tiistai 27. toukokuuta 2014

Kolme kuukautta bloggausta- niin paljon olen oppinut


Blogini ensimmäisestä postauksesta on nyt kolme kuukautta. Tässä ajatuksia, joita harrastus on herättänyt:

Yhden postauksen tekemiseen saa tosiaankin kulumaan aikaa etenkin jos sen haluaa tehdä huolella hyvin kuvin, asetteluin ja sujuvalla tekstillä. Ensimmäisiä asukuvia otin muutaman enkä muokannut niitä kuin ehkä rajaamalla. Nyt otan asukuvia 20-30, joista loppujen lopuksi julkaistavaksi kelpuutan 3-5. Kuvia en edelleenkään ihan hirveästi muokkaa, yleensä teen vain rajauksia ja kontrastin lisäämistä. En tuota kovin pitkiä tekstejä postauksissani mutta muokkaan ja viilaan niitä sitäkin enemmän: sanamuotoja, lauserakenteita, pilkkuja.

Olen löytänyt tosi paljon uusia ominaisuuksia kamerastani. Ennen kuvasin kaikki automaatilla- salamalla tai ilman. Nyt en käytä automaattia enää ollenkaan vaan säädän kameran jokaisella kuvaushetkellä erikseen. Valokuvauskieltä en vielä puhu mutta harrastuksen edetessä ja itseopiskelujen jatkuessa sekin ehkä vielä tulee sujumaan luontevasti. Suurin oivallus tässä on ollut, että harrastustasoista bloggausta pystyy mielestäni harrastamaan ihan täysillä muutaman sadan euron kameralla, kun vain viitsii kameran toimintoihin perehtyä. "Kunnon" kameran puuttuminen oli yksi syy miksi en omaa blogia aiemmin aloittanut. Miksi sitten oman kameran vahvuutta ei näe johtuu varmaan siitä, että on vuosia seurannut blogien kameravarustelukilpailua ja siinä samalla on itse itselleen luonut illuusion, että hyviin kuviin tarvitsee tonnin järjestelmäkameran.

Kameran eteen hyppääminen oli minulle hyppy suoraan epämukavuusalueelle. Olen aina ollut se tyyppi, joka laittaa kameran lähestyessä käden naamaan eteen ja kieltää kuvaamasta. Olen aina arvostellut minusta otettuja kuvia siis itseäni niissä. Itseasiassa, kun näen kuvan jossa esiinnyn, en näe kuvassa kuin itseni virheineni ja unohdan katsoa mitä kuvassa oikeasti tapahtuu tai ketä muita kuvassa on. Valokuvaamisellahan voi olla terapeuttisia vaikutuksia ja minun kohdalla näin on käynyt, näen aina välillä ihan mukavan näköisen nuoren naisen kuvissa ja mitä enemmän uskallan kuvaushetkellä itsestäni antaa sitä parempia niistä tulee. Enää en laita kättä naamani eteen kun joku ottaa kuvan vaan hymyilen leveästi täydellä hammasrivistöllä.

Blogi ja asukuvat ovat olleet ihan ehdottomasti huippujuttu oman vaatekaapin sataprosenttiseen hyödyntämiseen. Kuvista tuntuu näkevän kokonaisuuden paremmin kuin peilistä katsottuna tai ainakin saa varmuuden siitä että asu toimii. Oikeastaan aika iso osa asukuvieni vaatteista on ollut menossa kirpparille ja kiertoon syystä ja toisesta mutta nyt ne ovatkin saaneet jäädä. Mutta sanoisin, että vielä tarvitsisin uskallusta yhdistellä rohkeammin, heittäytyä ja pukea ylleni juuri sitä mistä itse eniten tykkään.

Bloggaaminen on siis tähän asti ollut itselleni hauska, opettavainen ja terapeuttinenkin harrastus.

Jos jotain saa toivoa niin iloitsisin kovasti viesteistä kommenttiboxissa.

1 kommentti:

  1. Että olet päässyt kameran edessä epämukavuusalueeltasi on ihan parasta kuultavaa! Se näkyy myös kuvissa. Tällainen bloginpitäminen näyttäytyy minulle ihan extremenä, mutta jokin esiintymiskuuri olisi taatusti täälläkin paikallaan. Olla luontevana kuvissa, ehkä jopa videolla, väikkyy haaveissani.

    VastaaPoista