sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Meillekin tuli trampoliini




Meilläkin on nyt trampoliini. Lapset, omat ja naapurin, ovat innoissaan. Joskus aikaisemmin en ollut niin innoissani ajatuksesta trampoliinista omalla pihalla. Pelkäsin kait, että jotain sattuu tai että tramppa aiheuttaa riitelyä vuoroista ja kun lapset on eri-ikäisiä, olisi pienimpiä pitänyt istua vieressä vartioimassa ja avustamassa. Saatiin trampoliini ilmaiseksi tänä keväänä sukulaiselta enkä enää keksinyt yhtään syytä kieltäytyä ja hienostihan nuo tuolla hyppii. Itsekin kävin tänään kokeilemassa, hauskaa oli ja tyttäreni nauroi kommelluksilleni. Mutta vaatii kyllä harjoitusta, muutaman minuutin hyppelyn jälkeen jo hengästyi ja epävakaa alusta alkoi vaikuttamaan tasapainoaistiini aiheuttaen lievää pahaa oloa. Uskon että minut silti löytää jatkossakin trampalta, ehkä tasapainoaistikin mukautuu, kun vain jatkaa hyppelyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti