lauantai 21. maaliskuuta 2015

Maailman huonoin nettikirppismyyjä


Innostuin pitkästä aikaa laittamaan vaatetta nettikirppikselle myyntiin, tällä kertaa paikalliselle facekirpparille, koska näyttäisi että siellä tavara vaihtaa omistajaa ihan hyväänkin hintaan. Olen saanut nyt myytyä kaksi mekkoa ja todennut, että olen ehkä maailman huonoin käytetyn tavaran myyjä.

Myymäni vaatteet ovat aina kuntoluokitukseltaan erittäinhyväkuntoisia tai uudenveroisia, jopa uusia. Silti syynään vaatteen suurennuslasilla pienintä nyppyä myöten vielä varmistuksen varmistukseksi, ettei vaankaan tulisi huonoa palautetta. Mitä jos joku jostain valittaisi, kuinka pahalta se tuntuisi. Tuohan on ihan turha pelko, koska kuten jo mainitsin, myyn vaan hyväkuntoista tavaraa mutta silti.

Myynti-ilmoitukseen muotoilen ehdon, että vaate pitää hakea kotoani tai sitten tuon omien menojen mukaan keskustaan. Ihan vaan siksi ettei ostaja pety, jos en heti kaupan teon jälkeen lähde tuomaan vaatetta ostajan kotiin. Todellisuudessa kukaan ei luultavasti odota minulta moista.

Kun kauppa on tehty, alan pohtimaan meidän kylätien kuntoa, että se on taas kuralla. Enhän mitenkään voi pyytää ostajaa hakemaan vaatetta kotoani. Siinähän nyt vähintään auto likaantuu ellei jopa kuoppaan ajettaessa hajoa. Rupean pohtimaan, olisko minulla sittenkin jotain asiaa kauppaan, että voisin sopia treffit ostajan kanssa. Ilmoituksessani lukee että nouto ja mistä päin paikkakuntaa tai  että tuon omien menojen mukaan keskustaan. Siis ostaja on tietoinen kaupan ehdoista mutta silti stressaan, että mitähän se nyt ajattelee.

Kun kohtaan ostajan, olen hyvin hyvin nöyrä. Että voit vielä sovittaakin, jos haluat, että jos et tykkääkään niin voidaan kyllä perua kaupat. Tähän mennessä molemmat ostajat ovat napanneet mekot mukaansa kummempia kyselemättä saati että olisivat edes mekkoa tarkemmin tutkiskelleet.

Mikä on nolointa myyntitaidoissani. Maksun hetkellä olen jo unohtanut, että minulle kuuluu edes mitään maksaa. Jos minusta riippuisi niin en edes heti huomaisi, vaikka raha ei vaihtaisikaan omistajaa. Molemmilla kerroilla olen vasta siinä kohtaa tajunnut, että minulle kuuluu maksu, kun käteeni on ojennettu seteli.

Toisella myyntikerralla vielä huutelin ostajan perään, että toivottavasti mekko tuo sinulle enemmän iloa kuin minulle. Mielessäni jo huolehdin ja harmittelen, että mitä jos se mekko ei ostajalle sovikaan ja nyt sillä on mennyt kymppi ihan hukkaan.

Ehkä kuitenkin vain kiltisti kannan tuon vaatepinon hyväntekeväisyyteen niin ei tartte stressata niin paljon.


2 kommenttia:

  1. Se on vaan alku kankeutta! ;)
    Tuire

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä niin helppo tapa myydä paikallisella facekirpparilla, että jatkossakin palvelua käytän.

      Poista