tiistai 8. heinäkuuta 2014

Ohdakeaika



Minulla on ollut otsatukka nyt jo niin monta vuotta etten enää muista aikaa ilman. Muutaman kerran olen yrittänyt sitä kasvattaa pois mutta sitten taas leikannut lyhyeksi, kun se otsis nyt vaan on ollut niin helppohoitoinen eikä vaadi aamuisin kuin ehkä pari vetoa suoristusraudalla. Pitkässä otsatukassa on myös se hyvä puoli, että kulmat eivät vaadi niin säntillistä hoitoa, koska jäävät hiusten alle. Nyt olisi taas aika pohtia mitä tekisin otsikselle, se alkaa olla kasvanut yli mallinsa ja taas toisaalta kesäkuumalla on mukavampi pitää tukkaa ylhäällä. Niin kauan varmaan mennään pitkällä kunnes taas kyllästyn joka aamuisiin pinnivirityksiin.



Yläkertamme valmistuttua viime keväänä, olen vihdoin saanut ompelukoneelle pysyvän telakoitumispaikan alakertaan. On mukava, kun ei tarvitse siivota konetta ja keskeneräisiä ompeluhommia pois vaan saa aina jatkaa valmiilta pöydältä. Myös korjaus- ja vaatteiden muokkausompelua tulee harrastettua paljon enemmän. Toissailtana otin tätä hametta vähän saumoista sisään ihan tuosta vaan ennen nukkumaanmenoa ja siihen se kone jäi odottamaan seuraavaa inspiraatiota.


Muistin eilen, että olen lapsena kokeillut käyttää ohdakkeen kukintoa vesiväripensselinä. En yhtään muista, kuinka se toimi mutta nyt voisi verestää muistoja ja kokeilla lasten kanssa uudestaan.

------------------
-hame ja paita kirppis
-sandaalit Rieker

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti