lauantai 29. marraskuuta 2014

Paisley-kuvioinen mekko


"Aivan ihana!", huokailin kun kälyseni esitteli viime keväänä kirpparilta löytämäänsä mekkoa. Se oli sellainen sinisävyinen, jossa oli keltaisia ja valkoisia paisley-kuvioita ja mekossa oli konjakinvärinen vyö.

"Ei voi olla totta", mietin kun samanlainen mekko tuli vastaan Fidalla.

Ensi kesän juhlissa voimme pukeutua tekstiilikaksosiksi. Eikö? =)




Mekon alkuperäisen vyön heivasin toimimattomuutensa takia ja vaihdoin sen kaapin perältä löytyneeseen vyöhön. Olen hankkinut vyön jo aikaa sitten mutta se on unohtunut kaappiin. Pääsin myös testaamaan kirpparilta löytämääni nahanrei'ittäjää, nahkapaskaa tuttavallisemmin nimitettynä ja nyt tiedän syyn miksi se oli kirpparille heivattu. Se oli niin tylsä, ettei se jaksanut pureutua nahan läpi vaan jouduin voimalla nirhaamaan reiän vyöhön. Nahkapaska lähti kiertoon tai oikeastaan kierrätykseen, metalli sellaiseen.

Joulu edistyy meilläkin, tein tänä aamuna piparitaikinan jääkaappiin maustumaan. Huomenna päästään leipomaan. Pikkasen on joulufiilikset vielä hakusessa eikä eilen tuntunut oikein miltään, kun ripustin joulutähden keittiön ikkunaan mutta eikö se tästä kun saadaan piparintuoksua tupaan ja koristeita ikkunoihin sekä tonttuja kurkkimaan hyllyille.


---------------------------------
mekko H&M / Fida
takki / huutonet
villatakki / äitin kutoma
kengät Vagabond
vyö / Lindex

2 kommenttia:

  1. Superihana asu!! Upea värimaailma ja asu on päästä varpaisiin aivan ihanan näköinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Asun mukavuuskin oli huippua toimistopäivään.

      Poista