lauantai 25. lokakuuta 2014

Lämminhenkinen lounashetki

Viime torstaina kävin lounaalla kahvilassa, joka oli tupaten täynnä. Ystävällinen vanhempi rouva viittoi minut pöytäänsä ja pahoitteli että oli mennyt neljän hengen pöytään istumaan vaikka oli matkassa yksin. Minä tietysti siihen, että onhan sitä nyt istuttava siihen, mikä on vapaana. Siitä se keskustelu lähti.



Puhuimme kuinka suussasulavaa silakkakeittoa kahvilassa oli ollut aikaisemmin viikolla, päivittelimme kylmää säätä, pohdimme minkälainen on täyttävä muttei väsyttävä lounas. Keittolautastemme huvetessa, rouva mietti ääneen, hakisiko vielä jotain makeaa kahvin kanssa. Hetken asiaa punnittuaan, hän haki leivoksen. Siirryimme keskustelemaan leivoksen historiasta ja koostumuksesta ja mausta. Rouva siihen vielä, että oikein oli hyvää mutta vielä parempaa olisi ollut hivenen lämmitettynä ja jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. Keskustelumme soljui sen puolen tunnin aikana kovin leppoisissa merkeissä, välillä juteltiin, välillä oltiin ihan hiljaa mutta tunnelma oli silti välitön eikä yhtään kiusallinen.

Lounashetkemme alkoi olla päätöksessään, aloin pukea takkia ylleni ja mielessäni jo ajattelin, että lähtiessäni kiitän rouvaa mukavasta lounashetkestä mutta ennenkuin ehdin sanomaan mitään, rouva itse ehti kiittämään.



On vaikea kuvailla tuota hetkeä mutta siinä oli jonkunlaista rauhaa, jota en tiedä olenko ikinä kokenut. Ihan vieras ihminen mutta aivan kuin olisin tuntenut hänet aina. Olin ennemmin viettämässä mukavaa hetkeä hyvän ystäväni kanssa kahvilassa kuin pikaisella lounaalla arkisena torstaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti