lauantai 10. toukokuuta 2014

Päivittäinen puutarhakierros 10.5.14

Wanha purkutyömaalta tuotu helmililjalajike
Kaupasta pari vuotta sitten ostettu helmilijalajike
Olen laittanut helmilijaa kaksi kertaa kaupasta ostetuista sipuleista ja yhden kerran tuonut planttuja eräältä purkutyömaalta. Toisen kuvan kaupasta ostetut sipulit eivät jostain syystä ole menestyneet, tämä on sipulien kolmas vuosi ja vasta nyt ne tekevät ensimmäiset kukintonsa. Ensimmäisen kuvan purkutyömaalta tuodun helmililjalajikkeen ikää ja alkuperää voi vain arvailla.


helokki
Puutarhaamme ei ole tehty puutarhasuunnitelmia eikä sitä muutenkaan ole paljoakaan mietitty. Istutukset lisääntyvät fiilispohjalta ja usein perennoja ja pensaita saadaan lähipiiriltä heidän muokatessaan puutarhaansa ja jakaessaan taimia. Tänään sain äidiltäni neljä pientä helokin tainta, olin aikeissa istuttaa kevätesikot niiiden kanssa samaan penkkiin mutta äitini ohjeisti, että helokki leviää niin vahvasti, että se saattaa tukahduttaa esikot, joten esikot jäivät vielä etsimään paikkaansa puutarhassamme.


pioni
Tämä pioni löysi tiensä meille samasta paikasta kuin helmililjat. Pionit olivat valtavia purettavan talon puutarhassa. Tämä pionin taimi on ehkä kuudesosa koko kasvista, jonka on täytynyt olla vuosikymmeniä vanha kasvaakseen niin suureksi. Kun haimme perennoja ko. puutarhasta, harmitti ihan mahdottomasti että niin hieno puutarha joutuu kaivinkoneen alle. Olisi mielenkiintoista selvittää pionin lajike, muistelisin että joku taho kartoitti viime kesänä suomalaisia vanhoja pionilajikkeita. 
.

jalo-onnenpensas / Forsythia Northern Gold
Onnenpensas on tämän kevään uusia hankintoja. Se on siitä erikoinen pensas, että se kukkii keväällä voimakkaan keltaisin kukinnoin. Kukinta-aika on vasta alkamassa.


narsisseja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti