sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Sairaslomalla olemisen vaikeus

Aloitin tuossa ennen joulua potemaan ihan käsittämättömän sitkeää flunssaa ja se kestikin ihan näihin päiviin asti. Flunssa oli kohdallani siitä hankala, että se ei lyönyt kunnolla päälle mutta ei sitten millään meinannut antaa periksikään. Tuli kärsittyä koko oireiden kirjo- päänsärky, kurkkukipu, yskä, silmätulehdus.


Koska en "ihan oikeasti" ollut kipeä vaan oireilin vain, niin enpä tietysti osannut kunnolla levätäkään. On helpompaa sairastaa, kun on kunnon oireet- kuumetta tai särkyjä. Tällä lailla lievin oirein, pystyy arkea suorittamaan lähes tavalliseen tapaan eikä lepohetkiä osaa järjestääkään. Minun flunssani on aina ollut tällainen, nuhaa ilman kuumetta, sairas mutta ei sänkypotilaskaan. Iän karttuessa tuntuu, ettei nuha mene entiseen tapaan parissa päivässä ohi, vaan saan ryystää ja köhiä viikkotolokulla.

Mieleeni juolahti hullu ajatus, olisiko syytä himmata, heittäytyä viltteihin ja kokeilla täydellistä pysähtymistä. Olla poissa töistä. Sairastaa.


Tuossa viikolla kärsittyäni pari iltaa sietämättömästä kurkkukivusta, päätin että nyt ollaan saikulla ja oikeesti. Satuin olemaan yksin kotona aamupäivän. Kiikutin kännykkäni käteni ulottumattomiin, etten pääse lukemaan työmeilejä. Keräsin sohvalle kasan peittoja. Kaivoin tv-tallenteista dokumentit Diana Vreeland, muotimaailman legenda sekä Vogue- muotitoimittajien mahti. Tälläsin itseni sohvalle ja oikein todella päätin, että tässä pysyn enkä hievahdakaan ellei ole pakko.



Suoritin saikku-aamupäivääni oikein mallikaasti. Minulle jopa tuotiin isän keittiöstä takeaway-ateria salaatteineen ja lisukkeineen lämpimänä rasiassa. Sitten alkoi virrata porukkaa kotiin ja sain unohtaa lepäilyt siltä erää. Tuo parituntinenkin kuitenkin teki oikein hyvää, tunsin oloni paljon energisemmäksi ja jaksoin uusin voimin lähteä arjen pyörteisiin. Kurkkukipukin tuntui helpottavan lepäillessä.

Yleisesti ottaen arjen suorittamista pitäisi useammankin kerran paeta muotidokumentteihin ja lämpimiin viltteihin. Normiarjessa se vain on kohdallani melko mahdotonta, koska minua tarvitaan.


****************************************

Idean tämän postauksen mustavalkoiseen värimaailmaan poimin Curious Nooran Ajankuluksi-postauksesta. Postaus pohtii somen vaikutusta arkeemme. Sitä kuinka asioita jää tekemättä, kun käsi hakeutuu puhelimelle ja sitä kuinka some vaikuttaa keskittymiskykyymme. Kannattaa lukea myös kommentit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti