perjantai 23. toukokuuta 2014

Pukeutumisprobleema kesäisille työmatkoille



farkut Only kirppis / paita Lindex kirppis / neule Holly&White Fida / kengät Caprice







Blogit antavat ihan valtavan paljon vinkkejä pukeutumiseen, oman vaatekaapin parempaan hyödyntämiseen ja pieniin yksinkertaisiin juttuihin, joita ei itse hoksaisi. Esimerkiksi housujen lahkeiden kääriminen. Niin yksinkertainen juttu mutta olen oppinut hyödyntämään asiaa vasta viime kuukausina. Voi vitsi kuinka paljon tällä pienellä kikalla voi muutta asun ilmettä. Kylmempinä vuodenaikoina olen pukenut kenkiin erilaisia sukkia ja säärystimiä, villaisia ja kuviollisia, tuomaan yksityiskohtia ja ilmettä.

Olin lähdössä päivän pituiselle työmatkalle ja totesin edellisenä iltana, että vaatekaapistani puuttuu kokonaan kesäiset työmatkoihin ja asiakastapaamisiin sopivat alaosat- hameet ja housut. Koska tulevalle päivälle oli luvattu aurinkoa ja yli 20 asteen lämpötiloja, halusin asuuni jotain kesäfiilistä. Valitsin kesäisimmät farkkuni, jotka ovat samalla lempisellaiset ja loin fiilistä käärimällä lahkeet ylös ja jättämällä sukat pois kengistä. Heti tuntui ja näytti keveämmältä. Ehkäpä pari työmatkoille sopivaa hamosta tai mekkoa voisi laittaa kauppalistalle.

Kauden ensimmäinen raparperipiirakka tuli juuri uunista, oi mikä tuoksu ja vaihtelua perheen iltapalaan =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti