lauantai 14. helmikuuta 2015

Valkosipulia, mustikkaa ja Gefilus-mehua

Kolmen viikon sairasteluputki takana. Vedettiin koko perheen voimalla ensin flunssa/influenssa ja siihen päälle vatsatauti. En tajunnut, ennenkuin katsoin tänä aamuna ottamani asukuvat läpi, kuinka kalpealta näytän. No ei ihme, peruskunto meni todella heikoksi eikä ruoka viime viikkoina ole paljon maistunut. Mutta kyllä tämä tästä. Nyt on koko ajan nälkä ja jaksaa taas kävelläkin kunnon lenkkejä (keskiviikkona oli vielä 300 metriäkin liikaa).




Vaan eipä ole tullut viime viikkoina paljon pukeuduttuakaan. Se vähän mitä olen käynyt töissä, olen pukeutunut samoihin farkkuihin ja flanellipaitaan. Kotona olen luuhannut milloin missäkin verkkareissa. Viime sunnuntaina valmiiksi katsomani asukokonaisuus riippui tuossa kaapin ovessa koko viikon. Tänään nostin sen viimein kaappiin, ehkä ensi viikolla.


Vaikka kasvot ovat kalpeat ja voimat vielä hakusessa niin tänään jaksoin pitkästä aikaa pukeutua kunnolla ja sukia hiuksiakin vähän ojennukseen. Kyllä se vaan piristää, kun on vaatteet ojennuksessa, ainakin minua. Täytyy myöntää, että viime viikot on tuntunut sekä pukeutumisharrastukseni että blogin kirjoittaminen täysin turhalta mutta tervehdyttyäni on kaikki se turhuuden tunne hävinnyt ja mielenkiintoa riittää taas molempiin entisen lailla.

Valkosipulia, mustikkaa ja Gefilus-mehua teille, jotka ette vielä ole sairastuneet ja pikaista paranemista tuota alussa mainitsemaani settiä vetäville!


-----------------------------------------
hame, neuletakki ja pitsitoppi / kirppis
saappaat / Caprice
riipus / isän käsialaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti