lauantai 24. toukokuuta 2014

Helteinen lauantai, Elle ja nippu purjontaimia


mekko Esprit kirppis / liivi Indiska kirppis / rannekoru kirppis / sandaalit Bianco




Aina silloin tällöin sitä onnistuu kokoamaan vaatekerran suunnitelematta etukäteen. Yleensä mietin illalla seuraavan päivän vaatekokokanaisuuden valmiiksi kenkiä ja päällysvaatteita myöten säästääkseni aikaa muihin aamun toimiin. Torstai-iltana olin niin väsynyt, että ajattelin vetää seuraavana päivänä ylleni jotain helppoa tyyliin farkut ja t-paidan. Aamulla kuitenkaan ajatus farkuista kuumana kevätpäivänä ei enää houkuttanut. Avasin vaatekaappini ja vedin ihan randomina tämän mekon kaapista, heitin päälle farkkuliivin vähän peittämään hartioita ja voila töihin sopiva vaatekerta oli valmis. Tykkään kokonaisuudesta oikeastaan niin paljon, että asua tulee käytettyä kesällä varmasti useamminkin.



Ulkona on ihanan ja välillä myös tukalan helteistä. Mutta ei saa valittaa, ensi viikolle näyttäisi olevan luvassa yli kymmenen astetta viileämpää. Piti tulla hetkeksi sisälle vilvoittelemaan ihan vain palatakseni kohta takaisin ulos uuden Ellen kanssa. Ellen lisäksi ulkona odottaa nippu purjon taimia ja kukansiemeniä istutettavaksi ja pioni tarvitsisi katetta juurelleen ja kukkapenkit perkausta jne jne jne...

Aurinkoista viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti