lauantai 20. joulukuuta 2014

Nuermon joulu - after work shopping

Holmström second hand on järjestänyt tässä syksyn mittaan useammankin tapahtuman, minä pääsin vihdoin perjantaina osallistumaan yhteen sellaisista, after work shoppingiin. Tapahtumassa julkaistiin myös Holmströmin ensimmäinen lehti, Nuermon joulu. (Nuermo? Ripaus paikallistuntemusta niin nimi aukeaa. Hih.)



Voi vitsit olikin kivat pirskeet. DJ Teemu soitti levyjä ja tarjolla oli suklaata, pipareita kahdella juustolla ja lämmintä glögiä. Vaikka itse vierailenkin liikkeessä tasaisin väliajoin niin yleensä aina kuitenkin aikataulun kanssa, aina on kiire jonnekin. Eilen ei ollut minullakaan kiire ja ehdin rauhassa hypistellä jokaisen helyn, kengän, laukun ja vaatteen.



Jos osaisin käyttää crop-toppeja, olisin ehdottomasti ostanut tämän kimaltelevan topin korkeavyötäröisten housujen tai hameen pariksi. Topin tekijä oli muistaakseni Suomen tai Turun kukkatehdas. Kuvassa käsissäni olevat kengät sovittelin nyt toisen kerran mutta en ihan vielä saanut vakuutettua itseäni, ovatko kengät jalkaani sopivat ja olisiko niille käyttöä. Mutta hulppeat ne oli, miten niitä kuvailisin: avokkaat sukkavarsilla, ehkä 60-luvulta. Makeesti ainakin passaa 60-luku henkisten mekkojen kanssa. Koko on muuten 40-41, jos joku innostuu.


Kauppias ite ja ensimmäinen Holmström zine

Kivat jouluiset pirskeet, joista ajelin hyvillä mielin kotiin ja viikonlopun viettoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti