lauantai 19. huhtikuuta 2014

Puutarhahommia ja pääskysten odotusta

tunika H&M kirppis / vyö Pieces / farkut Only kirppis / kengät Vagabond





Säätiedotus lupasi tälle päivää +15 lämmintä. Lähdin aamulla lapsia trullikuskiin ja pukeuduin varmuuden vuoksi lämpimästi vaikka oli luvattu lämmintä ja vaikka oltiin matkassa autolla. Ylläni oli kuvien asukokonaisuuden lisäksi neuletakki ja välikausiparkatakki, kengät vaihdoin Converseihin. Ja silti oli ihan hemmetin kylmä, kylmyys tunkeutui ytimiin asti joka kerta kun nousi autosta ja oli sen viisi minuuttia ulkona mitä yhden paikan pihalla kului. Kaiken kaikkiaan hyvä reissu, auto täynnä tyytyväisiä lapsia pannut ja korit täynnä pääsiäisherkkuja.

Iltapäivällä kuopsuttelin vähän puutarhassa. Aloitin perkaamalla kukkapenkkiä, lähdin hakemaan haravaa että saisin perkeet haravoitua nurmikolta, otin mukaani haravan lisäksi kottikärryt, pysähdyin takaisin tullessa haravoimaan leikkimökin edustan, siirryin siivoamaan leikkimökin, haravoin roskakatoksen ympärystän, lopuksi kuskasin kottikärryillä sekä lehtiä että lapsia. Kun illalla hain pyykkiä narulta, huomasin että en sitten ikinä palannut siivoamaan perkuujätettä kukkapenkin ympäriltä. Näin mulle käy useasti, aloitan tekemään yhtä, siirryn toiseen hommaan enkä ikinä muista palata siihen mitä alunperin rupesin tekemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti