lauantai 5. huhtikuuta 2014

Paluu työelämään

Ensimmäinen työviikko takana muutamankin kotiäitiysvuoden jälkeen. On ollut varsin mukavaa ja virkistävää palata töihin.



farkut Pieces / t-paita H&M / farkkupaita Peppercorn / huivi H&M kirppis / takki Dixicoat huutonet / kengät Aaltonen kirppis / pipo myyjäisistä

Koska työmatkani on suuntaansa tunti, venyy työpäivä 11 tuntiseksi herätyskellon soitosta kotiinpaluuseen. Kotiuduttua taas menee tunti, että saa itsensä kotimoodiin ja työmaa unohtuu. Illat sitten olenkin mennyt lasten toiveiden mukaan: paljon yhdessäoloa, halauksia, pelejä ja ulkoilua. Eilen illalla oli vähän haikea olo, kun mietti seuraavaa päivää. Mielessä häivähti ajatus, että olisi sittenkin ihana jäädä lasten kanssa kotiin mutta aamulla jo taas ihan hyvillä mielin lähti ajelemaan töihin.

Työnkuvaani tulee kuulumaan jonkin verran edustuspäiviä, joita varten tarvitsisin siistimpää ja virallisempaa vaatetusta. Vaatekaappini koostuu lähinnä rock-, hippi- ja retrotyylisistä kirpparilöydöistä, niillä ei paljon edusteta vakavastiotettavasti, onneksi edes perus mustat suorathousut löytyy ja joku musta hamonen. Tarvitisin myöskin mustat peruskorkkarit ja trenssin. Vielä kun löytyisi inspiraatio lähteä kaupunkiin ja oikeisiin kauppoihin, enemmän kun viihdyn pölyisillä kirppareilla =)

1 kommentti:

  1. Olisi itselläkin tarpeen päivittää juurikin nuo samat vaatteet esimerkiksi koulutuspäiviä varten mutta tuntuu ikuisuus-projektilta!
    Jonna

    VastaaPoista