

Vuosi sitten aloitin uudessa työssä, johon lähdin ajatuksella, että kokeillaan ja katsotaan mitä tulee. Eniten pelkäsin työnkuvaani kuuluvaa asiakkaitten tapaamista. Sanoinkin pomolleni jo heti alkuun, että en ole kovin sosiaalinen. Mitä ihmettä juttelen asiakkaille mennessäni heitä tapaamaan. Ajatus lounastapaamisista oli melkein mahdoton. Mutta sitten tapahtui jotain ihmeellistä. Alun jännityksen jälkeen huomasin pärjääväni oikein mallikkaasti. En koe, että olisin vieläkään mitenkään erityisen puhelias mutta olen hyvä kuuntelemaan, niin hyvä että parhaimmassa tapauksessa asiakas jutteli minulle kaksi tuntia ilman että minä sanoin muuta kuin joo ja ihan totta, niin se varmaan on. Vaikka keskustelu oli toispuoleista niin koen, että tapaaminen oli erityisen arvokas ja onnistunut. Ja mitä tulee niihin lounastapaamisiin niin nehän on oikeastaan helpompia kuin toimistoilla tapaamiset, koska silloin voi jutella työasioiden lisäksi vaikka valokuvauksesta, matkoista, urheilusta, maanviljelystä, kalastuksesta ihan mistä vaan. Vuodessa pelko uudesta työnkuvasta on voitettu ja nyt viihdyn työssäni todella hyvin.

Myönnän, että vieläkin aina välillä tunnen itseni typeräksi ottaessani asukuvia. Että vielä otan itse omat asukuvani, kuvaan itse itseni. Itserakasta? Mutta ei se ole sitä. Kaikista eniten kuvaan vaatetta, sen istuvuutta ja värejä. Haluan tuoda esille ajatusta, että second hand pukeutumisella voi luoda omanlaisensa tyylin näyttämättä resupekalta. Second hand pukeutumisen ei tarvitse tarkoittaa vintagepukeutumista tai mitään selkeää tyyliä. Voi pukeutua keräten kirppareilta aikakaudesta tai tyylistä riippumatta upeimmat kuosit, parhaimmat materiaalit ja potentiaaliset muokattavat vaatteet.

Mutta pointtina minulle asukuvaus ja kameran edessä seisominen ovat tavallaan olleet harjoittelua yleisön edessä olemiselle. Aikaisemmin olen vihannut kameroita ja kieltänyt, ettei minua saa kuvata. Mutta nyt kameran edessä seisominen on jo luontevaa. Suoraan verrannollisesti olen alannut myös viihtymään ihmisten keskellä ja suurissakin väkijoukoissa. Kamera on tavallaan ollut ne vieraat ihmiset, jotka eivät ole enää niin pelottavia.

Kauan blogin aloittamista pohtineena olen tyytyväinen, että siihen lopulta ryhdyin. Myönnettäköön, että välillä tunnen lievää pakokauhua siitä, että kuviani alkaa olla satapäin netissä mutta sitten ajattelen, että on siellä miljoonan muunkin ihmisen asukuvia miljoonittain. Blogi on antanut edellä mainittua itsevarmuutta ja itsensä hyväksyntää mutta se on tuonut myös uusia tuttavuuksia. Olen jopa saanut blogin kautta jo pari juhlakutsuakin. Molemmilla kerroilla sähköpostin avattuani olen katsonut molempien olkieni yli, että ihan varmasti, minutko kutsutaan. Ja sitten se valtava riemu.

On jotenkin mahdottoman helpottavaa, että löytää itsensä kanssa tasapainon. Olo helpottuu kaikilla elämän osa-alueilla. Ei tarvitse enää olla niin kovin ankara itselleen. Voi hymyillä omalle peilikuvalleen.

Aurinkoista päivää! <3



-----------------------------------------------
dress / Vietto
earrings / Jatuli
shoes / Vagabond / second hand