perjantai 27. kesäkuuta 2014

Takki tyhjä- tervetuloa viikonloppu



Kuljetaan koirien kanssa kutakuinkin samoja hyväksi havaittuja reittejä. Välillä kuitenkin alkaa tympiä talsia samoja polkuja ja silloin hypätään metsään. Koiratkin tykkää, kun on uusia hajuja ja vaihtelevia maisemia. Useasti uudet reitit ovat piristävää vaihtelua tai sitten voi käydä kuten tällä kyseisellä lenkillä. Metsätiellä oli niiiiin paljon hyttysiä, että 100 metrin jälkeen oli käännyttävä takaisin. Tämänkin tilanteen olisi voinut välttää ihan vain silmäilemällä metsätyyppiä ennen metsään hyppäämistä. Jos katsoo kuinka rehevää ja kosteaa metsänpohja on, on selvää että tuollaisessa metsässä viihtyy myös hyttyset.


 

Kolme päivää Tampereella työreissussa takana ja takki aika lailla tyhjä. Iloitsen tulevasta viikonlopusta. Pyrin tekemään pakollisten arkiaskareiden lisäksi vain itseäni ilahduttavia juttuja: lasten kanssa puuhailua, puutarhahommia, korjausompelua ja paljon ulkoilua ehkäpä sunnuntaina pienelle kirppiskierrokselle. Asukuviakin olisi taas mukava ehtiä ottaa ja jospa ehtisin vihdoin tutustumaan kamerani kaukolaukaisimeen.

Postauksen kuvat otettu puhelimella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti